Kult­tuu­ri­vä­ki huo­lis­saan tai­de­mu­seon lin­jas­ta

Joukko oululaisia taiteilijoita ja taidealan ammattilaisia on laatinut avoimen kirjeen, jossa esitetään huoli Oulun taidemuseon uutta linjaa kohtaan.

-
Kuva: Ukko-Pekka Peura

Joukko oululaisia taiteilijoita ja taidealan ammattilaisia on laatinut avoimen kirjeen, jossa esitetään huoli Oulun taidemuseon uutta linjaa kohtaan.

Taustalla on viime vuonna toteutettu organisaatiomuutos, jossa Oulun taidemuseo, Tiedekeskus Tietomaa ja Pohjois-Pohjanmaan museo koottiin yhdeksi yksiköksi, Oulun museo- ja tiedekeskus Luupiksi.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet muun muassa kuvataiteilija Raimo Törhönen, Oulun taiteilijaseura 63 ry:n varapuheenjohtaja Hanna Holopainen, Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Alla Räisänen ja Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju, joka on toiminut Oulun taidemuseon johtajana vuosina 2002–2009. 

Kannanotossa todetaan, että yhteistyöllä olisi voitu saada aikaan kiinnostavia taiteen ja tieteen kohtaamisia, mutta sen sijaan taide näyttää jäävän tieteen jalkoihin.

Esille nostetaan koko kesän kestävä Age of the Dinosaur -näyttely, jonka vuoksi museon sisääntulosta siivottiin toisessa kerroksessa esillä olevan taidemuseon oman 50-vuotisjuhlanäyttelyn julisteet. ”Taidetta taidemuseosta etsivä oli hämmentynyt”, kirjeessä sanotaan.

Epäluottamusta aiheuttaa myös syksylle jo sovitun Hannu Väisäsen ja Maaria Wirkkalan yhteisnäyttelyn järjestämisen epäonnistuminen.