Kirjoittaja on ulkoasiainministeriön kansliapäällikkö (valtiosihteeri).
Presidentti Vladimir Putin allekirjoitti viime kuussa ukaasin, jolla hän julisti vuoden 2006 Venäjällä "humanististen tieteitten, kulttuurin ja opetuksen vuodeksi - akateemikko Lihatshovin juhlavuodeksi". Samalla annettiin ohjeet, miten Lihatshovin 100-vuotismuistoa tullaan Venäjällä juhlistamaan.
Kuka sitten oli akateemikko Lihatshov, jonka merkkivuotta naapurimaassamme tänä vuonna vietetään näyttävästi?
Dimitri Sergejevits Lihatshov syntyi 1906 Pietarissa ja kuoli kotikaupungissaan 93-vuoden ikäisenä 1999. Pitkän elämänsä aikana hän koki lapsuudessaan keisariajan tuhon ja vuoden 1917 vallankumouksen. Yli kuusi vuotta nuoruus- ja opiskeluajastaan hän joutui viettämään Solovetskin pahamaineisella vankileirillä ja sotavuodet piiritetyssä Leningradissa. Lähes 80-vuotiaana hän oli vielä keskeisesti mukana kulttuurin ja tieteen kärkihahmona Mihail Gorbatshovin aloittaessa perestroikan. Hän perusti 1986 Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän kulttuurisäätiön ja toimi alkuun sen puheenjohtajana.
Akateemikko Lihatshovin elämä on oivallinen esimerkki venäläisen tiedemiehen ja sivistyneistön merkittävän edustajan kohtalosta Neuvostoliitossa. Hänen yli 90 elinvuottaan kattavat Venäjän historian dramaattiset vaiheet koko 1900-luvulla. Lopulta vähän ennen kuolemaansa hänestä tuli esikuva tämän päivän venäläisille sekä tuleville sukupolville.
Lihatshovin elämäntarina näytti toteen, että se mikä on parasta Venäjän kulttuurissa, ei sittenkään kaikki tuhoutunut sosialismin ja neuvostovallan vuosina. Hän osasi säilyttää läpi usean raskaan ja traagisen vuosikymmenen arvokkuutensa, vastuuntuntonsa sekä uskonsa Venäjään totalitäärisen yhteiskunnan oloissa, kuten vain harvat maamiehensä. Kun Venäjä tänään yhä etsii kansallista identiteettiään, Lihatshovilla on tässä kuolemansakin jälkeen tärkeä osansa.
Lihatshov teki pääosan elämäntyöstään venäjänkielen, kirjallisuuden ja muinaisen Venäjän historian tutkijana. Hän väitteli tohtoriksi aiheenaan 1100-1300-lukujen venäläiset kronikat. Stalinin kuoleman jälkeen suojasään vuosina hänestä tuli Venäjän tiedeakatemian jäsen ja Venäjän kirjallisuuden instituutin "Pushkinin talon" isäntä. Hän julkaisi 500 tieteellistä tutkimusta ja 600 erilaista muuta julkaisua. Hänen jälkipolvien kannalta kiinnostavimpana teoksenaan pidetään esseekokoelmaa "Havaintoja venäläisyydestä", joka on käännetty lukuisille kielille, myös suomeksi.
Tässä pääteoksessaan Lihatshov pohtii muun muassa venäläistä kansanluonnetta sen sekä hyviä että huonoja puolia ja ottaa esille Venäjän luonnon ja sen avaruuden merkityksen. Muita keskeisiä teemoja ovat Venäjän kansalliset ihanteet ja kansallinen todellisuus, Kiovan Venäjän suuruus, venäläisten kansallistunne ja lopulta "kulttuurin ekologia". Lihatshovilla oli taito ottaa ennakkoluulottomasti esille Venäjän historian synkätkin luvut, mutta samalla pysyä kunnon patrioottina. Neuvostoajan perintönä Lihatshov näkee erityisesti sen, että venäläiset ovat "miltei menettäneet kykynsä kuunnella sisintään". Hänen pyrkimyksenään oli saada venäläiset jälleen kuuntelemaan omaatuntoaan.
Kerta kerran jälkeen Lihatshov palaa teoksissaan kysymykseen, mitä on Venäjä ja mitä merkitsee olla venäläinen. Lihatshov on myös tutkimuksillaan osoittanut, että jo keskiajan Venäjä oli osa eurooppalaista kulttuuria, toisin kuin neuvostoaikana opetettiin. Hän korostaa teoksissaan jatkuvuutta Venäjän historiassa, oli sitten kysymys ruhtinas Vladimirin, Iivana Julman tai Leninin ajoista.
Käymällä läpi Venäjän historiaa hän pyrkii todistamaan, ettei vain kollektivismi, vaan myös individualismi ovat osa Venäjän historiallista perintöä. Nationalismia hän piti kansallisen heikkouden ilmentymänä.
Neuvostoliiton sorruttua Lihatshovista tuli Pietarissa perustetun ihmisoikeuskomitean jäsen ja hänet valittiin Venäjän kulttuurisäätiön edustajana kansanedustajaksi 1989-1991. Pietarin kaupungin ensimmäiseksi kunniakansalaiseksi hänet nimettiin 1993, kuusi vuotta ennen kuolemaansa. Hän oli ennen muuta pietarilainen.
Kun muu älymystö valtaosin jätti Leningradin, Lihatshov koki synnyinkaupungissaan sen kohtalon vuodet. Puolet hänen perheestään ja ystävistään menehtyi siellä sotavuosina. Pietarilaisuus merkitsi hänelle myös eurooppalaisuutta, olihan Pietari Suuri perustamalla pääkaupungin Nevan rannalle avannut ikkunan Eurooppaan. Pohjimmaltaan Lihatshov oli lähinnä nykyajan eurooppalainen individualisti.
Kansanedustajakautenaan Lihatshov vajosi välistä syvään pessimismiin. Hän saattoi toisinaan katsoa, että Venäjän kulttuurin juuret olivat neuvostokaudella jo kuolleet ja että potilas tuskin enää oli pelastettavissa. Näistä pessimistisistä mietteistään huolimatta hän samaan aikaan säilytti aimo annoksen optimismiaan. Hän uskoi lopulta siihen, että kunhan potilas saadaan tietoiseksi sairaudestaan, hän saattaa samalla löytää kyvyn parantaa itse itsensä.
Akateemikko Lihatshovilla oli lähes koko viime vuosisadan kattaneen elämänsä aikana ja sen eri vaiheissa läheiset siteet Suomeen. Lapsuutensa kesät hän vietti Karjalan kannaksella vanhempiensa huvilalla. Solovetskin vuosinaan hän tutustui tällä vankileirillä moniin suomalaisiin. Myöhemmin neuvostovuosien mentyä hän osallistui kunniakansalaisena useisiin Pietariin suuntautuneisiin suomalaisvierailuihin. Vähän ennen kuolemaansa hän ehti vielä käydä vierailulla Suomessa ja tapasi maan johtoa.