Kun Kari Sakari Jalonen pisti nimensä Liiga-Kärppien kolmen vuoden valmentajapaperiin, monet "tiesivät" toimitusjohtaja Juha Junnon tehneen elämänsä virheen. Eikö Junno todellakaan tunne sitä kukonpoikaa?
Mutta Juha Junno tiesi kukonpojasta jotakin sellaista, mitä monikaan ei tiennyt: Raksilaan oli palaamassa erilainen Kari Jalonen kuin sieltä oli lähtenyt.
"Aika lailla erilainen", mestarivalmentaja myöntää.
Minkälainen ihminen Kari Jalonen tänä päivänä olisi, jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien ja toiveiden mukaan, mene ja tiedä. Sitä ei mies tiedä itsekään.
"Kukaan ei tietenkään toivo itselleen vastoinkäymisiä ja tappioita, mutta vasta niiden kautta oppii nöyrtymään elämän edessä", Jalonen pohdiskelee.
Kotimatka
maitojunalla
Heinäpään poika ei ollut köyhä eikä kipeä, kun hän jätti Raksilan ja siirtyi ison veden taakse näyttämään pelaamisen mallia. Verkot piti panna tötteröille NHL:ssakin. Liigassahan pisteitä oli syntynyt liukuhihnalla.
Ensimmäisen opetuksen elämän kovuudesta Jalonen, silloin 22, sai Calgaryssa. Siinä missä hän kuvitteli menevänsä heittämällä kentälle - hänethän oli hankittu sylkemään maaleja uudelle isännälleen - paikasta auringossa piti taistella kynsin hampain.
Kun Jalonen joutui palaamaan maitojunalla Suomeen, hän oli vielä kovaa poikaa; eivät Amerikassa ymmärtäneet, minkälaisen pelimiehen menettivät.
Yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin Jalonen uskaltaa kertoa toisen totuuden kotiinpaluusta.
"Itkun kanssa sieltä tultiin. Minä en tajunnut koko ammattilaishommasta mitään. Vanhat meriitit eivät painaneet yhtään mitään, kun yritin taistella paikkaa joukkueessa."
Jalonen ei kuitenkaan heittänyt NHL-korttia pakkaan, vaan uskoi, että kutsu vielä käy, varsinkin kun hän tunsi edelleen kehittyvänsä pelaajana ja - ihmisenä. Uutta kutsua ei koskaan tullut.
Hifki ei ollut
Kartsan juttu
Kausi Helsingin IFK:ssa alkoi lähteä päälle tappisesti, kun Kartsa erehtyi harjoituksiin tuttu Jåfa-kypärä päässään. Seuraavissa harjoituksissa nähtiin jos jonkinnäköisiä päähineitä lentäjän lakista aina sotilaskypärään. Täällä kun saa nykyään käyttää sellaista pääkappaletta kuin haluaa, letkauteltiin Jalosen suuntaan.
Kun Jalonen erehtyi jättämään autonsa Matti Hagmanin nimikkopaikalle, tämä lähetti tulokkaan siirtämään autonsa muualle.
"Pelissä ei ollut ongelmia, mutta kaukalon ulkopuolella olin aivan pihalla. Siinä miestä koulutettiin oikein olan takaa. Eivät kaverit varmasti mitään pahaa tarkoittaneet ja huumoriahan se oli, mutta minulla se ei kerta kaikkiaan mennyt jakeluun", Jalonen muistelee.
Pitkän uransa aikana Jalonen käväisi Ruotsissakin. Sillä reissulla meni maajoukkuepaikka ja olympiahopea, kun Skellefteån tärkeät pelit sattuivat yhteen Calgaryn kisojen kanssa.
Viimeiset kaksi kauttaan Jalonen pelasi Ranskassa.
Oppipoika niisti
mestarinsa nenän
Huolimatta siitä, että Jalonen tunsi valmennustyön vain pelaajan näkökulmasta, TPS tarjosi hänelle päätoimista paikkaa A-junioreissaan. Seuraavalla kaudella olivat vuorossa TPS:n B-juniorit.
Varsinaisen koulutuksensa Jalonen sai kuitenkin Hannu Jortikan kakkosena. Mutta toista Jortsua Jalosesta ei tullut. Siinä missä Jortikka huutaa ja mekastaa vaihtoaitiossa, Jalonen on päällisin puolin kuin viilipytty. Ääntään hän ei korota vahingossakaan.
"Mistä sen tietää, kumpi on parempi tyyli. Enemmänkin on kysymys siitä, että olemme erilaisia ihmisiä. Olen oppinut Jortikalta monta asiaa, mutta ehkä tärkein on kuitenkin se, että menestymisen eteen pitää tehdä töitä - ja lujasti. Ilmaiseksi ei saa mitään."
Niin mestarien päävalmentaja kuin onkin, Jalonen ottaa hyvin varovaisesti kunniaa kullasta.
"Minä pääsin mukaan parhaalla mahdollisella hetkellä, kun muut olivat tehneet täällä jo vuosia töitä menestyksen eteen."
Finaalisarjan päätös oli sikälikin herkullinen, että oppipoika pääsi niistämään mestarinsa nenän.
"Jortikka tietenkin tiesi, että minä tiedän hänen peliajatuksensa ja yritti siksi tuoda kaukaloon jotakin uutta ja erilaista. Mutta Jokerit tuli kuitenkin hyvinkin odotetulla tavalla."
Jalosen mukaan Jortikka on melkoinen kokija ja näkijä.
"Hän sanoi minulle jo joulun alla, että tässä sarjassa on kaksi joukkuetta yli muiden, Jokerit ja Kärpät. Se oli kivasti sanottu, mutta järjestyksen Jortsu arvasi väärin."
Elämä ja
jääkiekko
Kari Jalonen on henkeen ja vereen urheilumies; kaikki kiinnostaa. Jääkiekko on tietenkin sijalla yksi, mutta elämää suurempi asia se ei ole Heinäpään kukonpojalle - enää. Vuosien varrella elämän arvot ovat pikku hiljaa, vastoinkäymisienkin myötä, muokkaantuneet uuteen järjestykseen.
Jalonen puhuu mielellään jääkiekosta, mutta ääneen tulee pehmeyttä ja lämpöä, kun hän alkaa puhua perheestään, johon kuuluvat lääkärivaimo Johanna sekä 13-vuotias Mikael ja 11-vuotias Karolina.
"Muista kirjoittaa Karolina yhdellä iillä. Minä saan häneltä aina sapiskaa, kun nimi kirjoitetaan liki aina kahdella."
Kun Jalosen perhe asuu edelleen Turussa, isä sahaa ahkerasti Oulun ja Turun väliä. Ouluun muutto saattaa tulla jossakin vaiheessa ajankohtaiseksi, mutta nyt mennään näin.
"Kun näkee, kuinka hellä ja huolehtivainen isä Kartsa on, ei uskoisi, että tässä on se sama Kartsa, joka aikanaan ihastutti ja vihastutti kaukalossa ja joskus sen ulkopuolellakin. Kartsakin on saanut maailmalla santaa suksenpohjiinsa ja se on varmasti miestä muuttanut, mutta kyllä se on perhe, joka on eniten asiaan vaikuttanut", sanoo eräs Jalosen läheinen tuttava.
"Kiekko on kiekkoa, mutta elämä on elämää", sanoo Kari Jalonen.