Pyöreä, ikkunaton tila, jossa on pehmustetut seinät - vitsin vääntäminen olisi vähän turhankin helppoa.
Muilta osin paikka ei kylläkään sovellu hermojen lepuuttamiseen, ei kuulohermon ainakaan. Hetikohta sen jälkeen, kun äänet ovat irronneet rumpukalvoilta ja vahvistimista, ne kimmahtavat takaisin kiviseinistä ja saavat aikaan sellaisen jytinän, että ilman korvatulppia tupaan ei ole tulemista.
Heikki Karjalaisen, Matti Moilasen ja Lauri Sallamon kokoonpanolla ei ole ainakaan tällä hetkellä nimeä, vaan he soittelevat pääasiassa omaksi ilokseen. Sallamo tosin pohtii, olisiko kuitenkin pitänyt ennen haastattelua miettiä valmiiksi tarina kolmesta huippulahjakkuudesta, jotka vuodattavat soittoonsa sydänvertaan ja ovat juuri ponkaisemassa kellarista kuuluisuuteen.
Ainakin treenikämppä olisi siinä tapauksessa miehiä myöten, onhan se paikallisessa mittakaavassa jonkin sortin julkimo.
Kivikukko, sotien aikana rakennettu vara-asema, on ollut julkisen debatin kohteena siitä asti kun kävi ilmi, että sen olisi määrä väistyä Oulun uuden matkakeskuksen tieltä.
Tällä hetkellä on vielä epävarmaa, milloin matkakeskusta ryhdytään rakentamaan, mutta töiden alkaessa kivikukon pää on joka tapauksessa pölkyllä. Viimeksi asiaan otti näkyvästi kantaa Oulun yliopiston arkeologian lehtori Pentti Koivunen, joka pari viikkoa sitten ehdotti Kalevassa, että vanhan aseman ja ravintolarakennuksen ohella myös kivikukko säilytettäisiin.
Sillä aikaa kun kukon kohtaloa on ruodittu lehdissä, sen sisuksissa on puuhattu kaikenlaista. Moilanen, Sallamo ja Karjalainen tulivat tiloihin pari kolme vuotta sitten, jolloin treenikämppä vapautui edellisiltä käyttäjiltään.
"Täällä oli aivan karmea haju. Heti ensiksi jynssättiin paikka lattiasta kattoon."
Tällä haavaa kivikukon sisällä näyttää siltä kuin treenikämpässä kuuluukin: lattialla on sikin sokin levyjä, ruttuisille papereille kirjoitettuja kappaleiden sanoja, kaiken maailman kaapeleita, rumpupalikoita, pahvisia kahvikuppeja, pizzalaatikoita, sikspäkin kuoria ja muutama sisällöstään vapautettu viinapullo.
Persoonallisia yksityiskohtiakin kämpästä löytyy, esimerkiksi varauloskäynti, jonne ryömitään kassakaapin oven kokoluokkaa edustavasta luukusta. Salakäytävältä näyttävää portaikkoa siivottaessa historian havinan saattoi tuntea konkreettisesti päähän tippuneen metrisen hämähäkinseitin muodossa.
Vessaa treenikämpästä ei löydy, ja se asettaa haasteensa siellä satunnaisesti harjoitettaville etkoille ja jatkoille.
"Täytyy juoda väkeviä ja valmistautua hyvin etukäteen."
Äänieristykseltään kivikukko on treenikämppien aatelia. Melkoista tuomiopäivän heviä siellä saisi soittaa, että onnistuisi olemaan häiriöksi jollekulle.
Pientä tilaa ympäröivissä paksuissa kiviseinissä on sellainen mutta, että soitosta tahtoo tulla melkoista äänten kakofoniaa. Akustiikkaa on paranneltu "omin ratkaisuin", vuoraamalla seiniä vaahtomuovilla.
"Ne toimivat samalla pehmusteina, jos sattuu kaatuilemaan."
Jaha, onko niille ollut tarvetta?
"Joskus on saattanut olla."
Mutta entäpä sitten se suojelullinen puoli? Kiistelyyn kivikukon kohtalosta soittajat eivät välittäisi sen kummemmin osallistua, mutta ainakin Sallamo sanoo kiintyneensä persoonalliseen rakennukseen ja toivoo, että se säilytettäisiin.
"Täällä on hyvä feng shui", Sallamo heittää. Eikä se muuten ole aivan tuulesta temmattu näkemys: feng shui -ekspertti Elena Gushchina arvioi Pedossa puolitoista vuotta sitten, että muotonsa ja materiaalinsa ansiosta kivikukko suorastaan säteilee hyvää energiaa.
"Jos täällä saisi vielä treenata, niin kiva, mutta tärkeintä kuitenkin olisi, että kivikukko jäisi tähän. Maailmalta on kuitenkin esimerkkejä siitä, miten vanhaa rakennuskantaa on pystytty säilyttämään uuden rinnalla."