Kirjoittaja on Lapin läänin maaherra.
Perustuslakimme mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Tämä yhdenvertaisuusperiaate sisältyy kymmenen vuotta sitten voimaan tulleisiin uusiin perusoikeuksiin. Ne vahvistavat vanhastaan voimassa olleen periaatteen, että pohjoisen Suomen asukkaille kuuluvat yhtäläiset oikeudet ja oikeusturva kuin muillekin suomalaisille.
Tänä päivänä pohjoisen kuntien taloudet harvaa poikkeusta lukuun ottamatta ovat suurissa vaikeuksissa pitkään jatkuneen korkean työttömyyden, muuttoliikkeen ja valtionapujen vähenemisen seurauksena. Peruspalvelut ovat monessa kunnassa uhattuina.
Hyvinvointivaltion romuttamista ei kukaan halua hyväksyä, mutta nykymenolla kuntavetoinen palvelujärjestelmä vääjäämättä murenee. Seutukuntien välisten erojen kasvaminen ja palveluiden karkaaminen yhä kauemmaksi haja-asutusalueilta on viime vuosien kehitystä kuvaava piirre.
Kuntaliitto, joka tähän asti on jyrkästi torjunut valtion puuttumisen kuntien itsehallintoon, on äskettäin esittänyt valtioneuvostolle parlamentaarisen komitean asettamista. Liitto toivoo, että komitea laatisi esityksen alue- ja kuntarakenteen uudistamisesta.
Myös alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen on kiirehtinyt kuntien palvelurakenneselvitystä. Ministeri haluaa perustaa valtakunnallisen ohjausryhmän kuntapalveluiden kehittämistä varten yhteistyössä Kuntaliiton kanssa. Tällöin olisi myös arvioitava, millaiselle väestöpohjalle tulevaisuuden kuntien tulisi muodostua.
Ministerin lausunnot ovat valtionhallinnosta tuttua hallintobyrokratiakieltä, joka vilisee selvittämistä, kehittämistä, arviointia ja ohjausta. Kapulakielen alta on kuitenkin luettavissa huoli siitä, miten kunnat selviävät tulevaisuudessa eduskunnan niille antamista palvelutehtävistä. Valtakunnallisista selvityksistä on kuitenkin yleensä pitkä matka käytännön päätöksiin. Tässä tapauksessa käytännön päätöksentekijöitä on tuhansia yli neljän sadan Suomen kunnan valtuustoissa. Sanalaskun mukaan voi kysyä, kuoleeko kurki, ennen kuin suo sulaa.
Monissa kunnissa on jo kypsytty rakennemuutoksiin. Viime vuonna kuntaliitoksia tehtiin ennätysmäärä. Kuntien määrä tulee todennäköisesti myös lähivuosina kuntaliitosten kautta vähenemään.
Pohjois-Suomessa kuntaliitokset on suoralta kädeltä torjuttu pitkiin välimatkoihin ja harvaan asutukseen vetoamalla. Vain Rovaniemet ovat vuosikymmenien jahkailun jälkeen päässeet sanoista tekoihin.
Myös valtio on ryhtynyt viime aikoina määrittelemään keskeisten palveluiden tasoa. Tätä merkitsee maaliskuun alussa voimaan tuleva uusi hoitotakuulaki, jossa sanotaan selkeästi, missä ajassa asiakkaan on päästävä lääkärille saadakseen asianmukaisen avun. Lain on arvioitu lisäävän kuntien menoja. Arvioinnin lähtökohtana on kuitenkin se, että terveyskeskukset toimivat nykyisillä toimintatavoilla ja tehtäväjaolla.
Viime vuodet valtion toimenpiteet ovat olleet kuntataloutta vahvistavia. Myös sisäministeriössä valmisteilla oleva kuntien valtionosuusuudistus näyttäisi parantavan köyhien kuntien asemaa. Valtionosuusuudistus tuskin kuitenkaan ratkaisee kuntatalouden nykyisiä ongelmia.
Seutuyhteistyön lisäämisestä puhutaan juhlapuheissa kauniisti, mutta todellisuudessa kuntien välisen yhteistyön tiivistämisessä on pohjoisessa edistytty vähän, jos lainkaan.
Poikkeuksena on Kainuun hallintokokeilu. Kokeilussa Kainuun kunnat ovat antaneet merkittävän määrän lakisääteisistä tehtävistään maakunnan hoidettaviksi. Kuntien vastuulle ovat jääneet lähinnä kuntalaisten lähipalvelut.
Kainuun malli on tyrmätty muualla pohjoisessa toteamalla, etteivät Kainuun eväät sovi muualle Pohjois-Suomeen. Ein sanomisen sijaan pitäisi ennakkoluulottomasti ryhtyä miettimään, mikä sitten olisi pohjoiseen sopiva malli järjestää asukkaiden tarvitsemat palvelut ja kuka sen laatisi.
Valtionhallinto on ollut jatkuvassa muutoksessa viime vuosikymmenen lamasta lähtien. Prosessipohjainen tulosjohtaminen on sieltä tuttu sanapari. Parhaillaan monella hallinnonalalla on menossa palvelukeskushankkeita, joiden tarkoituksena on koota palkanmaksu- ja muut hallinnon tukitehtävät yhteen paikkaan. Tämä mahdollistaa samalla tehtävien alueellistamisen. Virkamiesten palkat ja matkalaskut kun voidaan maksaa kätevästi muuallakin kuin Helsingissä.
Pohjoisen kuntapäättäjien keskuudessa tuntuu eniten saavan kannatusta palveluiden järjestäminen seudulliselta pohjalta. Nyt tarvittaisiin vain tekijät, jotka laatisivat mallin, miten ja miltä osin pohjoisen kuntapalvelut hoidetaan tulevaisuudessa seudullisina. Tarkoitukseen sopivia malleja ja hyviä käytäntöjä löytyy toki muualtakin kuin Kainuusta. Seutukuntatyön vetäjät olisivat mallin tekijöiksi sekä sopivia että päteviä. Lähtökohtana tulisi olla, että päätökset, miten pohjoisen kuntapalvelut tulevaisuudessa hoidetaan, saataisiin aikaan tämän vaalikauden aikana.
Seutuyhteistyön tiivistäminen ei vaadi uutta lainsäädäntöä vaan kuntien keskinäistä sopimista, miten palvelut järjestetään yhteisvoimin. Seutuyhteistyö näyttäisi olevan ainoa tapa turvata muun muassa lukio- ja ammatillinen opetus Pohjois-Suomen kaikilla kulmilla. Kaikista pohjoisen kunnista ei myöskään löydy sosiaalialan erityisosaajia ja erikoissairaanhoito käy tunnetusti köyhän kunnan kukkarolle. Palveluiden tuottaminen seudullisena yhteistyönä ei Pohjois-Suomen oloissa voi tarkoittaa sitä, että palvelut keskitettäisiin joihinkin seutukunnan keskuksiin. Nykyisellä teknologialla itse palvelut voidaan tuottaa lähellä asiakkaita. Joitakin tehtäviä kannattaisi myös keskittää. Esimerkiksi seudullisesti tuotetut kuntien toiminnan tukitehtävät toisivat ajan mittaan säästöjä kuntien kukkaroon.