1990-luvun alkupuolella keräsin rohkeuteni, kaikki olemassa olevat rahani ja manguin pankista loput. Kaikella kokoon kyhäämälläni rohkeudella ja rahalla ostin pienen rivitaloasunnon, josta kaupantekohetkellä oli olemassa vasta piirustukset.
Innosta pinkeänä laukkasin sitten rakennustyömaalla katsomassa, miltä paperille piirretty talo alkaa noustessaan näyttää.
En ymmärtänyt rakentamisesta tuolloin mitään, mutta maallikkonakin tajusin nopeasti, että talotyömaata leimasi kauhea kiire ja kauniisti sanottuna boheemi meininki.
Kun keittiön ikkunaa asennettiin, sen ja seinän välistä puuttui puolet eristeistä. Osuin työmaalle, kun ikkunan karmeja asennettiin. Puolinolona kyselin, ettei auringon kai pitäisi paistaa ikkunan ja seinän välistä. ”Kappas, niinpä puuttuu.” Eristeet lisättiin.
En tajunnut miten sellainen huolimattomuus tai välipitämättömyys saattoi olla mahdollista. En tajua vieläkään.
Sinänsä kaunis ja mukava asunto osoittautui jo pian muuton jälkeen huonosti rakennetuksi. Kun asuntojen välinen väliseinä painui eri tahtia muiden seinien kanssa, kylpyhuoneen nurkat ratkeilivat ja kaakelirivit siirtyivät eri tasoon. Asiaintila korjattiin silikonituubilla. Pelkään, ettei kaakeleiden alla ollut vesieristys sillä kuitenkaan korjaantunut.
Suomalaisen rakentamisen tasoa päiviteltiin ja hämmästeltiin jo niihin aikoihin ja hämmästellään edelleen. Uudesta asiasta ei ole siis kyse.
Asunnon ostaminen on tavallisen suomalaisen palkansaajan elämän suurin yksittäinen hankinta ja asunto on hänen merkittävin omaisuutensa. Sen lisäksi asunto tai talo on hänen ja hänen perheensä koti. Ne ovat isoja, jopa pyhiä asioita.
On pakko hämmästellä sitä, että rakentamisen laatu huononee vuosikymmenestä toiseen. Paljonko sitä voi olla enää jäljellä, kun se on heikentynyt jo niin monta vuotta?
Viranomaiset ja rakentajat itsekin ovat toki kiinnittäneet asiaan huomiota. Monenlaisia kampanjoita on aloitettu ja viety läpi, koulutusta ja valistusta lisätty ja tehty vaikka mitä, mutta rakentamisen taso ei vaan parane. Se on ihmeellistä.
Se on myös epäreilua ja loukkaavaa asuntojen ostajia ja asujia kohtaan. Se on myös kansataloudellisesti luvattoman kallista.
Ympäristöministeriön mukaan joka toisessa suomalaistalossa on merkkejä liiallisesta kosteudesta. Ongelmat syntyvät etupäässä siitä, että uusiin taloihin käytetään märkiä rakennusmateriaaleja tai siitä, että rakentamisessa on niin kiire, ettei betonin anneta kuivua tarpeeksi.
Edelleen ja aina vaan?
Rakennusteollisuus ry:n Jukka Pekkanen johtaa valtakunnallista rakennusteollisuuden liittoyhteisöä. Viiden toimialan yli 2 600 jäsenyrityksen palveluksessa on lähes 55 000 rakennusalan tekijää.
Pekkanen roimii väkeään kovin sanoin Helsingin Sanomissa. Hän toteaa, että alalla mennään liian usein siitä, missä aita on matalin ja rakentamisessa tehdään anteeksiantamattoman helppoja virheitä.
Pekkasen mukaan vikaa on kaikessa ja kaikissa: tilaajassa, suunnittelussa, valvonnassa, rakentajien työssä ja loppukäyttäjien eli asujien osaamisessa.
Kosteus- ja hometalkoiden ohjelmapäällikkönä ympäristöministeriössä toimiva Juhani Pirinen sanoo, että jos tilaaja haluaa kuivan talon, hän tilaa sellaisen.
Ihmeellinen on rakentamisen maailma. Jos tilaa vaikkapa auton, olisiko silloinkin erikseen mainittava ja maksettava siitä, että sen pitää myös toimia? Ja käydä tehtaalla valvomassa, että kaikki osat laitetaan paikalleen?
Tulee vahva vaikutelma, että rakentamiseen liittyvä yleinen asennoituminen ja rakentajien ammattiylpeys ovat vajonneet niin alas, ettei tästä enää pääse kuin ylöspäin.
Kolumni