Kun Jouko Vesala lähtee Sodankylän Vuotsosta reissuun, hän pakkaa autoonsa poronlihaa, puusta irrotettuja pahkoja ja työvälineet, joita kuksan valmistukseen tarvitaan. Hän ottaa mukaan myös valmiita kuksia sekä käyntikortteja, joissa lukee "Kuksa-Jouko".
"Vuonna 2002 tekemieni kuksien määrä saavutti viidensadan rajan. En ole enää jaksanut laskea. Olen tehnyt näitä jo toistakymmentä vuotta ja tahti on kiihtynyt koko ajan", Kuksa-Jouko kertoo.
Hän tekee kuksia kaikista mahdollisista puulajeista; männystä, koivusta, koivun juuresta, raidasta, kuusesta, lepästä ja pihlajasta. Materiaalina ovat myös kelopuiden pahkat.
Kuksien koot vaihtelevat pienestä kahvimitasta hyvin suuriin. Auton takakontista löytyy sorsan malliseksi muotoiltu tervaskuksakin.
Apuna vainu
ja pahkasilmä
Kuksa-Jouko aloitti kuksien teon istuessaan nuotion äärellä kolmen kaverinsa kanssa. Kaverit olivat omaksuneet harrastuksen ensin ja heidän kanssaan haettiin metsistä pahkoja. Muiden harrastus lopahti, Joukon ei.
"Käsityöläisyys on minulle sukurasite. Äiti teki taidokkaita tekstiilitöitä ja meistä kolmesta pojasta sanottiin, että Vesalan veljekset ovat syntyneet puukko kädessä. Tärkeää on puuhan tuoma mielenvireys."
Kuksa-Jouko tekee kuksia missä milloinkin, nuotion ääressä ulkona tai olohuoneensa lattialla. Sopivat pahkat löytyvät "pahkasilmällä ja vainulla" metsänomistajien ja metsurien auttaessa.
Parin desilitran kahvikuksa vie tekijältään 6-8 tuntia. Pahka irrotetaan puusta kirveellä ja sahalla. Sen jälkeen tarvitaan vielä kirvestä, puukkoa, talttaa, hiomapaperia sekä karhunkieltä. Kuksa viimeistellään kylmäpuristetulla pellavaöljyllä.
Puu saa
halauksen
Joukon mukaan kuksa tulisi kastaa liekittämällä ennen käyttöönottoa. Kastajaisissa kuksaan kaadetaan ainakin 50 prosenttista alkoholia, esimerkiksi rommia tai viskiä, joka sytytetään. Kun neste palaa sinertävällä liekillä, luetaan loitsuja ja liekit sammutetaan painamalla käsi kuksan päälle. Kuuma juoma juodaan hartaasti, välillä nuuhkaisten.
Käsintehty pahkakuksa on ihan toinen esine kuin turisteille kaupatut massatuotteet. Sormet löytävät pian sopivan otteen pahkan ulkonemista ja koloista, kuksan pinta on mukavan sileä ja tuntuu hauskalta ajatella, että vielä viime viikolla pahka oli puun kyljessä.
Kuksa-Jouko pitää tärkeänä, että työ tehdään luonnonmukaisesti kaikissa vaiheissaan. Hänellä on tapana halata puuta ja pyytää anteeksi pahkan irroitusta. Kovin paljoa hän ei sitä murehdi, sillä pahka on vaurion aiheuttama ja puuhun kasvaa kuori.
"Luonnonmukaisuus on tärkeää siinäkin, ettei pahkaa saa muokata liikaa. Ajatuksena on, että kuksan saa puusta suoraan käyttöön. Muoto on siinä valmiina ja usein kuksasta tulee käyttäjälleen sopiva, vaikka en häntä edes näkisi. Olen pitänyt kuksakursseja ja aloittelijoiden käsissäkin syntyy hienoa työtä. Tärkeää on intuitio", Kuksa-Jouko kuvailee.
Kuksa on monelle hyvin henkilökohtainen esine. Yksi käyttäjä takasi aikoinaan juoma-astian hygieenisyyden. Kuksa on yhä tarkoitettu rähjääntymään reissussa eikä tiskivimman kohteeksi. Käsintehdyn kuksan henkilökohtaisuus tulee myös esineen ainutlaatuisuudesta.
Vastavirrassa
Lappiin
Jouko on huomannut kuksien arvostuksen nousseen, mikä hänen mielestään johtuu kasvavasta kiinnostuksesta luonnonmukaiseen elämään. Ostajat osuvat kohdalle tai kuulevat tutuiltaan Joukon kuksista. Hän ei markkinoi niitä eikä kierrä myyntireissuilla.
"Aluksi myin liiankin halvalla. Tajusin työni arvon, kun saksalainen puuseppä antoi pyytämättä kahvikuksasta 70 euroa ja konjakkipullon. Pari vuotta sitten kävin yrittäjäkurssin ja siellä laskettiin työtunteja ja sopivia hintoja."
Kuksa-Jouko ei ole syntyjään lappilainen, vaan muutti pohjoiseen Nokialta 1990-luvun lopussa. Työt päiväkotien kiertävänä puutyöneuvojana loppuivat ja Etelä-Suomi kyllästytti.
"Aina puhutaan Lapin muuttotappioista, mutta virta kulkee toiseenkin suuntaan. Ihmiset tulevat pohjoiseen luonnon ja rauhan perässä. Lappi on kuksantekijällekin etelää parempi paikka."
