Eduskuntavaaleihin on vielä vajaat vuosi, mutta politiikan kulisseissa ja niiden edessäkin on jo alkanut peli, mitkä puolueet muodostavat seuraavan hallituksen.
Lopullisesti hallituspohja ratkeaa luonnollisesti vasta vaaleissa sekä niiden jälkeen käytävissä ohjelma- ja hallituspohjaneuvotteluissa.
Hallituksen muodostamisen lähtötilanne näyttää ainakin tässä vaiheessa erilaiselta kuin kaksien edellisten vaalien aikaan. Niissä molemmissa perussuomalaiset sekoitti perinteisen kolmen suuren asetelman nousemalla neljänneksi suureksi.
Puolueen hajoamisen jälkeen perussuomalaiset tuskin on samanlaisella pelipaikalla, gallupit kun nakuttavat sille 8–9 prosentin kannatusta. Vihreillä näyttäisi olevan siihen paremmat mahdollisuudet, vaikka senkin kannatuskäyrä on kääntynyt laskuun.
Näin hallituspeli saattaa olla kolmen suurimman, SDP:n, kokoomuksen ja keskustan, kauppa. Perinteisessä kolmiopelissä yksi näistä kolmesta putoaa pois. Kysymys kuuluu: mikä?
Kuskin paikalla istuu ainakin nyt Antti Rinteen johtama SDP. Aiemmin pahasti takelleelleen Rinteen tilanne näyttää viimeinkin paremmalta, ja näillä gallupluvuilla puolue nousisi paalupaikalle ja samalla pääministeripuolueeksi.
Vaikka näin on, demarien kannatus on yhä surkea takavuosikymmeniin verrattuna. Kolmesta suuresta oppositioon jääneen kannatus on yleensä turvonnut politiikan jäähypenkillä reilusti isommaksi.
Kokoomusjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo otti hallituspohjaan kantaa kiinnostavasti kolme viikkoa sitten Suomen Kuvalehdessä. Hän piti parempana vaihtoehtona vähemmistöhallitusta kuin väkisin koottua kirjavaa enemmistöhallituksesta. Orpo viittasi huonoihin kokemuksiin kokoomusjohtoisesta sixpack-hallituksesta.
Voisiko Orpon sanoja tulkita niin, että jos kokoomus nousisi suurimmaksi puolueeksi ja jos hallituksen rakentaminen sekä SDP:n että keskustan kanssa kävisi hankalaksi esimerkiksi sotea koskevien linjaerojen takia, kokoomus olisi valmis muodostamaan vähemmistöhallituksen?
Mene ja tiedä. Jos näin kävisi, vähemmistöhallitus olisi ensimmäinen yli 40 vuoteen. Martti Miettusen (kesk.) vähemmistöhallitus toimi vain reilut puoli vuotta vuosina 1976–77.
Omalla tavallaan hallituspeliä, voisiko sanoa bolshevistisella rauhallisuudella, kävi myös keskustajohtaja, pääministeri Juha Sipilä Sotkamon puoluekokouksessa. Useimmat hänen asettamistaan kynnyskysymyksistä olivat sellaisia, ettei niihin kompastu vahingossakaan.
Sipilä asetti keskustan osallistumisen hinnaksi kuitenkin yhden merkittävän, oman sanavalintansa mukaan poikkeuksellisen, ehdon: seuraava hallitus ei saa romuttaa nykyhallituksen saavutuksia.
Mitä nuo saavutukset sitten tarkoittavat? Tuskinpa mikään hallitus haluaa kääntää taloutta alamäkeen ja työttömyyttä ylämäkeen. Ehdon täytyy liittyä keskustan sylivauvaan eli maakuntasoteuudistukseen, ehkä myös aktiivimalliin.
Toisin sanoen keskusta ei lähtisi hallitukseen, joka alkaisi repiä auki vuosikymmeniin suurinta hallintouudistusta. Toinen asia on, että sekä maakuntien ja maakuntavaalien että soten kohtalo on vielä hämärän peitossa.
Sipilä sanoi Sotkamossa, että Suomelle on tärkeintä saada uudistus (ilmeisesti hän tarkoitti sekä sotea että maakuntia) aikaan. Sanan "Suomelle" tilalle joku voisi kyllä kirjoittaa myös sanan "keskustalle".
SDP:n Rinne on parantanut juoksuaan ja hallitsi pitkään julkisuutta ehdotuksellaan korottaa eläkkeitä. On eri asia, mistä siihen saadaan rahat. Joka tapauksessa esitys taisi nostaa SDP:n gallupkärkeen. Helsingin Sanomien gallupissa kaksi kolmesta suhtautui myötämielisesti Rinteen ehdotukseen. Hallituspuolueiden poliittisesti ikävä tehtävä on vastustaa kovasti suosittua eläkeavausta.
Ei ole yllätys, että Rinteen vastaus hallituspohjauteluihin on: vaalitulos ja ohjelmaneuvottelut ratkaisevat. Enempää hänen ei kannata tässä vaiheessa sanoakaan.
Hyvä kysymys on, onko Rinteellä muistissa viime vaalien jälkeinen tilanne, jolloin Sipilä valitsi keskustan hallituskumppaniksi kokoomuksen eikä demareita. Tuollainen jää helposti hampaankoloon.
Jos SDP voittaa vaalit, maksaako Rinne potut pottuina?