Yleisurheilun EM-kisat: Mün­che­nin EM-päi­vä­kir­ja: Murto ja dead­li­ne eli voisiko Suomi siirtyä län­ti­sen Eu­roo­pan aikaan?

Pääkirjoitus: Tark­kaa­vai­suus her­paan­tui – valtio luotti For­tu­min osaa­mi­seen so­keas­ti

Kult­tuu­ri­yh­tiö matkasi ka­rik­koon

Suomalainen populaarimusiikki olisi toisenlaista ilman Love Recordsia. Levy-yhtiö toimi vain 13 vuotta, mutta jätti jälkeensä laajan tuotannon monipuolista musiikkia, yli 400 albumia. Leipälajeja olivat rock, progressiivinen pop ja poliittiset laulut. Yhtiö julkaisi ensimmäisenä Suomessa myös etnoa ja korkeatasoista lastenmusiikkia.

Loven tallista. Hurriganes keikalla 1979: basisti Cisse Häkkinen (vas.), rumpali Remu Aaltonen ja kitaristi Albert Järvinen.
Loven tallista. Hurriganes keikalla 1979: basisti Cisse Häkkinen (vas.), rumpali Remu Aaltonen ja kitaristi Albert Järvinen.

Suomalainen populaarimusiikki olisi toisenlaista ilman Love Recordsia. Levy-yhtiö toimi vain 13 vuotta, mutta jätti jälkeensä laajan tuotannon monipuolista musiikkia, yli 400 albumia.

Leipälajeja olivat rock, progressiivinen pop ja poliittiset laulut. Yhtiö julkaisi ensimmäisenä Suomessa myös etnoa ja korkeatasoista lastenmusiikkia.

Love oli kolmen hieman yli parikymppisen musiikkiharrastajan yltiöpäinen hanke. Atte Blom, Otto Donner ja Christian Schwindt perustivat yhtiön kiivaan 60-luvun lopulla.

Suomessa äänilevyteollisuus uskoi pienen singlen voimaan eikä halunnut tuottaa kalliita lp-levyjä. Love luotti pitkäsoittoon. Lp:lle saattoi luoda musiikillisia kokonaisuuksia, taideteoksia.

Loven idea oli olla taiteilijalähtöinen. Muusikot saivat toteuttaa itseään, tehdä taidetta ilman paineita. Mallin ansiosta suomalainen musiikkielämä rönsyili ja rikastui. Tuloksena oli aitoa ja laadukasta musiikkia, josta suurin osa kestää kuuntelua edelleen.

Loven hittiputki aukesi kuin ketsuppipullo 70-luvun puolivälissä Rauli Badding Somerjoen, Hurriganesin, Juice Leskisen ja Mikko Alatalon myötä. Varsinkin Hurriganes takoi yhtiölle (ja itselleen) hirvittävästi rahaa 1974-76.

Love kasvoi ja rupesi haastamaan suuret levy-yhtiöt myös liikevaihdollaan. Rantanen kirjoittaa, että taloudellisesta menestyksestä tuli liian suuri haaste. Idealismin ja rahan tulon yhdistäminen osoittautui vaikeaksi.

Love piti kiinni yleishyödyllisyydestä. Kaikki varat suunnattiin uuteen tuotantoon ja onnettomaan hankkeeseen, oman studion rakentamiseen. Kirstun pohjalle ei tarkoituksella jätetty mitään - näin verottaja ei päässyt käsiksi voittoihin.

Koska kyse oli liiketoiminnasta ja kovasta kilpailusta, ei vallankumousromanttisuus voinut toimia. Yhtiöstä tuli Schwindtin mukaan sosiaalikonttori: "Siellä istui ihmisiä, jotka funtsasivat jotakin etikettiä päivät pitkät, mikä oli minusta täysin päin helvettiä. Eihän yhtiö voi niin toimia, vaikka sillä meneekin hyvin."

Lisäksi vuosikymmenen lopulla Suomi joutui talouslamaan eikä levyjä ostettu. Love rupesi lipumaan karikkoon.

Love oli tarkoitus pelastaa vasemmiston yhteisillä rahoilla. SDP:n poliittisen osaston päällikkö Paavo Lipponen lupautui rahankerääjäksi. "Meidän puolelta kysymys oli kulttuuripoliittisesta asiasta, ja silloin ei voinut lähteä kaivelemaan poliittisia kysymyksiä", Lipponen kertoo kirjassa.

Äärivasemmistolaiset yllättivät kaivelemalla juuri puoluepolitiikan esille. SKDL kaatoi pelastussopimuksen, koska se pelkäsi yhtiön valuvan SKP:n vähemmistön eli taistolaisten käsiin. Taisto Sinisalo oli eräässä vaiheessa antanut Lovelle 40 000 markkaa tappioiden paikkaukseen.

Rantanen on tehnyt viileän leikkauksen lähes myyttiseksi muodostuneen yhtiön toiminnasta. Rantanen ei vouhkaa eikä liioittele Loven merkitystä. Odotamme edelleen tutkimusta Loven tuottamasta musiikista.