Financial Times valitsi Jyrki Kataisen viime vuonna Euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi. Nuori mies joutuu kuitenkin todelliseen testiin vasta taantuman myötä. Se mikä on nostanut kokoomuksen suosiota ei välttämättä enää toimi laihoina vuosina.
Suomen valtiovarainministerit ovat perinteisesti kulkeneet otsa kurtussa, vahtineet silmä kovana verovarojen käyttöä ja varoitelleet huonommista ajoista kulutusjuhlan keskellä. Nämä valtakunnan viralliset synkistelijät ovat monesti laukoneet ikäviä totuuksia, joita on julkisesti kauhisteltu, mutta myös hiljaisesti arvostettu.
Nykyinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen ei istu totuttuun kamreerimuottiin. Risto Rytin jälkeen Suomen historian nuorimpana valtiovarainministerinä aloittanut Katainen poikkeaa sekä tyyliltään että sanoiltaan vaikkapa edeltäjistään Ahti Pekkalasta, Iiro Viinasesta ja Sauli Niinistöstä.
Siinä missä näiden kolmen tavaramerkki oli hyvinäkin aikoina varoitella tuhlauksesta ja saarnata velkojen takaisinmaksun vaikeudesta, Katainen on ollut heidän vastakohtansa. Hänen tyylilajinsa on muuttunut vain vähän verrattuna siihen, kuinka äkkiä Suomen talous on mennyt kuralle. Hän ja pääministeri Matti Vanhanen ovat vääntäneet talousviestiään mollivoittoiseksi vähä vähältä ja pikemminkin jälki- kuin etukäteen.
Kuluvan hallituskauden kahden viimeisen vuoden yksi kiinnostava kysymys onkin, miten Kataisen kantti kestää. Miten häneltä käy pula-ajan rock´n roll? Häntä ei ole uitettu vielä politiikan kaikkein tulisimmissa liemissä. Jos taantuma kääntyy vieläkin syvemmäksi ja jatkuu vuositolkulla, Kataiselle voi tulla jopa uskottavuusongelma.
Kataisen ongelma lähtee siitä, että hänen johtamansa kokoomus on markkinoinut itseään hyvän olon puolueena. Taktiikka on toki tepsinyt; puolue on noussut gallup-ykköseksi ja kolkutellut jopa 25 prosentin rajaa. Kokoomus ei ole ryvettänyt itseään keskustan lailla, ja Ilkka Kanervan tekstiviestijuttu meni ohi pysyvää kuhmua jättämättä. Eläkeikäriitakin meni Vanhasen piikkiin.
37-vuotiaan valtiovarainministerin kokemattomuus on paistanut läpi jo joissakin episodeissa. Hän rinnasti Turun Sanomien kolumnissaan opposition Terijoen hallitukseen; se oli nopeasta anteeksipyynnöstä huolimatta paha ohilaukaus. Puolueväelleen hän kehui Hämeenlinnassa pari viikkoa sitten kameroiden läsnä ollessa lievästi sanoen ylisanoilla kokoomuksen saavutuksia. On takuuvarmaa, että oppositio rummuttaa hänen Fantastista!-huudahdustaan pari seuraavaa vuotta.
Katainen on perännyt lamantappotalkoita talvisodan hengessä. Ylevä kehotus on tietysti sinänsä jalo, mutta alle nelikymppisen suusta kuultuna se voi hymyilyttää. Samaten Kataisen usein toistamissa fraaseissa on mainostoimiston nikkarien imelä maku.
Hallituskauden lopun kaikista kovin kysymys on, pakottaako talouskriisi porvarihallituksen repimään budjetin auki ja kerimään takaisin aiottuja veronkevennyksiä ja sen lisäksi tekemään pahamaineisia leikkauslistoja valtion menojen karsimiseksi. Hallituksen strategia on lähtenyt siitä, että ikävimpiin konsteihin ei tarvitsisi tarttua ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja.
Katainen on väläytellyt molempia keinoja. Vanhanen on sanonut, että jos tarvitaan, verokevennykset olisivat vuorossa ensin ja menoleikkaukset vasta sen jälkeen. Kumpikaan ei ole vielä viitannut mahdollisuuteen käyttää näitä keinoja ennen vaaleja. Sellainen olisi myrkkyä hallituspuolueiden vaalionnelle ja sataisi SDP:n laariin. Demarien ja ay-liikkeen riveistä kuuluukin jo, että hallitus keventää verotusta velkarahalla. SAK:n laskelmien mukaan hallitus alentaa veroja 3,5 miljardia, mutta lupasi ohjelmassaan niitä 2,2 miljardia euroa.
Financial Timesin viime vuoden Euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi nostamalla Kataisella on ensi vaaleissa paljon pelissä. Ennen taantumaa laajalle levinnyt olettamus oli, että kokoomus olisi matkalla suurimmaksi puolueeksi. Tulevassa eduskuntavaalikampanjassa kokoomus ei voi enää taantuman jäljiltä käyttää uskottavasti poliittisia endorfiineja erittävää korva- ja toivokampanjaa.
Eduskuntavaaleista on tullut yhä leimallisemmin pääministerivaalit. Suurimpien puolueiden puheenjohtajia mitataan kampanjoissa sillä ajatuksella, onko heissä pääministeriainesta. Tulevat kaksi vuotta ovat Kataisen kannalta ratkaisevan tärkeä testi.
Kataisen uskottavuutta nakertaa myös se, että oman puolueen Sauli Niinistö, todennäköinen kokoomuksen presidenttiehdokas vuoden 2012 vaaleissa, puhuu taantuma-ajan talouspolitiikasta aivan eri malliin kuin hän itse. Katainen tietysti johtaa puoluetta, mutta näkyvän puoluetoverin eriseuraisuus on kyllä huono signaali. Kataisen positiivinen tyyli on toiminut talouden lihavina vuosina. Kun vuodet ovat nyt muuttuneet laihoiksi, tyylin uskottavuus joutuu kovalle koetukselle.
*** Liisa Jaakonsaari, Mauri Pekkarinen ja Ben Zyskowicz ovat olleet kansanedustajia 30 vuotta. He täyttävät poliittisen broilerin määritelmän. Broilereita on jo niin paljon, että heistä saisi vankan eduskuntaryhmän, miksei puolueenkin vaalilauseella: Kokemusta yli puoluerajojen.