Vasemmiston ehdokas Tarja Halonen lunasti jatkoajan tasavallan presidenttinä, mutta tiukille se meni.
Kansan suosikeille tapaa käydä huonosti ja niin oli käydä myös Haloselle, kun hän päätti lähteä hakemaan toista kautta.
Halosen joukot luottivat siihen, että peli selviää ensimmäisellä kierroksella. Kansa on arvaamatonta, eikä kampanjointi kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla. Naiseuskaan ei enää iskenyt.
Ensimmäisen kautensa aikana Halonen sai sellaisia suosiolukuja, joihin ei länsimaisissa demokratioissa ole totuttu. Vaalikampanjan alussakin tilanne näytti ihan hyvältä, mutta mitä lähemmäksi ratkaisun päivää mentiin, sitä huolestuneimpina SDP:ssä seurattiin suosiolukuja.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Kallion asunto on remontoitu, mutta Halonen ja Pentti Arajärvi pysyvät kuin pysyvätkin Mäntyniemen vartijoina.
Kuusi vuotta sitten Halosen valinta tasavallan presidentiksi oli kova juttu. Suomen rajojen ulkopuolellakin oltiin kiinnostuneita yksinhuoltajasta, avoliitossa elävästä, kirkkoon kuulumattomasta vähemmistöjä puolustavasta naisesta, joka ponnisti vastoin odotuksia presidentiksi.
Nyt kisaan lähti Suomen ensimmäinen naispresidentti, joka on saanut tunnustusta kotimaassa ja maailmalla. Tosin presidenttiyskään ei estänyt Halosta olemasta maailmanparantaja, vaan hän on koko ajan muistuttanut miten globalisaation kanssa on oltava varuillaan, ettei se ime köyhiä entistä köyhemmiksi.
Maailmalla Halonen on nähty arvovaltaisissa seurueissa. Kukaan ei unohda valokuvaa, jossa hän oikoo Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin kravattia tai otoksia, joissa Halonen kättelee esimerkiksi YK:n pääsihteeri Kofi Annania.
Julkisuudessa Halosta on moitittu ahneudesta ottaa osaa EU:n huippukokouksiin.
Haloselle on tyypillistä yritys pysytellä kiinni arjessa. Kansalaiset ovat voineet tapailla häntä maakuntamatkoilla, uimassa, torilla tai taidenäyttelyissä.
Osaksi tähän saattaa olla syynä se, ettei Halonen ole unohtanut juuriaan. Hän on syntynyt jatkosodan aikana jouluaattona vuonna 1943 Helsingin Kallioon, ponnistanut oppikouluun ja oikeustieteelliseen tiedekuntaan.
1970-luvulla hän pääsi juristiksi SAK:n leipiin, missä nainen ei ollut ihan tavallinen näky.
Varsinaisen poliittisen herätyksen Halonen koki päästyään pääministeri Kalevi Sorsan eduskuntasihteeriksi vuonna 1974. Eduskunnan ovet avautuivat hänelle viisi vuotta myöhemmin, toisella yrittämisellä.
Kolmikuukautinen Anna oli varmasti niitä ensimmäisiä vauvoja, joita on imetetty eduskunnan työhuoneessa.
Halosta pidetään ahkerana, sinnikkäänä, jämäkkänä ja jopa jääräpäisenä. Jääräpäisyys on varmaan luonteenpiirre, mutta lisähöysteen siihen ovat tuoneet kokemukset ulkoministerivuosilta.
Ensin Halonen sai perinteisesti naisille tarjottavan sosiaaliministerin salkun. Siitä se lähti: pian hän oli ensimmäinen naisoikeusministeri ja sitten jo ensimmäinen naisulkoministeri.
Ulkoministeriössä oli näytettävä mistä pesee ennen kuin UM:n itseriittoisille miehille meni perille, että nyt on nainen komennossa. Maine jäi, mutta niin jäivät poikien pahat tavatkin.
Teksti: Tarja Ranta-Ala-aho
Kuvat Tarja Halosen
Albumi ja Lehtikuva