Seppo Mäkinen saa pienen ähinän jälkeen ladattua lainaläppärille PowerPoint-esityksen seikkailu-urheilusta. Miehen silmiin syttyy tuike, ja puhe muuttuu astetta kiihkeämmäksi. Läppärillä pyörii esitys aiheesta, joka potkii virtaa oululaiseen diplomi-insinööriin.
"Kuin huumetta", seikkailu-urheilulle sielunsa menettänyt mies huokaisee.
"Jokaisen kisan aikana tulee vannottua pari kertaa, ettei enää ikinä... ja kohta sitä taas yllättää itsensä suunnittelemasta uutta projektia."
Seikkailu-urheilua on monta eri sorttia. Mäkinen harrastaa lajia sieltä rankimmasta päästä. Hänen luotsaamansa Adventure Team Finland kävi joulukuun alussa Portugalin Estorilissa lunastamassa paikkansa ensi vuoden joulukuussa pidettävään MM-kisaan. Seikkailulla oli mittaa sata tuntia.
"Noista tunneista nukuimme kolme. Muu aika mentiin."
Läppärin vieressä pöydällä lepää juhlallinen pino karttoja Portugalin reissulta. Ne ovat Mäkiselle muistoja täynnä.
"Tuosta juostiin hiekkarantaa semmoinen huikonen, kuin Oulusta on Haukiputaalle, ja auringonlasku oli aivan upea... Tuossa mentiin rantakalliota kolmensadan metrin korkeudessa... Tässä oli maastopyöräosuutta yhtä soittoa 380 kilometriä... Tällä pätkällä meinasi uni tulla ihan väkisin, vaikka pidin toisella kädellä silmiä auki ja hoilasin täysillä Pelle Miljoonaa... Tuossa hyisessä järvessä uitiin etsimässä rastia, jota ei ollutkaan..."
Mutta miksi ihmeessä?
"On kuin taivasta suutelisi, kun pääsee maaliin."
Siksi.
Uudet rajat
Mäkinen sanoo, että autuuden tunne maaliviivalla ei yksin riitä siihen, että painaa menemään kilometri toisensa jälkeen. Tunnista tuntiin. Rastilta toiselle. Yöllä ja päivällä. Sateessa ja paisteessa.
"Siinä ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Seikkailu on sotimisen korvike: varustaudutaan, valmistellaan, tehdään suunnitelmat ja taistellaan uupumusta vastaan", Mäkinen miettii.
Mäkinen kaivaa PowerPoint-esityksestä lisää vastauksia: Onnistumisen iloa. Haasteellisuutta. Ongelmanratkaisun ihanuutta. Suuria tunteita ja palkitsevia elämyksiä.
"Ja unohtumattomia näkyjä", seikkailija jatkaa maalaillen auringonnousun hetkeä Kirgisian vuoristossa ja villihevosten vapaata laukkaa Argentiinan aroilla.
"Ne ovat sellaisia paikkoja, joihin ei rahalla pääse."
Onnistumisen ilosta saa pienen käsityksen, kun heittäytyy mukaan Mäkisen muistoihin parin vuoden takaiseen Argentiinan MM-kisaan ja säkkipimeään bambuviidakkoon.
"Kahden kilometrin matka kesti meiltä kahdeksan tuntia. Yksi joukkue haettiin helikopterilla pois, ja toinen soitti hätäpuhelimella apua. Me tulimme sieltä omin opein ulos. Sisulla ja sinnillä."
Seikkailu-urheilu on antanut Mäkiselle paljon - muun muassa uuden käsityksen uupumuksesta ja omista voimavaroista.
"Kun luulee, ettei enää jaksa, jaksaa vielä vaikka kuinka paljon."
Varusteurheilua
Parin viikon takaisesta Portugalin kisan kartoista puuttuu yksi.
"Siitä tuli hanskat. Kädet olivat ihan jäässä, kun poljettiin läpi yön pakkasessa", Mäkinen naurahtaa.
Kartasta ja muovipussista tehdyt hanskat ovat osa seikkailu-urheilua. Ilman hoksottimia pitkällä retkellä tulee vilu puseroon ja äitiä ikävä. Mäkinen sanoo, että varusteiden kanssa touhuaminen on hänen intohimonsa. Mies on muun muassa askarrellut kanoottiin toimivan purjeen teltan aluskankaasta, sälekaihtimien naruista ja onkivavasta.
"Nyt värkkään uusien entistä kirkkaampien led-valojen kanssa. Siitä voi tulla aika toimiva systeemi."
Seikkailu-urheilu jos mikä on välineurheilua. Kisa voi pisimmällään kestää 150 tuntia, ja olosuhteet voivat vaihdella laidasta laitaan. Siinä rytinässä on huonompi homma, jos kenkä hiertää, reppu painaa liikaa tai pyörästä hajoavat jarrut.
"Yhden ihmisen kamat maksavat tuhansia euroja", Mäkinen summaa.
Suomalaisuutta
Adventure Team Finland on liikkeellä tosi mielellä. Elämykset ja onnistumisen ilo ovat vain mausteita tärkeimmän tavoitteen rinnalla. Tähtäimessä ovat vuoden kuluttua Portugalissa pidettävät MM-kisat.
"Meille ei riitä muu kuin menestys."
Yleensä kisat käydään suomalaisille vieraissa paikoissa ja olosuhteissa: vuoristossa ja viidakoissa. Mäkisen mukaan kyse on kuitenkin pohjimmiltaan kestävyydestä - pitää vain jaksaa. Sitä paitsi lajissa on suomalaisuudesta monta lyömätöntä etua.
"Meillä on ulkona liikkumisen kulttuuri. Me olemme oppineet sietämään kurjuutta. Meillä on suunnistustaitoa. Me emme anna periksi", Mäkinen listaa.
Vaakakupin toisella puolella painaa suomalainen individualismi.
"Ruotsalaiset menevät metsässä peräkkäin kuin kolme pientä porsasta, ja meidän joukkueen sisällä on sadan metrin hajurako toisiimme."
Mutta suomalainen auttaa toista suomalaista, kun siihen on tarvetta. Kaveria ei jätetä - ei seikkailukilpailussakaan.