Kevätaurinko helottaa ja ohut hanki hohtaa merenselällä. Matalien mäntyjen alla Ukkolanrannan laavulla Haukiputaan Martinniemessä on tyyntä. Tämä seutu on eläkkeelle jääneen Oulun kaupungin tiedottajan Marjatta Savolaisen sielunmaisemaa. – Täällähän minä viikot luuhaan koirani Tyrskyn kanssa. Ilman tätä tyhjää horisonttia ei ole elämää, tuore eläkeläinen tuumii.
Kevätaurinko helottaa ja ohut hanki hohtaa merenselällä. Matalien mäntyjen alla Ukkolanrannan laavulla Haukiputaan Martinniemessä on tyyntä.
Tämä seutu on Oulun kaupungin tiedottajan Marjatta Savolaisen sielunmaisemaa.
– Täällähän minä usein luuhaan koirani Tyrskyn kanssa, hän sanoo.
– Ja kiertelin jo edellisen vaarikoiran Tuurin kanssa. Olen kulkenut näitä rantoja vuodesta 1991 ja koirien kanssa 15 vuotta. Kurtinhaudan rantametsää on yksi ja toinen meinannut välillä kaavoittaa ja rakentaa. Esimerkiksi kirjailija Joni Skiftesvikin äiti on pannut toimeen kansalaisliikkeitä, että maisema pitää säilyttää kyläläisille.
Nuotiopuut paukkuvat, koirat haukkuvat ja termospullossa muhii musta kahvi. Maaliskuun alun päivät ovat "Savolaiskan" ensimmäisiä vapaita. Takana päin on 37 vuotta pitkä kulttuurivirkamiehen polku Kempeleen kulttuurisihteeristä Oulun kaupungin viestintään. Varsinaiset eläkepäivät alkavat vapulta.
– Tuohan se on minulle tärkeä, tuo tuolla, hän osoittaa.
– Tuo tyhjä horisontti. Tuota ilman ei ole elämää. Se on se, mikä vetää minua aina tänne.
Enemmän kulttuuri-ihminen kuin virkanainen
Kun Marjatta Savolainen työskenteli Haukiputaan kunnan kulttuurisihteerinä, hän oli mukana rakentamassa aktiivisesti ystävyyskaupunkisuhteita vanhaan linnoituskaupunkiin Kronstadtiin lähellä Pietaria.
Nykyinen Oulun ystävyyskaupunki Venäjällä oli ennen seitsemän kunnan – Haukiputaan, Iin, Kiimingin, Ylikiimingin, Yli-Iin, Kuivaniemen ja Pudasjärven – yhteinen ystävyyskaupunki.
Syyskuussa 1994 Haukiputaalta starttasi Kronstadtiin täysi bussi lukiolaisia, opettajia, käytettyjä englannin oppikirjoja, valokalustoa, Kiiminkijoen opiston modernin ja jazztanssin tanssioppilaita, tanssinopettaja Irene Mehtälä (nyk. Räty), valomies ja yhdistetty kulttuurisihteeri-tulkki-valomies, joka oli venäjän kielen taitoinen Marjatta Savolainen.
Kyseessä oli vastavierailu Kronstadtin ystävyyskoulun numero 423 balettiryhmän vierailulle.
Uransa varrella Savolainen on oppinut tuntemaan valtavan määrän kulttuuritoimijoita ja taiteilijoita.
– Ja erilaisia yhteistyökuvioita, mitä kummallisempia eri versioita. Semmoisia sulavia, helppoja, nopeita, ja toisaalta semmoisia takitilleen tiettyjen sääntöjen mukaan meneviä.
Jatta myöntää olevansa sisimmältään enemmän kulttuuri-ihminen kuin virkanainen.
– Kaikki tekijät ovat yleensä olleet innolla mukana jess-hengessä. Hyvin vähän on ollut negatiivista asennetta. Kulttuurisen sisällön takia mielenkiinto työhön on säilynyt koko ajan.
Tarinamaakarien kevät syntyi laman jälkeen
1990-luvulla Marjatta Savolainen oli perustamassa teatteritapahtumaa Tarinamaakarien kevät. Hän toimi myös tapahtuman koordinaattorina. Lastenfestivaali järjestettiin kaikkiaan kolmetoista kertaa.
Tarinamaakarien aikoihin Haukiputaan, Iin, Kiimingin ja Ylikiimingin kouluja ja päiväkoteja kiersivät Suomen merkittävimmät nukketeatterit Vihreä Omena, Mukamas ja Sytkyt sekä Ahaa-teatteri, JoJo – Oulun Tanssin Keskus ja Haukiputaan Nurkkanäyttämö, joka yhtenä vuonna kantaesitti kirjailija Päivi Alasalmen ryhmälle kirjoittaman näytelmän Rakas pappimme.
Tarinamaakarit syntyi Oulun lasten ja nuorten teatteripäivien kylkiluusta.
– Tarinamaakarit oli kuntien iso yhteistyöprojekti. Parhaimmillaan viikon aikana nähtiin yli 50 esitystä, Savolainen kehuu.
– Kaikki lähti 90-luvun alun lamasta. Piti miettiä, millä tavalla saadaan kulttuuripuolen palveluja tuotettua kuntalaisille. Päätettiin satsata lapsiin ja nuoriin, ja vielä sillä tavalla, että viedään kulttuuria semmoisiin paikkoihin, missä lapset ja nuoret jo valmiiksi ovat eli kouluihin ja päiväkoteihin.
Periaatteena oli tuoda mahdollisimman hyviä ja tuoreita esityksiä, jopa valtakunnallisia ensi-iltoja.
– Niitä onnistuttiinkin saamaan. Kun vierailijat tekivät monta keikkaa, se ei ollut niin kallista per pitäjä, Savolainen toteaa.
Kannattaisiko tällaista jatkaa? Nykyään ainakin Akseli Klonk Oulusta ja Nukketeatteri Sytkyt Helsingistä kiertävät muutamissa kunnissa.
Savolainen miettii hetken ja lorauttaa maitoa kahvin sekaan.
– Onhan se menetys. Mutta siihen on selkeä selitys: resurssipula. Kuntapuolella ei ole tekijöitä, eikä rahaa. Jos ei sitä ollut paljon silloinkaan, hän miettii.
– Kulttuuritalo Valve tekee hemmetin hienoa työtä. Mutta ei sielläkään riitä resurssit, eikä ole tarpeeksi ihmisiä pyörittämään tällaista palettia.
Barents-korttia kannattaisi heiluttaa näkyvästi
Yksi asia, mitä voisi Oulun kulttuuripääkaupunkihakemuksessa korostaa, on Barents-yhteistyö. Marjatta Savolainen oli tiiviisti mukana, kun Barentsin alueen kulttuurikontakteja alettiin viritellä. Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen komitea Teater og Dans i Norden esimerkiksi järjesti Rovaniemellä 1999 konferenssin otsikolla Näyttämötaide Barentsin alueella.
Myös Tarinamaakarien kevät halusi profiloitua Barentsin alueen suuntaan. Rovaniemen konferenssiin osallistuivat koordinaattori Marjatta Savolainen ja JoJo – Oulun Tanssin Keskus.
Barents-korttia kannattaisi heiluttaa näkyvästi. Sitä ei ole muilla Suomesta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 hakevilla.
– Siihen olisi ainakin oivallinen tilaisuus nyt. Pohjoinen ulottuvuus jos mikä herättää mielenkiintoa eteläisemmässä Euroopassa ja tästä etelään päin, Savolainen uskoo.
Barentsin alue on Savolaisen mielestä luonteva suunta kehittää yhteistyötä, kierrättää produktioita ja tehdä yhteistuotantoja.
– Voisi kuvitella, että Oululla on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi. Itse näen kulttuuripääkaupunkistatuksen hakemisen kehittämisprojektina. Sitä eivät kaikki ole varmaankaan hoksanneet ja ymmärtäneet, että nyt nimenomaan haetaan kehittämistä tälle alueelle.
