www.oulunseudunselkayhdistys.com
ajunhoikka nuori nainen tekee kauniita voimisteluliikkeitä oranssivaloisessa olohuoneessaan. Ikkunasta katselevat naapurit mahtavat ajatella, että kyseessä on tanssija. Ehkä hän harrastaakin tai-jia?
Väärin, väärin. Kukka-Maaria Laukkanen taivuttaa kätensä korkeaan kaareen voidakseen jatkaa opiskeluaan ja myöhemmin työtään. Oikeastaan koko elämäänsä.
On vaikea uskoa, että vain vuosi sitten lääkäri sanoi 28-vuotiaalle naiselle, että tällä on edessään vain huonoja vaihtoehtoja. Onneksi Kukka-Maaria ei sitä uskonutkaan.
Vaikka selkä oli sökönä ja eläkepapereita vilauteltiin, Laukkanen vannoi itselleen, että "vielä minä näytän, vielä minä teen työtä".
Tiedottajan unelma-ammatistaan hän on joutunut luopumaan, mutta opiskelee nyt kuntoutustuella tiedeviestintää Oulun yliopistossa. Luennoitsijat saavat luvan tottua siihen, että opiskelija nousee kesken kaiken seisomaan, kävelemään ja jopa voimistelemaan.
"Opettajan työtä voi tehdä huonommallakin selällä, kun ei tarvitse koko aikaa istua", Laukkanen suunnittelee työuraansa. Kannustavana esimerkkinä toimii oma äiti, joka opettaa muun muassa verhoilua Piippolan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Hänkin on kärsinyt nuoresta saakka selkävaivoista.
Kukka-Maaria Laukkasen selkäsairaus on kahdessa välilevyssä todettu rappeuma, diskusdegeneraatio. Toinen välilevy on rappeutunut vaikeasti, toinen hieman lievemmin. Sen myötä välilevyihin tulee pullistumia, repeytymiä ja muita vikoja. Sairaus ei tule parantumaan, mutta se voi hidastua.
"Minun täytyy kuntouttaa itseäni todella paljon. Vaikka liikun päivittäin, joudun elämään myös kipulääkkeiden ja sen epävarmuuden kanssa, voinko kulloinkin toteuttaa suunnitelmiani."
Jos sairaus on elämästä voimavarjoja vienyt, on se jotakin tuonutkin. Plussapuolelle Laukkanen kirjaa muun muassa lukuisat ystävät, joita on saanut selkäryhmissä ja muissa vertaistapaamisissa. "Vertaistuki on pelkkänä sanana hirveä klisee, mutta hemmetti, se todella toimii", hän jo nauraa.
Myös elämänarvot ovat menneet uusiksi. "Kun menettää unelmansa ja kriisin jälkeen tajuaa, että voikin unelmoida uusista asioista, on voittanut paljon."
Kukka-Maaria Laukkasen selkä oireili ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten. Suuri käännekohta tapahtui maaliskuussa 2004, jolloin hän kaatui pyörällä Oulun Alppilassa. Työterveysasemalla todettiin noidannuoli ja hänet passitettiin kotiin. Illalla Kukka-Maaria pyörtyi kivusta ja hänen avomiehensä Kimmo Raatikainen tilasi ambulanssin paikalle.
Tapahtumasta alkoi kova sairauskierre, josta hän pääsi vielä töihinsä nuorisotiedotuskeskus Nappiin ja sittemmin Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tiedottajan äitiysloman sijaiseksi. "Se työ oli unelmien täyttymys. Tein työtä hirveällä sinnillä."
Pesti päättyi ja Laukkanen aloitti uusissa tiedotustehtävissä kaupungin keskushallinnossa. "Jo ensimmäisenä päivänä selkä oli niin kipeä, etten meinannut päästä sitä näyttämään työterveyshuoltoon."
2006 jaloissa havaittiin hermovaurio aiemmin todettujen välilevyvaurioiden lisäksi. Välilevyt olivat niin huonossa kunnossa, ettei niitä voitu leikata, ja jäykistäminenkin todettiin riskialttiiksi. Hänen ei uskottu voivan työskennellä istumatyössä enää koskaan.
"Masennuin, mutta sitten lähdin hakemaan apua. Löysin Oulun seudun selkäyhdistyksen, pääsin kuntoutustutkimuspoliklinikalle ja huomasin tiedeviestinnän maisteriohjelman. Istumatyötä en voi enää tehdä, mutta päätin, että vaihtoehtoja on muitakin."
Kukka-Maaria Laukkasen selkäsairaus pysyy kurissa kuntoutuksen, lääkityksen ja vertaisryhmien avulla. Kipu on läsnä milloin enemmän, milloin vähemmän. "Yritän olla ajattelematta sitä." Suurimman kiitoksen saa avomies Kimmo, joka on tukenut puolisoaan kaikissa vaiheissa. "Myös äidille olen saanut soittaa ja itkeä, jos tarve on vaatinut."
Täydellisyyteen taipuvaiselle on ollut välttämätöntä ymmärtää, että aina ei voi jaksaa. "Silti ei tarvitse antaa periksi."
Kukka-Maaria Laukkanen on nyt vapaa-ajallaan Oulun seudun selkäyhdistyksen tiedottaja ja hän on perustanut yhdistyksen piiriin selkäsairaudesta kärsivien nuorten aikuisten porinapoppoon. Elämässä on paljon kysymysmerkkejä - alkaen mahdollisesta lapsenhankinnasta - mutta onneksi tärkein vastaus on löytynyt. "Koen itseni arvokkaaksi niinäkin päivinä, kun en pääse sängystä liikkeelle."