Tiedättekö, miten nykyajan urheilutilaisuudet rakennetaan? Ensin pystytetään kaljateltta, jonka jälkeen aletaan miettiä jotain oheistoimintaa, kuten itse kilpailua.
Jousiammunnan EM-kisat ovat pysyneet maanläheisenä tapahtumana sekä hyvässä että pahassa. Hyvää on se, että tilaisuus on intiimi ja välitön urheilutapahtuma - kuin olisi serkkupoikien kanssa pelaamassa takapihalla krokettia. Huonoa maanläheisyydessä on suurten tunteiden puuttuminen: ei katsomon kohinaa, ei ihon kananlihalle nostattavia huutomyrskyjä.
Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Petteri Alahuhta ei kiellä jousiammunnan marginaalisuutta yleisölajina. Ensikertalainen näkee nuolien suhahtelevan tauluja päin, mutta kilpailijoiden nimeäminen ja tulosten hahmottaminen on paljon vaikeampaa.
"Sillä ei ole sinänsä meille merkitystä, kuinka paljon maksavia katsojia on. Yksi tekijä, joka voisi tuoda paljon katsojia, olisi suomalaisten menestyminen. Jos mitaleja ei tule, ei tule myöskään katsojia", Alahuhta myöntää realistisesti.
Ensikertalainen oppii nopeasti myös jousiammuntakatsojan tärkeimmät apuvälineet. Kiikarit ovat ehdoton edellytys kisojen seuraamiselle. Ammattilaisen puolestaan tunnistaa lehtereillä eteen asetetusta kaukoputkesta.
Kiikarit ja kaukoputki menettäisivät merkitystään, jos esimerkiksi Raksilan pesäpallostadionilla olisi videotaulu. Mutta mopedirahoilla ei voi ostaa Harley Davidsonia. Yleisö saa tyytyä television jälkilähetyksiin, mutta onhan jousiammunta toki loistava tv-laji.
"Screeni olisi maksanut 40 000 markkaa vanhaa rahaa per päivä. Edes kovimmat päiväunet katsojamääristä eivät kattaisi sen hankkimista", Alahuhta toteaa.
Oulun Jousimiehet ovat joka tapauksessa lähteneet EM-kisojen järjestämiseen jalat tukevasti maan pinnalla. Jääpallon MM-kisat reilun vuoden takaa ovat esimerkki päinvastaisesta arvioinnista.
"Olen kuullut niistä kisoista yhden jos toisenkin kerran."
Toisilleen
tuttuja
Jousiammunnan EM-kisoissa pyörii pieni perhe. Harvassa ovat ne ummikot, jotka eivät ole jossain tekemisissä lajin kanssa. Hän tuntee hänet, joka tuntee hänet, joka esittelee heidät heille.
"Onhan täällä aika paljon tuttuja ja hirvittävän monta suomalaista lajin harrastajaa. Suomalaisten lisäksi tunnen ulkomaalaisia omilta kilpailuvuosiltani. Suurin osa katsojista taitaa olla nykysiä tai entisiä harrastajia", Barcelonan olympialaisissa joukkuekisan hopeaa saavuttanut Ismo Falck sanoo.
EM-kisat ovat Suomessa pikkukylämainen ja leppoisa tapahtuma. Falck tietää, että esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa katsomo pullistelisi vastaavassa tapahtumassa.
"Rouva sanoi, että täällä ei ole sellaista pönäkkää arvokisameininkiä, vaan rennon lupsakka tunnelma. Sellaiseen olemme pyrkineetkin", Alahuhta myhäilee.
Oravanpyörässä
on etunsakin
Suomalaiset jousiampujat ovat urheilijoina samanlaisessa oravanpyörässä kuin monet muutkin pienen lajin edustajat. Raha on ehdoton edellytys menestymiselle ja menestyminen puolestaan toisi rahaa. Ja kuten tiedetään, niin yksilöurheilijoiden sponsoriraha on tiukilla.
Rahan puutteesta voi kuitenkin hakea positiivisiakin puolia. Monet urheilulajit ovat kasvaneet rahan voimalla niin paksuiksi, että räjähtäminen on vain ajan kysymys. Lajien mukana myös sen kilpailijat ovat muuttuneet nuoriksi miljönääreiksi, jotka ovat tavallisen kansan tavoittamattomissa.
Jousiampujat ovat muun kansan tasalla ja mikä parasta, he osaavat sanoa muitakin kommentteja kuin "parhaani lähden yrittämään" tai "kiekko sattui pomppimaan". Jousiampujat antavat itsestään jopa hämmentävän rauhallisen ja fiksun kuvan.
"Ehkä näin on, että jousiampujat ovat fiksua porukkaa", järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Alahuhta, itsekin entinen kilpa-ampuja, hymähtää.