Kuka: Michael Quars­hie

Michael Quarshie on syntynyt 13.marraskuuta 1979 Erlangenissa Saksassa.

Michael Quarshie on syntynyt 13. marraskuuta 1979 Erlangenissa Saksassa. Asuin kuusi vuotta Saksassa ja muutaman kuukauden Ghanassa, jonka jälkeen hän muutti perheensä mukana Suomeen.

Aloitti peliuransa Vantaan Taftissa. Voitti urallaan kolme Vaahteraliigan mestaruutta Helsingin Roosterissa vuosina 1997, 1999 ja 2000. Valittiin Vaahteraliigan tähdistöön vuonna 1999. Pelannut myös Suomen maajoukkueessa ja oli mukana EM-hopeajoukkueessa vuonna 2001.

Quarshie lähti vuonna 2000 Yhdysvaltoihin, jossa edusti ensin St. Peter's Collegea New Jerseyssä. Vuonna 2002 hän siirtyi Columbia Universityyn New Yorkiin, jossa pelasi yliopiston Lions-joukkueessa. Viimeisenä opiskeluvuotenaan hänet valittiin jalkapallojoukkueensa kapteeniksi ja joukkueen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Hän oli myös ehdolla vuoden 2004 opiskelijaurheilijaksi Yhdysvalloissa.

Quarshie valmistui yliopistosta helmikuussa 2005 pääaineenaan valtio-oppi.

Huhtikuussa 2005 Quarshie oli ensimmäisenä suomalaisena mukana NFL:n varaustilaisuudessa. Varausta ei kuitenkaan tullut ja mies siirtyi pelaamaan Saksaan Frankfurt Galaxyyn. Valittiin tänä vuonna Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton vuoden jenkkifutaajaksi.

Vaikka NFL-varausta ei tullut, Quarshie sai kaudeksi 2005-2006 niin sanotun practice squad -sopimuksen NFL-seura Oakland Raidersiin. Sopimus merkitsi harjoituspaikkaa edustusjoukkueessa sekä pelipaikkaa ennen kauden alkua pelatuissa harjoitusotteluissa.

Sisempänä linjamiehenä pelaava Quarshie vakuutti seuran johdon ja hän teki suomalaisittain historiallisen sopimuksen Oakland Raidersin kanssa. Tuore sopimus mahdollistaa hänelle pelipaikan joukkueessa ensi kaudella.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä