Jokainen festivaalijärjestäjä tietää, että takuuvarmaa kaavaa onnistumiselle ei ole. Riskitekijöitä on niin monia, aina esiintyjistä, yleisöstä ja ilmoista lähtien, yllättävistä väliin tulevista tekijöistä puhumattakaan.
Elojazzeilla kävi nyt kuin kullanhuuhtojalle. Vuosien sitkeys palkittiin ja vaskooliin jäi kultahippuja, sillä jazzlauantai oli onnistunein ja kirkkain kokonaisuus moneen vuoteen. Mistä tämä kaikki koostui?
Aittatori osoittautui hyväksi paikanvalinnaksi, sillä selkeästi rajattu alue toimi akustisesti hyvin ja oli muutenkin yleisöystävällinen. Myös soittajat olivat tyytyväisiä esiintymislavaan ja järjestelyihin. Kun lisäksi sää oli aurinkoinen ja leppeä, oli tunnelma niiltä osin enemmän kuin kohdallaan.
Elojazzorganisaatiossa on uskallettu myös tehdä linjanveto, jota voinee kutsua nuorennusleikkaukseksi. Toimijoiksi on saatu nuorta väkeä, ja myös ohjelmapolitiikkaa on uusittu tuoreempaan suuntaan. Esiintyjät olivat tämän hetken terävintä kotimaista kärkeä. Jazzpäivä maltettiin myös pitää tiukasti kiinni jazzissa, eikä sorruttu turhaan populaarisekoitteluun.
Hyvät esiintyjävalinnat pitivät mielenkiinnon ja jännitteen yllä. Musiikillinen kokonaisuus oli vahva, tuore, taidokas ja viihdyttävä.
Ilta oli odotetusti kahden kauppa. On makuasia kumpi oli parempi, The Five Corners Quintet vai Jukka Perko Viisikko. Kummatkin soittivat ohjelmistonsa melko varman päälle, mutta hyvät yksilösuoritukset ja positiivinen fiilis olivat esitysten kivijalka. Kumpikin lunasti odotukset. Kun katsoo kokoonpanoja, kertoo nimilista jotain siitä, millä tasolla liikutaan:
Jukka Perkon (saksofonit) kokoonpanossa vaikuttavat Tero Saarti (trumpetti), Teemu Viinikainen (kitara), Ville Huolman (basso) ja Teppo Mäkynen (rummut). The Five Corners Quartetissa Timo Lassy (saksofoni), Jukka Eskola (trumpetti, flyygelitorvi) Mikael Jakobsson (piano), Antti Lötjönen (basso) ja Teppo Mäkynen (rummut).
Eli koossa oli tämän hetken kovimmat nimet, tuoreimmat näkemykset ja soolot. Eikä tässä konseptissa huonosti mennyt oululaisella Kuru-yhtyeelläkään tai Olli Tuomaisen Triolla. Silkkaa jazzia kannesta kanteen ja sopivasti erilaista, että mielenkiinto pysyi yllä.
Juuri tämä kokonaisuuden monitasoinen onnistuminen loi Elojazzeille hyvän ilmapiirin ja se on ehkä kaikkein tärkein tekijä onnistumisen kannalta.
Yksittäisistä soittajista erityisesti kaksikko Timo Lassy ja Jukka Eskola oli hyvässä vedossa, niin päälavalla kuin Seurahuoneella järjestetyissä jameissakin. Kaapin paikan näyttivät myös Jukka Perko, Teemu Viinikainen ja Mikael Jakobsson sekä varsinkin kahdessa kokoonpanossa urakoinut rumpali Teppo Mäkynen - tuo työn sankari, joka totesikin jossain vaiheessa iltaa: "Muuten menee ihan hyvin, mutta nyt kramppasi jo lihas jalasta." Ei se ole aina helppoa muusikollakaan.
Ensi vuonna Elojazz & Blues-tapahtuma täyttää kaksikymmentä vuotta. Mikäli näillä uusilla linjoilla jatketaan, ovat odotukset juhlavuonna korkealla.
Nyt on pelin paikka. Käsissä on toimiva formaatti, jota kannattaa vaalia ja kehittää edelleen. Miten tässä onnistutaan jatkossa, jää nähtäväksi. Toivottavasti hyvin. Ainoastaan yksi on kuitenkin varmaa. Jatkossakin onnistuminen on työntäyteinen yhdistelmä sitkeyttä ja onnea.