Kuluneella viikolla on jälleen pudonnut huonoja uutisia monelle työntekijälle.
Erityisen musta päivä oli maanantaina, jolloin kerrottiin kokonaisen telakan lopettamisesta. Jos mitään mullistavaa ei tapahdu, telakan sulkemisen jälkeen kuuttasataa ihmistä odottavat potkut.
Metson keskiviikkona päättyneet yt-neuvottelut johtivat myös yli kuudensadan työntekijän irtisanomiseen Suomessa.
Kaunista luettavaa ei ole myöskään SAK:n 12. syyskuuta julkaisema tilasto, jonka mukaan vuoden aikana yt-neuvottelut ovat koskettaneet 72 898:aa työntekijää. Heistä 7 526 työntekijää on irtisanottu.
Tilastot eivät kerro sitä, mitä jo nyt irtisanotuille ihmisille kuuluu. Yleinen kiinnostus on kohdistunut niihin, jotka ovat kääntäneet potkunsa oman elämänsä uudeksi kevääksi. Usein he ovat lähteneet yrittäjiksi tai löytäneet uuden elämän oravanpyörän ulkopuolelta.
Edellisestä lamasta tiedetään, että taloustaantumien seuraukset perhe- ja yksilötasolla ovat pitkät.
Uutisten perusteella irtisanomistilaston luvut eivät ole pienenemään päin. Perinteisten teollisuusalojen lisäksi yt-aallot tulevat koskettamaan vielä kunta-alaa. Heti kun kuntaliitosten suoja-aika päättyy, kunnissa alkavat yt-neuvottelut. Esimerkkiä ovat jo antaneet Kouvola ja Jyväskylä.
Vaikka tilanne on huono, tuleen ei pidä jäädä makaamaan.
Historia osoittaa sen, että huonojen aikojen jälkeen tulevat myös hyvät ajat. Tällä logiikalla myös Suomi nousee jaloilleen, ja talouden rattaat alkavat pyöriä paremmin.
Jo nyt optimistisimmat talousennusteet antavat heikon toivon signaalin paremmasta tulevaisuudesta. Olkoon tämä se tunnelin päässä loistava valon säie.
Yt-neuvotteluaaltojen jälkeisen elämän luomiselle tarvitaan moniäänistä keskustelua siitä, millaisilla ehdoilla tulevaisuuden työelämää rakennetaan.
Yhteinen hyvä ei synny yhden tai kahden etujärjestön suulla.
Vielä käsissä olevan kriisin maksajiksi ovat joutuneet aivan tavalliset työntekijät. Kun yrityksellä menee huonosti, työntekijät joustavat oman työpaikkansa kustannuksella.
Tilanteen epäoikeudenmukaisuutta lisää se, että yt-neuvotteluiden jälkeen uutisoidaan saman tien suurjohtajien muhkeista bonuksista.
Joukkoirtisanomisista huolimatta osakkeenomistajien tileille on maksettu reippaita ja tuntuvia osinkoja.
Ei ihme, että tavallista työntekijää hieman ärsyttää.
Maailmantaloudessa tapahtuvat muutokset ovat monimutkaisia asioita ratkaistaviksi yhden maan käsissä. Niihin tuskin yksi kansakunta voi vaikuttaa.
Vaikeina aikoina ei tarvita turhanpäiväistä syyttelyä eikä poliittisten irtopisteiden keräämistä. Kansakunta tarvitsee toivoa sekä reiluutta ja tasapuolisuutta. Teollisuus tarvitsee uusia innovaatioita, mutta mikään uusi ei synny, jos työpaikoilla odotetaan vain pahinta tapahtuvaksi.
Tällä hetkellä työelämäkeskustelua hallitsee EK:n lanseeraama viesti laiskasta, kalliista ja ammattitaidottomasta suomalaisesta työntekijästä. Siitä keskustelusta työnteon ja ahkeruuden arvostus on kaukana.
Työntekijän parjaamisen sijasta on keskusteltava siitä, mitä hyvä johtajuus on ja mitä yritysten yhteiskuntavastuu oikeasti merkitsee. Yhteiskuntavastuun ymmärtäminen pelkän voiton tavoitteluna sotii monen arkiajattelua vastaan.
Onko (suur)yrityksen johtajan ja hallituksen tärkein tehtävä luoda voittoja kavereilleen vai toimia siten, että voittorahoilla luodaan uusia, jopa kaupaksi meneviä tuotteita?
Haaveilua tai ei, reilussa maailmassa voitot ja tappiot koetaan yhdessä.
Siihen tarvitaan työntekijää ja ammattitaitoista johtajaa. Jotka molemmat ovat bonuksensa ansainneet.