Sata-Häme Soi -festivaalin suosittuja harmonikkakisoja ei tänä kesänä nähdä televisiossa. Festivaali neuvottelee kuitenkin Ylen kanssa Kultaisen harmonikan lähetysten jatkamisesta.
Tiistaina Ikaalisissa Pirkanmaalla käynnistyvä tapahtuma juhlii 40. vuottaan. Festivaali päättyy sunnuntaina.
– Neuvotteluja Ylen kanssa jatketaan lomien jälkeen. Tavoitteena on saada kilpailut jälleen koko kansan nähtäville, sanoo festivaalin toiminnanjohtaja Ulla Majuri.
Televisioinnin lopettamisen taustalla on TV2:n nuorennusleikkaus, joka tiputti myös Tapsan Tahdit ja Kesäillan valssin ruudusta.
Muutoksesta huolimatta Ikaalisissa konsertoidaan entiseen tahtiin. Festivaali tavoittelee yli 30 000 kävijää. Majuri toivoo, että tv-lähetysten lopettaminen houkuttelee paikalle jopa tavallista enemmän väkeä.
Festivaaliin tulee noin 800 esiintyjää 12 maasta. Esiintyjäkaartiin lukeutuvat Riku Niemi Orchestra, Jorma Uotinen, Maria Kalaniemi ja ulkomaiset kilpailijat.