Kilpailuviraston asvalttikartellitutkimusten antama kuva on selkeä. Kartelli starttasi kuntatöiden jaosta. Kuntien työt tiedettiin hyvin etukäteen ja firmat pystyivät tekemään alustavan jaon jo ennen urakkatarjouksia. Sitten se yritys, jolle urakka oli jyvitetty, ilmoitti hintansa ja muut tarjosivat enemmän.
Venäjällä? Italiassa? Kirgisiassa? Ei, vaan Suomessa. Ainakin kilpailuviraston mukaan. Prosessi on vasta alussaan, eikä lopputulos vielä tiedossa. Kyse on niin vakavasta asiasta, että kaikki on tutkittava pohjamutia myöten.
Tutkimuksissa liki kaksikymmentä vuotta betonialalla ollut Juhani Kallio piti kuntien myötävaikutusta jakoon ilmeisenä. Väärä yritys ei saanut kuntien urakoita edes nollakatteella.
Herätys! Mitä ihmettä? Mitä syitä kunnilla voisi olla tällaiseen? Välistävetoa? Hyviä veljiä? Voitelua?
Ovatko kuntien päättäjät ja päätösten toimeenpanijat hölmöjä vai onko kyse rikoksista, henkilökohtaisista eduista vai mistä?
Tuskin koskaan saamme tietää lopullista vastausta, mutta asvalttikartelli on myrskyvaroitus kunnille.
Nimittäin palvelujen ulkoistaminen ja markkinat laajenevat räjähdysmäisesti hoitotyöhön. Kilpailun pitää toimia, muutoin ideasta putoaa pohja pois. Huonoin vaihtoehto on, jos kunnallisesta monopolihinnasta siirrytään yksityisten monopoliin, jolloin veronmaksajien ja palvelujen käyttäjien pussista lähtevät myös yksityisten yritysten ylimääräiset voitot.
Tien päällystämiset ja rakennusurakat ovat teknisesti lasten leikkiä esimerkiksi vanhustenhoidon "urakointiin" verrattuna. Betoni on betonia, mutta miten hoidon laatu määritellään sopimuksissa ja miten sitä valvotaan?
Käykö niin, että hoitoalan valtaavat Ruotsin tapaan keskieurooppalaiset jätit? Peruspalvelut ovat osa globaalia taloutta.
Leikkauksissa on vain muutamia yrittäjiä ja kilpailu näennäistä. Hinnat muotoutuvat helposti keskussairaaloiden taksojen pohjalta. Kokonaisuutena yhtälö ei välttämättä toimi, koska keskussairaaloilla on paljon muita yhteiskunnallisia velvollisuuksia, muun muassa tutkimusvelvoitteita.
Myös kytkökset pitää saada selville aukottomasti. Esimerkiksi vaalirahoituksen julkisuutta pystytään kiertämään monilla eri tavoilla, koska todellista kontrollia ei ole. Kytkökset ovat tärkeitä ennen kaikkea silloin, kun valtuustot päättävät kaavoista ja kauppapaikoista.
Kuntaliitto, liikenne- ja viestintäministeriö ja Suomen toimitila- ja rakennuttajaliitto ovat oikeassa, kun ne patistavat kuntia varmistamaan puheoikeutensa vanhimpiin asvalttiurakointisotkuihin. Kuitenkin myös omat pesät on puhdistettava tarkasti, jotta uusilta talousskandaaleilta voidaan välttyä.
Oulun tekninen lautakunta valitsi vuosina 1996-1997 betoniurakoitsijaksi Lemminkäisen, vaikka tanskalaisen Interbetonin tarjous oli 125 000 euroa edullisempi vuodessa kuin suomalaisella jätillä. Siitä huolimatta, että lautakunta väänsi kokonaistaloudellisilla laskelmilla Lemminkäisen urakan edullisemmaksi, joutui kaupunki kuitenkin maksamaan Interbetonille korvauksia 167 000 euroa.
Mistä oli kyse? Viimeisten tietojen pohjalta Oulun tapahtumat herättävät paljon kysymyksiä. Asia on syytä selvittää tarkasti.