Kolmen puolueen perusporvarihallitus aloitti toukokuun lopussa. Kesti vain kuukauden ennen kuin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtamaan hallitustrioon tuli ensimmäinen kuhmu.
Kuhmusta ei kannata vielä tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. On kuitenkin selvää, että hallituksen arki on alkanut ja että tästä eteenpäin on edessä yhä vaikeampia päätöksiä.
Hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti keskustan ja kokoomuksen voimin, että Suomi on valmis osallistumaan turvapaikanhakijoiden taakanjakoon. Sillä on määrä jyvittää Italiaan ja Kreikkaan pakkautuneet noin 40 000 ihmistä unionimaiden kesken.
Valiokunnan perussuomalaiset ministerit vastustivat hallituskumppaneiden linjausta. Se ei ole sinänsä yllätys. Mukautuminen olisi ollut takinkäännös. Ei voi olla kuitenkaan niin, että puolue voisi pullikoida vastaan jatkossa tämän tästä. Se ei sovi pelisääntöihin.
2–1-asetelma kertoo myös siitä, että keskustan ja kokoomuksen näyttää olevan helppoa löytää toisensa. Keskustan–kokoomuksen akseli ei välttämättä toimi kaikissa asioissa, mutta ainakin tässä kysymyksessä näin oli.
Perussuomalaisten vastarinta liittyi nyt EU-asiaan. Saman tyylin voi odottaa jatkuvan muussakin EU-politiikassa. Turvapaikkakysymyksessäkin on edessä vielä kiistanaiheita, ja lisää löytyy helposti Kreikan velkakriisin hoidossa.
Jos perussuomalaiset olisi hyväksynyt osallistumisen EU-taakanjakoon, sitä kautta Suomeen tulevat turvapaikanhakijat olisivat vastaavasti vähentäneet tänne otettavien kiintiöpakolaisten määrää.
Kun taakanjako ei käynyt puolueelle, hallituskumppanit katkaisivat kytköksen. Näin Suomeen otettavia turvapaikanhakijoita ei lasketa pakolaiskiintiöön, vaan he tulevat sen päälle. Perussuomalaisten menettely osui siis puolueen omaan nilkkaan sen tavoitteisiin verrattuna.
Hallituksen enemmistön kanta selkeyttää Suomen maahanmuuttopolitiikkaa, josta on ollut hallitusohjelman takia paljon epäselvyyttä. Signaali on tärkeä Suomen EU-politiikan uskottavuuden kannalta. Suomi ei voi olla kantamatta omaa vastuutaan kriisimaista Eurooppaan tulvivista ihmisvirroista.
Pääministeri Sipilä sai samalla kiistattoman mandaatin toimia taakanjakoasiassa. Olisi ollut huono alkusignaali uudelle pääministerille, jos hän olisi mennyt EU-huippukokoukseen epämääräisellä valtakirjalla saati poikkiteloin.
Taakanjaon vastustaminen olisi lisäksi saattanut olla turhaa, sillä voi käydä niinkin, että asiasta päätetään määräenemmistöllä. Taakanjakopäätökset voitaneen tehdä myös kansalliselta pohjalta vapaaehtoisesti, mutta sen jälkeen, kun jaosta on periaatteessa sovittu, vapaaehtoinen päätös on enää muodollisuus.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) oli aivan oikeassa sanoessaan, että huomio on nyt syytä kääntää Suomen sisäisistä erimielisyyksistä Eurooppaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden auttamiseen.