Kun kesärientojen keskellä tuntuu, että oma aika on kortilla, sopii miettiä miltä tuntuisi, jos olisi "päässyt" päiväkoti-iän toiveammattiin - prinsessaksi.
Taannoisessa tv-dokumentissa seurattiin Ruotsin kruununperijätär prinsessa Victoria Ingrid Alice Désirée Bernadotten kolmea päivää Budapestissa. Voi sitä kokkareitten määrää! Kuninkaallispolon päivä oli aikataulutettu edustustöillä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Omaa aikaa oli yöunien lisäksi vain kampaajan tuolissa. Ja siinäkin pitää edustaa.
Hänen korkeutensa päiväohjelma oli sanalla sanoen kuiva. Juuri sellainen, jota luokkaretkeläiset inhoavat. Museoita, kirkkoja, näyttelyitä, tärkeitä setiä, ja ekstrana vähän isompia kokkareita. Ja kaikkialla tuputetaan maan parhaita sapuskoita. Maistamatta jättäminen olisi suuri haloo. Kyllä käyttäytyä pitää.
Victoria on Ruotsin lähettiläs maailmalla. Hänen perinpohjaista paneutumistaan eri maiden asioihin kehutaan laajalti. (Ei tietenkään päin naamaa vaan selän takana.)
Ja koti-Ruotsissa monarkia kyseenalaistetaan tuon tuosta. Pahaltahan se tuntuu, sanoo prinsessa mietittyään tarkkaan sanojaan..
Rahaa ei ole kuninkaallisen perheen käytössä määrättömästi, mutta äänekkäimpien vastustajien mielestä jokainen kruunu on liikaa.
Ja sitten vielä se yksityiselämän puute.
Esimerkiksi prinsessan elämää työkseen seuraavaa toimittajaa kiinnostaa ihan kaikkein eniten maailmassa se, milloin Victorian ja Daniel Westlingin häät pidetään. Siis joku seuraa hänen tekemisiään tiiviissä vanavedessä ja raportoi niistä lähes päivittäin!
Tuleva kuningatar ei siis voi rällätä mielitekojensa perässä. Hermoparkoja ei passaa rentouttaa spontaanilla perseet olalle -kännilläkään, vaikka näin maalaisen mittapuun mukaan siihen voisi olla aihetta.
Lapsuuden mielikuva prinsessan elämästä oli toisenmoinen. Kuvitteellinen valtakunta oli aurinkoinen paikka vuodet läpeensä, eikä sinne osunut edes henkinen matalapaine. Toisekseen isukki, eli kuningas, oli leppoisa kruunupäinen kaveri, joka antaa ainoalle tyttärelleen tietysti kaiken, mitä tämä haluaa.
Prinsessa ei silti ollut hemmoteltu kakara, vaan kaikkien rakastama pikkukaunotar, joka ei koskaan aikuistu eikä hänellä ole velvollisuuksia. Leikkipähän vain vaaleanpunainen hörsylämekko päällään ja söi mansikoita. Hevosia, kissoja ja koiria oli riittämiin, eikä ratsastaessa tarvinnut kypärää, sillä tiaran olisi joutunut ottamaan pois.
Eipä tuolloin olisi uskonut, että prinsessan pitää tehdä töitä perusteellisemmin kuin muut. Jälkikäteen ajateltuna pari vuosikymmentä sitten kuviteltu prinsessan elämä lähenteli ennemmin nykyperijättären arkea. Tosin perijättäretkin saattavat joutua Paris Hiltonin tapaan vankilaan.
Prinsessojen kissanpäivät ovat passé. Päivä kuninkaallisenakaan ei houkuttele. Siitä tulee mieleen Mika Waltarin Sinuhe, jonka orja Kaptah valittiin Babylonian kuninkaaksi yhdeksi päiväksi. Kerran vuodessa vietettävän päivän tarkoituksena oli naureskella väliaikaisen kuninkaan typeryyksille ja lopuksi surmata valtaa maistanut tavis. Vähän kuin tositelkkaria...