Parikymmentä metsien miestä, joukossa yksi nainen, asettuivat kuin sotilaat vartioon hakkuualueen ympärille. Aseinaan paloletkut, kuokat, ämpärit ja husat. Laitimmaisesta nurkasta tuikattiin tuli, joka laiskan alun jälkeen sai siivet alleen.
Kulotus eteni kuin oppikirjasta lukien. Kun hevosenkengän muotoinen osa alueesta saatiin sytytettyä, tuli imaisi itsensä ja poltti alueen keskustan mahtavana roihuna. Koko viiden hehtaarin aukio Pyhäjärven Mäkikylän Hirvimäessä oli uudistettu parissa tunnissa. Yhtään kipinän syyttämää kokkoa ei syntynyt kuloalueen laitamien rutikuiviin kuusikoihin.
Käki kukkui jo ennen kuloa ja kiihdytti kukuntaansa kulon edetessä ja savun hajun levitessä ympäristöön. ”Siitä saa, kun munii toisten pesiin”, yksi miehistä tokaisee.
Metsän palo on uuden elämän alku. Kerrotaan, että savun perusteella liikkuva kulokuorenkiitäjäinen ilmaantuisi jo savuaville rungoille. Sitä ei kuitenkaan havaittu.
”Kulotus meni paremmin kuin osasimme odottaa. Vartija jäi yöksi, ja vartiointia alueella jatketaan vielä ainakin huomisiltaan saakka”, kertoo kulotuksesta vastannut hankintaesimies Heikki Heikkilä UPM-Kymmenestä Haapajärveltä.
Viime talvena miltei putipuhtaaksi puusta parturoidun kuusimetsän pohja kulotettiin maanantain ja tiistain välisenä yönä. Näin metsäyhtiö UPM-Kymmenen teki pienen osansa metsien sertifioinnin edellyttämästä kulotuksesta.
”Tämä on metsien monimuotoisuuden hoitoa enemmän kuin metsätalouden vaatimaa metsänhoitoa”, kertoo kulottamassa ollut metsätalousesimies Juha Ollila UPM:n Kokkolan piiristä. Sama tulos puunkasvun kannalta kun voitaisiin hoitaa koneellisin menetelmin.
Kulopalot kuolemassa
Kulotus oli tärkeä osa metsänhoitoa vielä 1950 ja 1960 -luvuilla. Tuolloin vuosittain poltettiin noin 35 000 hehtaaria. Seitsemänkymmentäluvulla metsänpoltto lopahti miltei tyystin. Viime vuosikymmenellä oltiin 1 500 hehtaarin tasolla. Metsien sertifioinnin myötä kuloala on määrä kaksinkertaistaa lähivuosina.
Kulotuksen taito on ajan saatossa ruostunut. Hirvasmäessä kuokka kädessä ja reppu selässä tallustellut metsämies ihmetteli, kuinka ukot entisaikaan saattoivat käydä yksinään kulottamassa suurenkin metsälohkon.
Nyt oltiin liikkeellä suurella joukolla, ja itse tapahtumaa oli valmisteltu huolella viikkojen ajan. Kaivinkoneella oli kaivettu leveä palokuilu kulotusalueen ympärille. Kuilusta oli poistettu palava maa-aines. Sinne tänne oli kaivettu monttuja, jotka olivat täyttyneet vedellä.
Ennen kulotusta alueen ympärille vedettiin paloletkut ja lähimaastoa kasteltiin vedellä palokunnan säiliöauton tankillisen verran. Lähiojat oli padottu, jotta vettä saataisiin tiukan paikan tullen. Niin ikään paloauto oli asemissa pahimman varalle.
Tuli desinfioi metsän
Ei ollut epäilystä, etteikö Hirvimäkeä saada palamaan, niin kuiva oli maa viikkoja kestäneen auringonpaahteen jäljiltä, ja metsäpalovaroituksen aikaan. Eri asia oli, palaako enemmän kuin oli tarkoitus. Kulotuksen suurin riski kun on, että tuli karkaa lähimetsiin.
Ennen kulotuksen alkamista tuuli pyörii vaarallisella tavalla. Mutta kun tuli saadaan sytytettyä oikein, liekkien imu hoitaa tehtävänsä ja alue palaa oikealla tavalla kohti sydäntä.
”On tässä se hyöty, että maan happamuus paranee, ravinnetaso tasapainottuu. Pieneliöille tulee paremmat elinolot. Lisäksi se desinfioi metsän, tappaa tuholaisia”, Juha Ollila toteaa ja myöntää, ettei onnistuneesta kulottamisesta ole mitään haittaa.
Ensi kesänä Hirvimäki kasvaa jo horsmaa. Ja ainakin metsäyhtiön toivomuksen mukaan silloin maahan pantavat kuusen taimet myös pääsevät kasvun alkuun.