Vapaamuurareiden jäsenlistoja on taas pengottu julkisuudessa ja kytkyjä etsitty. Järjestö on esitelty salaseurana, jossa yhteiskunnan vaikutusvaltaisilla paikoilla istuvat jäsenet junailevat bisneksiä toisilleen.
Paljon vähemmän melua on ollut eräästä toisesta ”yhtä köyttä” -yhdistyksestä, nimittäin Rauhanyhdistyksestä.
Lestadiolaisuus on uskonnollinen yhteisö, mutta sillä on myös poliittista vaikutusta. Monessa Pohjois-Pohjanmaan kunnassa on virallisen päätöksentekojärjestelmän taustalla lestadiolainen komento, vaikkei siitä julkisesti hirveästi hiiskuta. Huhuja siitä liikkuu sitäkin enemmän.
Viime viikolla sain yhtenä päivänä neljä työpuhelua, joissa soittaja päätyi toteamaan, kuinka asian taustalla on – ”tietenkin” – lestadiolainen vaikutus, ”l-positiivisuus” tai ”tietty liike”.
Puhelut tulivat neljältä eri ihmiseltä, neljästä eri aiheesta. Asioilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa.
Tuskin soittajatkaan tunsivat toisiaan.
Se oli vain yksi päivä. Vastaavia esimerkkejä riittää. Jos asian nostaa puheeksi, vedetään uskontokortti esiin.
Mutta kyse ei nyt ole kenenkään arvomaailmasta, joka on tietenkin jokaisen yksityisasia.
Kyse on hyvä veli -verkostosta, joka vaikuttaa joka puolella, mutta erityisesti elinkeinoelämässä, henkilövalinnoissa ja maapolitiikassa.
Lestadiolaista toimintatapaa pidetään voimakkaasti sisään päin lämpiävänä. Omista pidetään huolta ja omaa väkeä suositaan yhteistyökumppaneina.
Joukossa on paljon raudankovia liikemiehiä, joilla on hyvä vainu ja jotka osaavat pelata omaan ja oman väen pussiin. He ovat keskittämisen mestareita. Ahkeruutta arvostetaan. Esivaltaa kunnioitetaan.
Nuo kaikki ovat yhteiskunnassa arvostettuja ominaisuuksia.
Ongelmaksi asia muuttuu, kun julkiset ja omat asiat alkavat sekoittua. On voimakkaita persoonia, jotka ovat itse vaikuttavilla paikoilla tai sitten tuntevat niitä, jotka ovat. He pystyvät järjestelemään asioita mielensä mukaan tuttavien tai perheenjäsentensä eduksi.
Liike ei ole sisäisesti yhtenäinen, joten yleistämistä pitää tässäkin välttää. Kaikki tapahtuu kulisseissa, joten vaikea sanoa, kuinka suuresta vaikutusvallasta todella on kysymys.
Vaikka huhupuheista suodattaisi suomalaiskansallisen kateuden ja epäluulon, on pakko todeta, ettei savua ilman tulta.
Oulun kaupunginvaltuutettujen ilmoitukset sidonnaisuuksistaan julkaistiin viikko sitten Oulun kaupungin nettisivuilla.
Ilmoitus oli toki vapaaehtoinen ja siihen sai kirjoitella mitä huvitti, kun tietojen paikkansa pitävyyttä ei tarkistettu.
Planketissa oli myös kohta ”muut sidonnaisuudet”. Yksikään ei katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa, että kuuluu Rauhanyhdistykseen. Huomattavan moni siihen kuuluvista tosin ei katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa mitään muutakaan.
Kuitenkin tällä hetkellä noin kuudesosa Oulun kaupunginvaltuutetuista on lestadiolaisia, lieneekö kaupungin ennätys. Keskustaryhmässä on ainakin yhdeksän ellei kymmenen lestadiolaista, jolloin kyseessä olisi jo ryhmän enemmistö. Kokoomuksessa heitä on tiettävästi kaksi.
Jos avoimeen ja läpinäkyvään päätöksentekoon pyritään, eikö nämäkin tiedot olisi ollut fiksua ilmoittaa? Ihan vaan aiheen itseään ruokkivan salamyhkäisyyden hälventämiseksi.
Oulun kunnalliselämässä lestadiolaisuus ei tähän saakka ole ollut häiritsevä ilmiö, vaikka liikkeen kannattajia on valtuustossa ennenkin ollut. Kiusalliset ilmiöt on liitetty enemmänkin naapurikuntien Oulunsalon ja Haukiputaan ominaispiirteisiin.
Uuden Oulun myötä valtuuston ”koostumus” tältä osin muuttui. Keskustaryhmän vetäjä on vakuuttanut, ettei asia vaikuta politiikan tekoon. Toivottavasti näin on.
Tässä asiassa tilanne vain on ikävästi sama kuin jääviysasioissa, että pelkkä epäilys riittää.