Nykymaailma ihannoi nuoruutta ja me entiset nuoret haikailemme usein omaamme, mutta oliko se niin ihanaa?
Seuraavassa ylöskirjaamaani nykynuorison sarkastista analyysiä, jossa lienee totta ainakin toinen puoli.
Kiltti ja siivo nuori pysyttelee viikolla enimmäkseen kotona. Hän lukee läksyjä ja etsii tietokoneeltaan sivistäviä ja jalostavia tietoja koulumenestystään tukemaan.
Ja me: Mikä tuota sulkeutunutta ongelmanuorta vaivaa? Kyllä meillä oli nuorena kavereita ja kaikenlaista reipasta toimintaa, ja siksi meistä tuli näin hyviä ja hienoja aikuisia! Aneeminenkin se on, ja fyysistä ryhtiä vailla.
Niinpä nuori lähtee ulos. Hän tapaa ystäviään kaupungissa.
Ja me: Mitä nuo nuoret täällä kaduilla maleksivat, yrittävät varmaan hankkia tupakkaa, viinaa ja huumeita jostain? Syljeksivät jalkakäytävälle, meluavat ja häiritsevät kunnon veronmaksajia.
Niinpä nuori menee ikätovereittensa kanssa vaatemyymälään katselemaan vaatteita, ehkä ostaakseenkin jotain pientä.
Ja me: Mitä nuo nuoret täällä kaupoissa notkuvat, yrittävätkö ne varastaa jotain? Viiltelevät ja sotkevat noita henkareissa roikkuvia vaatteita ainakin.
Niinpä nuoremme lähtevät kävelylle, reippailemaan ja samalla seurustelemaan keskenään.
Ja me: Mitä nuo huligaanit täällä varjoissa lymyävät? Ne kyttäävät sopivia ryöstettäviä, hakkaavat varmasti seuraavaksi yksinäisen vastaantulijan!
Niinpä nuori hankkii kitaran ja alkaa soittopeliään opiskelemaan.
Ja me: Mitä se nyt oirehtii? Rämpyttää jotain kapinaroskaa ja haistelee varmaan liimaa. Ei tule itseään elättämään.
Niinpä nuori alkaa pelaamaan salibandyä.
Ja me: Taas se luuhaa jossain harjoituksissa, tai missä lie. Koko ajan se on rahaa vailla ja läksyt tekemättä. Luuleeko se houkka että elättää itsensä urheilemalla?
Aika ahtaalla tuntuvat nuoremme olevan. Taisimme mekin omana aikanamme olla.
Hiukan miettimällä käyvät sääliksi nuo toisen luokan kansalaisemme. Mieleen tulee tällainenkin esimerkki:
Tulevien pikkukoululaisten vanhemmilla oli koululla tutustumistilaisuus ja yläluokan neidot kutsuttiin tilaisuuteen kahvia ja leivonnaisia myymään.
Terveisiä vaan sille tulevan pikkukoululaisen isälle, joka otti luokkaretkikassaansa kartuttavilta nuorilta yhteensä kaksi euroa maksaneet kahvin ja leivoksen, ynnäsi itse hinnan tahallaan väärin, ja maksoi virnuillen ostoksistaan aivan liian vähän.
Jos tunsit itsesi silloin suureksikin voittajaksi, voitko miettiä uudestaan? Huijatuksi tullut nuori kyllä huomasi ylenkatseisen vilppisi, ja oli hyvin loukkaantunut ja tyrmistynyt siitä.
Tartunpa vielä siihen, kun taas jauhetaan tieliikenteen promillerajan laskemista 0,5:stä 0,2:een.
Se on tekopyhä hanke, jolla ei ole mitään vaikutusta itse rattijuoppousongelmaan.
Promillerajan laskemista ajava liikenneministeri Merja Kyllönen järkeilee että "nykyään ihmiset laskevat, kuinka paljon kärsii ottaa, että voi vielä lähteä liikenteeseen".
Toivoisi ihmisten jatkavan laskemista sittenkin, esimerkiksi edellisiltana alkoholia nauttiessaan, jos promilleraja laskettaisiin 0,2:een.
Kyllösen ja hänen ajatusmaailmansa jakavien ajattelu ei perustu faktoihin, vaan johonkin epämääräiseen ja epärealistiseen hyveellisyyteen, jossa tutkitun tiedon painoarvo on korkeita moraalisia arvoja vähäisempi.
Onneksi oikeusministeriössä on viileää järkeä, kyky lukea tutkimustietoa ja ymmärtää se, sekä normaali moraalitaso. Siellä ei olla lainkaan promillerajan laskemisen kannalla.
Alkolukot ja muut tekniset ratkaisut oikeita aseita oikeaa rattijuoppoutta vastaan taisteltaessa.
Ja ei, en koskaan aja humalassa, olen puhaltanut kymmeniä kertoja, ja aina pyöreän nollan.