Helmikuu 1986. Toimittajien kynät sauhuavat, kun Neuvostoliiton kommunistipuolueen keskuskomitean sihteeri Aleksandr Jakovlev sanoo, että pääsihteeri Mihail Gorbatshov pitää seuraavana päivänä alkavassa NKP:n 27:nnessä edustajakokouksessa poliittisen alustuksen. Kremlologit tiesivät unissaankin, että pääsihteeri esittää edustajakokouksessa selonteon. Sanavalinta oli varma merkki, että edessä olisi kiinnostava kokous.
Vajaat 20 vuotta myöhemmin asia tuntuu vähäpätöiseltä, jopa ikävystyttävältä. Tuolloin kuitenkin koko maailma seurasi hypnoottisesti pienimpiäkin Neuvostoliitosta kuuluneita risahduksia. Mihail Sergejevitsh Gorbatshov valittiin NKP:n pääsihteeriksi 11. maaliskuuta 1985. Vuosipäivä on ensi viikon perjantaina. Vaikka Gorbatshov on jo syrjässä eikä perestroikaa ole, päivämäärää voi pitää viime vuosisadan yhtenä tärkeimmistä.
Gorbatshovin kaudesta on kulunut niin vähän aikaa, ettei siitä ole vielä esitetty vedenpitävää kokonaisarviota. Tuskinpa "Gorba" itsekään alun alkaen tiesi, mitä oli edessä ja mitä hän aikoi tehdä. Muistelmissaan Gorbatshov kertoo lomakeskustelustaan puolisonsa Raisan kanssa. Keskustelun ydin oli se, ettei Neuvostoliitto voinut jatkaa vanhalla mallilla. Aikaan sopi sekin, että keskustelu käytiin ulkona, mikrofonien tavoittamattomissa.
54-vuotias Gorbatshov sai johdettavakseen kaikin puolin konkurssikypsän valtion. Sen talous oli romahduspisteessä, sen kansalaisia oli hallittu pelolla ja se perustui kutakuinkin totaaliseen valehteluun. Jälkikäteen voi todeta sen mikä aavistettiin jo etukäteen; totalitaarinen järjestelmä pysyy pystyssä vain jos siihen ei kosketa. Loppujen lopuksi Gorbatshov vain peukaloi järjestelmää, mutta se romahdutti Neuvostoliiton.
Tämä Gorbatshovin aikeiden ja tekojen keskentekoisuus ei millään muotoa vähennä hänen saavutustensa arvoa. Tuolloin oli tärkeämpää tunnustaa tosiasiat kuin tietää lopputulos. Tulosten perusteella hän oli melkoinen diletantti sisä- ja talouspolitiikassa. Sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa hänen ansioitaan ei voi kiistää kukaan; Neuvostoliitto sai hajota rauhanomaisesti, Berliinin muuri murtui väkivallatta ja kylmä sota loppui laukauksetta. Vaikka Neuvostoliittoa kaihoavat voivat kirota Gorbatshovin alimpaan helvettiin, muut eivät voi muuta kuin kiittää häntä. Gorbatshov avasi portit, ja loppu onkin historiaa.
Gorbatshovin johdolla NKP otti käyttöön muutaman iskusanan. Ensimmäinen oli uskorenie eli nopeuttaminen. Sillä tarkoitettiin talouskehityksen nopeuttamista. Käsite lensi pian romukoppaan, sillä neuvostotalous veteli jo viimeisiään. Tätä seurasivat jo historiallisiksi muodostuneet käsitteet perestroika eli uudelleenrakentaminen ja glasnost eli avoimuus. Perestroika olisi vaatinut paljon konkreettisia tekoja; niitä ei juuri nähty. Sen sijaan avoimuus merkitsi vallankumousta.
Avoimuus eteni asteittain. Avoimuus tarkoitti esimerkiksi kesällä 1986, että kulttilehti Moskovskie Novostin englanninkielisessä versiossa Moscow Newsissä oli alkukielisestä versiosta yhden lauseen verran poikennut juttu. Tuossa lauseessa piili uutinen. Tai sitä, että televisiossa pyöri Perestroikan ongelmia -ohjelma, jossa arvosteltiin jotakuta kolhoosin johtajaa. Siihen aikaan se oli tavatonta. Muutama vuosi myöhemmin pitkään kiellettyjä kirjoja saattoi ostaa vapaasti.
Gorbatshov oli parhaina päivinään armoitettu puhuja, joka hurmasi aikaa myöten kyllä enemmänkin ulkomaalaisia kuin omia kansalaisiaan. Sehän koettiin Oulussakin. Heti Oulun-vierailun jälkeen Moskovassa kerrottiin vitsiä, jossa Gorban läntiset naisihailijat huusivat: "Misha, Misha!" Kun Misha tuli sitten vitsissä kotiin, moskovalaisnaiset huusivat hänelle "Misha, mjasa!" (Misha, lihaa!)
Neuvostoliiton viimeisen johtajan kohtaloksi koitui se, että hän alkoi kovan paineen alla tehdä taktisia myönnytyksiä vanhaa menoa ikävöineille puoluevoimille. Näin hän tuli samalla pyllistäneeksi uudistusmielisille, jotka ryhmittyivät pikkuhiljaa Boris Jeltsinin ympärille. Keväällä 1991 Gorbatshov teki täyskäännöksen ja liittoutui jeltsiniläisten kanssa. Kului muutama kuukausi, ja vanhoilliset yrittivät kaapata vallan.
Gorbatshov ehkä kuvitteli naiivisti, että rujosta reaalisosialismista olisi ollut mahdollista löytää kolmas tie jonkinlaiseen ihmiskasvoiseen sosialismiin. Mihinkään perustumatonta idealismia oli muutoinkin ilma sakeanaan. 1980-luvun lopulla neuvostoparlamentissa käytiin vilkkaita keskusteluja, joissa puoluejyrät puhuivat vakavissaan siirtymisestä suunnitelmataloudesta markkinatalouteen tuosta vaan. Puheet olivat absurdiudessaan Guinnessin ennätysten kirjan luokkaa.
Gorbatshov oli lopulta pehmeä johtaja, mutta kyllä hän osasi näyttää myös kaapin paikan. Kun Gorbatshov sai Nobelin rauhanpalkinnon, ulkoministeriön päätiedottaja Gennadi Gerasimov letkautti maailmanlehdistölle, ettei kysymyksessä ollut taloustieteen Nobel. Ei aikaakaan, kun Gerasimov siirrettiin suurlähettilääksi Portugaliin.
Jos yrittää tehdä lyhyen analyysin Neuvostoliitto/Venäjän 20 viime vuoden tapahtumista, se voisi olla tämä: Gorbatshov teki kaiken mahdolliseksi ja Jeltsin antoi kaiken tapahtua. He olivat menneisyytensä vankeja, mutta yrittivät luoda uutta. Presidentti Vladimir Putin rakentaa moderneja kulisseja, mutta politiikaltaan hän on edeltäjiään neuvostoliittolaisempi.