Kun ensimmäiset puunhakkaajat satakunta vuotta sitten tulivat Bialowiezaan, ikimetsän siimeksessä kuljeskelivat vielä viimeiset eurooppalaiset biisonit eli visentit. Vuonna 1919 maailmansodan laannuttua nekin olivat poissa. Eikä kulunut monta vuotta, kun myös toista alalajia edustanut, Kaukasusvuoristossa elänyt visenttipopulaatio oli hävinnyt ja sen mukana luonnosta koko ylväs eläinlaji.
Euroopan suurimman kasvinsyöjän oli ajanut kohtaloonsa rajoittamaton metsästys sekä elinympäristön kaventuminen maatalouden levittäytymisen ja metsätalouden seurauksena.
Lopullisesta sukupuutosta visentin erottivat 1920-luvulla enää 54 yksilöä eläintarhojen suojissa. Elämänlanka oli ohut, mutta se kesti ja vahvistui. Vuonna 1952 Bialowiezan kansallispuistoon vapautettiin ensimmäiset vankeudessa kasvatetut yksilöt, ja sittemmin vapaina laiduntavia laumoja on syntynyt myös muualle Puolaan, Liettuaan, Valko-Venäjälle, Ukrainaan, Venäjälle ja Georgiaan.
Bialowiezan kansallispuiston ylläpitämän kantakirjan mukaan eurooppalaisia biisoneita oli vuosituhannen vaihteessa noin 2 900, joista 1 700 eli osittain tai kokonaan vapaana luonnossa. Luvusta puuttuvat ne ainakin 700 eläintä, joiden geneettisestä puhtaudesta ei ole varmuutta.
Geneettisen puhtauden säilyttäminen on ollut haastava tehtävä visentin suojelussa. Maailmalta tunnetaan tapauksia, joissa visenttikantojen kasvattamiseen on pyritty käyttämällä hyväksi pohjoisamerikkalaisen ja eurooppalaisen biisonin risteymiä.