Yleisradion valintafarssin luonnehdintaan on käytetty kaikki mahdolliset haukkumasanat. Sopan keittäneitä poliitikoita sopii moittia, mutta tyylipisteitä tärkeämpi asia on kuitenkin yhtiön etu. Milloin se alkaa painaa enemmän kuin puolueiden etu?
Ylen valintaongelmat johtuvat vain ja ainoastaan yhdestä asiasta: poliittisista mandaateista yhtiön johdossa ja hallintoneuvostossa.
Keskustan hallussa on radiojohtajan virka (Seppo Härkönen). Kokoomukselle kuuluu televisio (Olli-Pekka Heinonen). Sosiaalidemokraatit ovat pitäneet hallussaan Erkki Raatikaisesta lähtien pää- ja toimitusjohtajan paikkaa, jonka nykyinen haltija Arne Wessberg jää eläkkeelle vuoden vaihteessa. Demarit vaativat, että toimitusjohtajan paikan on pysyttävä heillä poliittisen tasapainon vuoksi.
Wessbergin seuraaja olisi löytynyt jo ajat sitten, jos tehtävään olisi haluttu nimittää ammattilainen, jolla on vankat näytöt journalismista, johtajakyvyistä sekä liikkeenjohdon osaamisesta. Pulmaksi muodostui se, ettei kenelläkään esillä olleesta kovasta nimestä ole SDP:n jäsenkirjaa, joka on todellisuudessa kaikkein tärkein edellytys Ylen toimitusjohtajan tehtävään.
Tämä näkyy siinä, että tehtävää tarjottiin heti alkumetreille SDP:n eduskuntaryhmän johtajan Jouni Backmanin lisäksi muun muassa Erkki Tuomiojalle ja Erkki Liikaselle. Kaikkia heitä yhdistää SDP:n jäsenkirja sekä se, ettei kellään ole päivänkään ammatillista kokemusta Ylen päätoimialalta, journalismista ja ohjelmatuotannosta.
Viime päivien myrskyn ja myllerryksen jälkeen luulisi, että Ylen hallintoneuvoston keskustalainen johtaja Markku Laukkanen ja varapuheenjohtaja Backman olisivat ottaneet lusikan kauniiseen käteen ja todenneet nöyrästi, että Backman on poissa pelistä poikkeuksellisen laajan yleisen vastustuksen vuoksi. Vastustuksen, joka perustuu siihen, ettei Backmanilla katsota olevan pätevyyttä tehtävään, johon häntä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.
Backmanin valintaa vastustavat melkein kaikki muut kuin hän itse ja Laukkanen sekä jotkut demarit. Kaksikko ei kuitenkaan tehnyt tiistai-illan epäonnistumisen jälkeen itsestään selvää johtopäätöstä, vaan Laukkanen junttautui aiempaakin tukevammin Backmanin tueksi "tunnustelutehtävässään".
Backmanin valintaa Ylen johtoon yritetään nyt junailla kuuden hengen työryhmässä, johon SDP, keskusta ja kokoomus saivat kaksi edustajaa kukin. Tarkoitus on ilmeinen: kolmen puolueen on määrä vahvistaa työryhmässä, että vanha mandaattijako Ylessä säilyy ja toimitusjohtajuus kuuluu SDP:lle.
Ylen korkeat johtajapaikat on jaettu iät ja ajat poliittisin perustein, vaikka tulokset ovat kaikkea muuta kuin mairittelevia. Epäonnistujien lista alkaa Eino S. Revosta ja Erkki Raatikaisesta ja päättyy Reino Paasilinnaan, Aarno Kailaan sekä Heikki Lehmustoon. Wessberg on menestynyt erittäin hyvin, mutta tämäkin toteamus edellyttää sitä, että silmät ummistetaan Ylen tappiokierteeltä.
Kun Olli-Pekka Heinonen nimitettiin tv-johtajaksi ministeripaikalta, läpi maan kulki protestiaalto. Yleen vaadittiin nykyaikaisia nimityskriteerejä. Samaa on sanottu pari vuosikymmentä, mutta se ei ole auttanut.
Se, mitä viime päivinä on nähty, ei voi olla Ylen edun mukaista. Luottamus yhtiöön poliittiseen johtojärjestelmään on mennyt, eivätkä Backman ja Laukkanen pysty sitä palauttamaan. Jollei Ylen nykyistä poliittista johtojärjestelmää romuteta, myös luottamus yhtiön ohjelmatoimintaan voi murentua tällä menolla.