Suomalaisten on päästävä eroon teollisena aikana syntyneestä protestanttisesta työkulttuurista, koska sen lait kääntyvät tietoyhteiskunnassa itseään vastaan. Uusi aika ei ole työmaalla enää sitä, että tehdään vain mitä käsketään. Silloin työnteossa nyt vaadittava luovuus kuolee.
Tämä oli työelämää tutkineen filosofian tohtori Pekka Himasen viesti Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaarin osanottajille. Julkisuudessa esiintymään tottunut Himanen väritti teesejään esimerkeillä, jotka saivat salissa aikaan suurta innostusta.
"Ihmettelin Intiassa kadunlakaisijaa, joka lakaisi aamusta iltaan katuja, mutta ne eivät tulleet yhtään puhtaammiksi. Kollega sanoi myöhemmin, ettei kadunlakaisijan tehtävä ole lakaista, vaan oleskella moitteettomasti kadunlakaisijan ominaisuudessa."
Himanen kuvitteli, että tällainen absurdi työkulttuuri jää kauas taakse, kun hän palaa takaisin kotimaahan. Mutta näin se ei mennyt, vaan hän näki mm. yliopistossa ympärillään samanlaista oleskelua. Jos opiskelijoiden on määrä oppia, pitäisi heille Himasen mielestä järjestää kiehtovia oppimistilanteita.
"Tällä menolla nuoret ovat ajan myötä kypsiä siirtymään oleskelemaan moitteettomasti työelämässä."
Luottamuksen aika
Suomalaisessa yhteiskunnassa olisi Himasen mielestä korkea aika siirtyä työntekijän vahtimisen kulttuurista luottamuksen kulttuuriin. "Jos luottamusta ei ole, työntekijä vajoaa pelon ja hädän ilmapiiriin."
Työyhteisössä olisi Himasen oppien mukaan kyettävä ottamaan syöttöjä vastaan toinen toisiltaan. Se kuulostaa helpolta, mutta ei ole sitä.
"Asuin Kalliossa ja menin paikalliseen grilliin. Pyysin kohteliaasti ruokalistaa, johon työntekijä sanoi: Ootsä tullu tänne vittuilemaan vai otatko sen tuopin? Yritin vielä ihan sievästi kysyä, olisko edes mitään ihan pientä syötävää. Vastauksesi minulle sanottiin, että jääkapissa on nakkeja, lämmitä ite. En enää uskaltanut sanoa, että olen kasvissyöjä."
Tämä tulee Himaselle liian usein mieleen, kun hän katsoo arkielämää suomalaisilla työpaikoilla. Siellä ollaan hänen mielestään haluttomia olemaan tekemisissä toisten kanssa.
Kateuden kulttuuri
Suomalaisia vaivaa myös kateuden kulttuuri, mikä ei Himasen mielestä sovi yhteen innostavuuden kanssa. Muiden menestys koetaan uhkaksi ikään kuin toisen menestys olisi itseltä pois.
Himanen näytti yleisölle videon Count Baseyn ja Ella Fitzegeraldin menosta esimerkkinä yhteisestä sävelestä. Toinen toistaan innostaen jazz soi niin, etteivät esiintyvät meinanneet lopettaa ensinkään. Meno jatkui ja jatkui ja tarttui muihinkin. Lopputulokseen olivat kaikki yhtä tyytyväisiä.
Himanen muistutti myös siitä, etteivät ihmiset voi elää niin, että työ vie kaiken energian. "Ei voi olla niin, että lähes aina teki mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa, se ei riitä."
Näin muu elämä alkaa köyhtyä, persoona köyhtyy, mikä johtaa ennen pitkää siihen, ettei työllekään pystytä antamaan enää mitään.
"Kun työntekijä kotiin mennessään laittaa itsensä akunlautaustelineeseen (=sohva). Se on yhtä kiinnostavaa muun perheen kannalta kuin se, että laittaa kännykän lataukseen. Töissä parhaimmillaan ja kotona huonoimmillaan."