Kesä on todellista kulttuuritapahtumien kulta-aikaa. Moni sellainen kansalainen, joka talvipimeinä karttaa kulttuuririentoja, löytää itsensä erilaisista tapahtumista. Viime vuosina etenkin pienten paikkakuntien tilaisuudet ovat vakiinnuttaneet itsensä ja kasvattaneet suosiotaan perinteisten ja eräänlaisten "must-tapahtumien" ohella.
Moni tapahtuma pistetään pystytään taiteen tekemisen palosta ja vapaaehtoisvoimin. Onneksi intoa ja voimia riittää. Monien laitostapahtumien tulevaisuus ei nimittäin näytä ruusuiselta.
Jo keväällä silloinen kulttuuriministeri Suvi Lindén toi julki huolensa siitä, että kulttuuritoimintaa uhkaa rahoituskatastrofi. Vaarana on sulkemislapun laitto osaksi vuotta monen laitoksen ovelle, jotta ne pystytään pitämään loppuosa vuotta auki.
Lindénin varoitukset eivät herättäneet julkisuudessa mitään keskustelua. Sittemmin ne hautautuivat ministerin golfosakkeesta syntyneen ja ministerivaihdokseen johtaneen kohun alle. Kulttuurin rahapula ei ole kuitenkaan kadonnut yhtään mihinkään. Saman ongelman kanssa joutuu painimaan myös nykyinen kulttuuriministeri Kaarina Dromberg.
Yhtään helpompaa kuin Lindénillä ei Drombergilla ole ollut valtiovarainministeri Sauli Niinistön kanssa kulttuurirahoista käytävässä kädenväännössä kahdenkeskisissä budjettineuvotteluissa.
Kun valtion rahakakkua hallituksen budjettiriihessä jaetaan, taide ja kulttuuri eivät pääse suurille osille. Muut menoluokat kahmaisevat budjettirahoista leijonanosan. Jo vuosia kehitys taiteen ja kulttuurin rahoissa on myös ollut se, että määrärahoissa on siirrytty pois verovaroista Veikkauksen rahoitukseen. Lisäksi samaan aikaan valtion maksamia harkinnanvaraisia avustuksia on vähennetty.
Vielä vuonna 1990 kulttuurirahoista reilu 70 prosenttia tuli valtion budjetista. Lamavuosina käytettiin isoa leikkuria. Ilman apuun saatuja veikkausvoittovaroja kulttuurin rahoituskriisi olisi jo toteutunut.
Ei ole oikein, että takaportiksi eli luovan taiteellisen toiminnan sekä taide- ja kulttuurielämän tukemiseen tarkoitetuista veikkausvaroista on tullut kulttuuribudjetin päärahoituslähde. Kaiken kukkuraksi leijonanosa kulttuuribudjetista menee taidelaitosten toiminnan rahoitukseen. Luovuus kuitenkin kukkii muuallakin kuin laitoksissa.
Lisäksi esimerkiksi vuokrien noususta seuraa se, että kiinteät kulut syövät entistä enemmän taidelaitosten toiminnallisia varoja. Jos mitään ei tehdä, tulevaisuuden pahin visio on se, että laitoksilla on komeat seinät, mutta sisällä kumisee tyhjyys. Ei ole rahaa tehdä mitään.
Hallituksen kulttuurimyönteisyys pannaan ensi viikon lopulla budjettiriihessä testiin. Myöhemmin testin eteen joutuvat kansanedustajat.
Suomelle hahmotellaan parhaillaan uutta kulttuuripoliittista ohjelmaa. Kansanedustaja Sirpa Pietikäisen johtama taide- ja taitelijapoliittinen toimikunta luovutti juhannuksen alla satasivuisen linjauksen siitä, mihin suuntaan kulttuuripolitiikkaamme pitäisi tulevaisuudessa viedä.
Ehdotuksia riittää, mutta niitä on vaikea viedä eteenpäin ilman rahaa. Ja nimenomaan rahat puuttuvat. Toimikunnan laskelmien mukaan kulttuurille pitäisi löytyä noin 240 miljoonaa euroa lisää rahaa seuraavan neljän vuoden aikana. Tästä sata miljoonaa ohjattaisiin kokeilu- ja kehittämismäärärahaan.
Toimikunnan selkeä esitys on nostaa valtion kulttuuribudjetti 0,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Se merkitsisi kulttuuribudjetin kaksinkertaistamista.
Tällä hetkellä kulttuurin rahoitusosuus bruttokansantuotteesta noin 0,2 prosenttia. Vertailun vuoksi todettakoon, että tieteen osuus on kolme prosenttia bkt:sta. Tieteen on myös kehuttu olevan yksi kansainvälisen menestyksemme salaisuus. Taiteestakin kannattaisi pitää suurempaa ääntä. Sieltä sikiävällä luovuudella ja innovatisuudella on jatkossa entistä tärkeämpi osuus myös Suomen taloudelliseen menestykseen.
Taiteesta ei tule entistä näkyvämpää osaa yhteiskunnassa ilman rahoitusosuuden selkeää kasvattamista. Siksi tavoitteen pitää kunnianhimoinen. 0,4 prosentin osuus bkt:stä on kova, mutta ei kohtuuton visio, kun muistetaan, että se on jaksotettu neljälle seuraavalle vuodelle.
Ongelma sen sijaan on jaksotukseen sattuvassa taitekohdassa. Vaikka nykyinen hallitus ja eduskunta saataisiin sitoutettua tavoitteeseen, ensi maaliskuun vaalien jälkeinen eduskunta ja hallitus voivat nähdä asiat toisin.
Edellisestä taidepoliittisesta ohjelmasta on ehtinyt vierähtää aikaa. Hallitus antoi sellaisen eduskunnalle vuonna 1978. Sen jälkeen kansanedustajille on annettu kaksi kulttuuripoliittista selontekoa, vuosina 1982 ja 1993. Joten turhaa kiirettä ei kulttuuripolitiikan tämän vuosituhannen viivojen vedon kanssa ei ole pidetty.
Lipposen hallitus lupasi ohjelmassaan Suomelle vahvempaa kuttuuripolitiikaa. Lupauksen lunastamisella, ainakin sen aloittamisella, alkaa olla kiire.
Hallitus aikoo vielä tehdä taide- ja taiteilijapoliitikasta periaatepäätölsen. Toistaiseksi ei ole sitouduttu siihen, että linjaukset annettaisiin eduskunnalle selontekona tai tiedonantona. Eduskunnan syksyn aikataulussa on kuitenkin heti syyskuun puolivälissä varattu aika taidepolitiikan ajankohtaiskeskustelulle. Näin eduksunta saataisiin kytkettyä mukaan.
Kulttuuriministeriön tavoite on, että vähintään hallituksen periaatepäätöksen luonnos on tuolloin tiedossa. Lähtökohta on oikea. Eduskunnassa ei ole muuten järkeä keskustella taidepoltiikan tulevaisuuden visioista, jos ei tiedätä, mitä hallitus aikoo. Toisin päinkin ajatus toimii. Näin hallitus saa lopullista periaatepäätöstään varten tietoonsa eduskunnan näkemykset. Muutenhan kaikki olisi pelkkää kelluntaa ja sanahelinää.