Prosessi on Savolaisen mukaan tärkeä, vaikka titteliä ei saataisikaan. Raha ja työ eivät mene hukkaan.
– Ei missään nimessä. Tässä koko ajan kehittyy uusia, erilaisia yhteistyökuvioita, löytyy uusia resursseja ja tekemisen tapoja. Meni miten meni, se tuo kaikille jotain hyvää tänne.
"Tämä meni justaan niinku pitiki!"
Viimeisen työpäivänsä jälkeen Onerva Marjatta Savolainen laittoi Facebookiin iloisen kommentin: "Tämä meni justaan niinku pitiki! Alako elämäni pisin loma ja jääkausi. Tämän varaan olin ajoitukseni laskenut."
Jääkausi tarkoittaa sitä, että pakkasilla Jatta pääsee potkurilla jäälle airedalenterrieri Tyrskyn kanssa.
Laavun rantaan on ilmestynyt mönkijä auraamaan rataa Martinniemen kyläyhdistyksen Talaviriehan marlinkimestaruuskisoja varten.
Mitä nyt tapahtuu Savolaisen elämässä?
– Rupean seurustelemaan tämän rakkaan horisonttini kanssa. Odotan vaan, että vesi aukeaa ja pääsen melomaan.
Marjatta "Jatta" Savolainen
Tiedottaja, viestintä, Oulun kaupunki. Syntynyt 1956 Haukiputaalla. Asuu Martinniemessä Haukiputaalla.
Perhe: Aviopuoliso Pauli Piirainen, aikuinen Vikke-poika ja 8-vuotias airedalenterrieri Tyrsky.
Koulutus: Yhteiskunnallinen opintosuunta, Keski-Pohjanmaan opisto Kälviä 1976–1977. Toimittajan peruskurssi Haapaveden kansanopisto 1977–1978. Yhteiskunnallinen tutkinto, sosionomi, Tampereen yliopisto 1983.
Työhistoria:
Tiedottaja, Oulun kaupunki. Vastuualueena Museo- ja tiedekeskus Luuppi, kirjastopalvelut ja yleiset kulttuuripalvelut 2018–2020. Vastuualueena Museo- ja tiedekeskus Luuppi, yleiset kulttuuripalvelut ja tapahtumatiimi 2013–2018. Kulttuuritiedottaja Oulussa 2004–2018. Kulttuurituottaja/tiedottaja, Kiiminkijoen opisto 2000–2004. Tiedottaja, Shanghain suomalaiset ry. 2001–2003. Kulttuurisihteeri, Haukipudas 1988–1999. Kulttuurisihteeri, Oulun yliopiston ylioppilaskunta 1984–1986. Kulttuurisihteeri, Kempele 1983–1984.
Luottamustoimia:
Oulun Seudun Etsintäkoirat ry:n puheenjohtaja 2008–2009. JoJo – Oulun Tanssin Keskus, hallituksen puheenjohtaja 2000–2001, varapuheenjohtaja 1998–1999. Pohjois-Pohjanmaan liiton sivistystoimikunnan jäsen 1990–2000. Kansainvälisen kulttuurifoorumin ohjausryhmän (Oulu) jäsen 2000. Oulun Elävän Musiikin yhdistyksen (Oulun Elmu) sihteeri-rahastonhoitaja 1986–1987. Tehtaan Näyttämö ry:n (Oulu) sihteeri 1986. Oulun Elokuvakeskuksen hallituksen jäsen 1989–1992, aluejaoston jäsen 1990–1991.
Kieliopinnot:
Venäjän kielen kurssi, Pushkin-instituutti Moskova 1987–1988. Kiinan kielen alkeiskurssi, Fudanin yliopisto, Mandarin Center, Shanghai 2001.
Harrastukset:
Kuntosali, kajakkimelonta, uinti, valokuvaus ja nose work Tyrsky-koiran kanssa.
Mestaruudet:
Naisten 40-luokan suomenmestaruus jousiammunnassa 1999 ja Kalottikisan voitto 1999. Seura Oulun Jousimiehet.