Kansaneläkelaitoksen tarkastus paljasti työttömyysturvan väärinkäyttäjiä, joille on maksettu aiheetta peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa. Asiasta kertoo Keskisuomalainen.
Tarkastus koski vuotta 2010. Valtaosaa narahtaneista epäillään lehden mukaan väärinkäytöksestä. Kela on pyytänyt yli 400 ihmiseltä selvityksen tuloistaan.
- Vilppiepäily johtaa useimmiten poliisitutkintaan, sanoo etuuspäällikkö Heli Kauhanen Kelasta.
Kela maksoi tarkastusvuonna peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea noin 269 000 ihmiselle. Tarkastus kohdennettiin niihin, joiden tulot ylittivät verottajan mukaan 3 000 euroa vuodessa. Kauhanen arvelee, että väärinkäytöksiä paljastuisi moninkertaisesti, jos kaikki työttömyysetuuden saajat tutkittaisiin.