Suomen ja Ruotsin välillä ei ole varsinaisia kaupan esteitä, mutta kulttuuri- ja kielierot haittaavat kaupankäyntiä maiden välillä. Näin ajattelevat yritysten edustajat, joita ruotsalaiset ekonomit Emma Forsberg ja Malin Nordh ovat tänä keväänä haastatelleet. He ovat tutkineet kaupan esteitä Pohjoismaiden välillä Ruotsin Norden-yhdistyksen toimeksiannosta.
Forsberg ja Nordh haastattelivat puhelimitse Pohjoismaiden välisillä raja-alueilla toimivien alle sadan työntekijän yritysten johtoon kuuluvia. Moni haastateltu sekä Suomesta että Ruotsista kertoi, että kielivaikeudet haittaavat kanssakäymistä ja keskustelut maiden välillä käydään usein englanniksi.
Etenkin Ruotsin puolella koettiin kulttuurierot ongelmaksi. Monen ruotsalaisen mielestä Suomeen on vaikea luoda kontakteja, koska aina on löydettävä juuri se henkilö, jolla on valtaa tehdä päätöksiä. Suomalaisten mielestä taas ruotsalaiset haluavat jatkuvasti pitää kokouksia ja päättää asioista yhdessä.
Sekä suomalaiset että ruotsalaiset kokivat myös mm. kahden eri valuutan käytön haittaavan kaupantekoa jonkin verran.