Harva teatterin katsoja ajattelee valoja. Usein asia kuitataan niin, että näyttämövalot ovat silloin hyvät, kun niihin ei kiinnitä huomiota. Asia ei ole näin yksinkertainen.
Mikä on se minimi, jolla valaisu muuttuu valosuunnitteluksi?
"Valosuunnittelu on valoa tuottavilla välineillä toteutettu esityksen kokonaisvaltainen ja tulkinnallinen osa", määrittelee valosuunnittelija Mia Kivinen, joka on myös Teatterimuseon Välähdyksiä valosta -näyttelyn kuraattori ja arkkitehti.
Valoa tuottavia välineitä ovat aurinko, soihtu, kalkkivalo, valonheitin, videoprojektori, taskulamppu, kynttilä, tulitikku tai vaikka katulamppu.
On myös erilaisia heijastimia, näkymätöntä valoa ja mustaa teatteria.
Valosuunnittelija on taiteilija, joka ilmaisee näkemyksensä valoilla ja varjoilla. Mia Kivinen puhuu valodramaturgiasta. "Valosuunnittelulla on suhde esityksen tapahtumiin", hän korostaa.
Mitä tekemistä valolla on teatterissa?
"Valosuunnittelulla voi kuvittaa esityksen tapahtumia, se voi olla niille vastakkainen, se voi rytmittää tapahtumia tai tietoisesti pysyä koko ajan muuttumattomana. Valon tärkein tehtävä voi olla tähtinäyttelijän näkyvyys tai se voi jättää esiintyjät hämärään", listaa Kivinen.
Kivisen lopputyö Nollasta Rosenthaliin. Valon hajotettu historia hyväksyttiin tänä vuonna Teatterikorkeakoulu valo- ja äänisuunnittelun laitoksella.
Mikä on syntymän väri?
Valo, lavastus ja puvut ovat toisilleen läheisiä näyttämötaiteen elementtejä. Valo itsenäistyi melko myöhään. Vuonna 1930 valosuunnittelu listattiin ensimmäistä kertaa erikseen Broadwaylla käsiohjelman tekijälistassa. Uusi ammattikunta oli syntynyt.
"Valosuunnittelu on teknis-taiteellinen ala, jossa tekniikankaan osuutta ei voi vähätellä. Elämys syntyy, kun arkinen tekniikka taittuu ilmaisuksi ja saa uusia merkityksiä", sanoo Mikki Kunttu, yksi Suomen nimekkäimmistä ja kansainvälisesti tunnetuista valosuunnittelijoista.
Teatteritila ei aina itsestään selvästi ole tavallinen kurkistusluukku, eikä esitys välttämättä synny ja pysy näyttämöksi nimitetyssä tilassa. Kuvataiteilija ja teatterintekijä Terike Haapoja puhuu visualisoinnista, jossa esitystila manipuloidaan esityksen osaksi.
"Suhteeni varjoihin on viha-rakkaussuhde", tunnustaa valosuunnittelija ja tanssija Jarkko Lievonen.
Valosuunnittelija Sirje Ruohtula puhuu valosta runollisesti ja syvällisesti. Hän huomauttaa, kuinka valon väri vaikuttaa sekä näkyvyyteen että kokemukseen:
"Luonnonvaloista selkäytimessä on yön väri, illan sininen, aamuruskon oranssi tai päivän puhdas kirkkaus. Minkä värinen on syntymä, kuolema, pelko, leikki? Voit piirtää järjellä kappaleiden ääriviivat, mutta todellisuus on värillinen, kylmä, lämmin."
Vino etunoja lattiasta
"Kaikki mikä joutuu näyttämölle, pyrkii tihentymään erikoisilla merkityksillä, eikä rampin kummaltakaan puolelta löydy viatonta katsetta."
Näin on sanonut Rovaniemen teatterissakin vaikuttanut edesmennyt lavastaja Marjaleena Wegelius.
Lavastus vaikuttaa konkreettisesti esityksen ilmaisuun. Siitä antaa havainnollisen esimerkin ohjaaja Kalle Holmberg kertoessaan yhteistyöstään lavastaja Kari Liilan kanssa. He toteuttivat yhdessä maineikkaan Lapualaisoopperan Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 1966.
Kaikki muistavat tanassa laulavat nuoret näyttelijät.
Heta Reitalan toimittamassa kirjassa Harha on totta (Atena Kustannus 2005) Holmberg paljastaa, kuinka Liilan lavastuksena käyttämä vino lattia vaikutti keskeisesti esityksen uhmakkaaseen ilmeeseen:
"Hänen lavastuksellaan oli ratkaiseva vaikutus siihen, että näyttämölle syntyi vertikaalinen liike, syvyyssuunta ja koko siihen liittyvä estetiikka, näyttelijän etunoja ja koko raivokkuus."
Näyttely Välähdyksiä valosta, otteita valosuunnittelijan työstä on esillä Teatterimuseossa Helsingin Kaapelitehtaalla 23.10. saakka.