Haukipudasta ei enää kiinnosta Ouluun liittyminen, Ideaparkissa ympäristökunnat tyrmäävät Oulun tulkinnat. Seutuyhteistyö on haaksirikossa, ja tarvitaan uutta alkua.
Olipa kerran aika, jolloin Oulun seudulla keksittiin resepti uuteen nousuun ja menestykseen. Se oli ennakkoluuloton yhteistyö eri osapuolten kanssa, ja sitä tultiin ihailemaan matkojenkin takaa.
Nyt Oulun seudulla on käsillä keino, jolla tuosta kaikesta päästään pitkäksi aikaa eroon. Se onnistuu keskinäisen epäluottamuksen ja eripuran avulla.
Perjantain Kalevasta voitiin tavata kahta kovin oireellista uutista. Haukiputaan kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle kunnan jatkamista itsenäisenä, ja seutuhallituksen Ideaparkia koskevassa äänestyksessä Oulun kaupungin näkemys hävisi Hailuodon, Haukiputaan, Kempeleen, Kiimingin, Lumijoen, Oulunsalon ja Tyrnävän yhteisrintamalle. Kaksi naapuria, Liminka ja Muhos, äänestivät tyhjää.
Nämä molemmat päätökset merkitsevät eri tavoin ilmaistua epäluottamuslausetta Oulua kohtaan. Tämä tapahtuu keskellä yhtenäistä työssäkäynti- ja talousaluetta, jossa kukaan ei olisi mitään ilman toisiaan.
Kannattaa hetkeksi pysähtyä muistelemaan syyskuuta 2002. Tuolloin Haaparannalla pidettiin kansanäänestys, jossa niukka enemmistö äänestäjistä halusi pysäyttää Rajalla-hankkeen eli kasvavan yhteistyön Tornion kanssa.
Jos tuo kansanäänestyksessä ilmaistu nurkkakuntainen tahto olisi pitänyt, ei olisi rajalla Ikeaa, ei uusia kauppakeskuksia, eikä ylipäätään mitään muutakaan. Haaparannalla järki voitti, ja loppu onkin historiaa. Viime vuosien pohjoinen menestystarina on siellä, ei Oulun seudulla.
On edelleenkin vaikea sanoa, onko suunnitelma Ideaparkin rakentamisesta realistisella pohjalla, ainakaan aiotussa aikataulussa. Nyt ollaan tilanteessa, jossa seutuhallituksen ja ympäristökeskuksen kannat ovat ristiriidassa keskenään.
Ilmiselvää silti on, että Oulun naapurikunnat eivät näe Ideaparkissa samanlaista aluerakenteeseen liittyvää ongelmaa kuin Oulun kaupunki. Näin syntyy vaikutelma, jossa Oulu näyttää jarruttavan muiden ideoita. Sellainen tekee hallaa yhteistyön ilmapiirille koko seudulla.
Haukipudas puolestaan on painamassa jarrua Oulun seudun tähän asti tärkeimmälle kuntaliitokselle. Kunta voi toki niin päättäessään jatkaa itsenäisenäkin, mutta ketään voittajaa ei sillä tavalla saada. Häviäjiä kyllä löytyy, sen verran kuin koko tienoolla on asukkaita.
Kehitys Suomessa on selvästi viemässä kohti hallinnollisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia. Haukiputaan valtuuston mahdollinen kielteinen päätös olisi tuhoisa keskustelulle monikuntaliitoksesta, joka Oulun seudulla on vihdoin ollut pääsemässä alulle.
Ei elämä siihen pysähdy, jos kuntayhteistyö ei syvene tai Ideaparkia ei rakenneta. Eikä siihenkään, jos ei Kallioparkkia kaiveta eikä Oulun keskustaa kehitetä. Ei pysähdy, mutta näivettyy kyllä. Silloin nimittäin "me vastustamme kaikkea" -ilmapiiri on korvannut "me pystymme tähän" -hengen ja jäljelle jäävä väki voi rauhassa muistella sekä purjelaivakautta että teknologiaihmettä, joista molemmista alkanut vahva kehitys katkesi nurkkakuntaisuuteen.
Korjaamattomia vahinkoja ei vielä ole tapahtunut, mutta sellaisia kohti saatetaan tätä menoa olla matkalla. Kunnallisdemokratia on siitä mielenkiintoinen väline, että se antaa vapaat kädet tehdä sekä oikeita että vääriä päätöksiä. Jonkinlainen nyrkkisääntö on, että mitä kapeampi näkökulma, sitä todennäköisimmin päätös menee pieleen.