Suomalainen opetus sai uuden tunnustuksen laadustaan. Tasokas koulutus on tasavallan kruununjalokivi, jota ei saa päästää kolhiintumaan. Alan vientiä kannattaa tehostaa.
Suomen peruskoululaisten nousu kärkeen niin sanotuissa Pisa-testeissä on herättänyt maailmalla vahvan kiinnostuksen suomalaista koulua kohtaan. Tiistaina myllyyn saatiin uutta vettä, kun koulutuspalvelualan kansainvälinen yhtiö Pearson julkisti kansallisia koulutusmalleja vertailevan tutkimuksensa 50 maasta.
Tulos hivelee jälleen suomalaisten silmiä ja itsetuntoa: yhtiö luonnehtii Suomea ja vertailun toista menestyjää Etelä-Koreaa ”koulutuksen supervalloiksi”.
15-vuotiaiden taitoja luonnontieteissä, matematiikassa ja lukemisessa mittaavista Pisa-tutkimuksista Pearsonin tutkimus poikkeaa siitä, että mittareita oli enemmän, muun muassa aikuisten lukutaito.
Uusimman tutkimuksen tuloksissa erikoista on, että kärjessä on kaksi maata, joiden koulutusideologiassa on melkoiset erot. Etelä-Korean koulua kuvataan rankaksi ja koepainotteiseksi, suomalaista opetustapaa rennommaksi ja joustavammaksi. Pearsonin tutkimuksen tekijät löytävät kuitenkin kaksi tärkeää yhteistä nimittäjää: korkeatasoiset opettajat ja koulutuksen arvostuksen.
Kahdella mainitulla piirteellä on myös ilmeinen syyseuraussuhde. Kun opetustyötä arvostetaan, se houkuttelee alalle motivoituneita ja lahjakkaita ihmisiä.
Suomessa opettajankoulutukseen pääsee vain pieni osa sinne pyrkivistä. Monessa Euroopan maassa nuorten aikuisten heikko kiinnostus opetustyöhön taas on todellinen ongelma. Alalle tulee myös heikosti motivoitunutta ja kehnosti soveltuvaa väkeä.
Kansakunnalle, jonka tulevaisuudennäkymät eivät ole kovin valoisat, laadukkaan koulutuksen ylläpidon tulee olla keskeinen tavoite. Siksi opettajien pitää saada ansaitsemansa arvostus ja tuki. Pearsonin selvityksen mukaan kyse ei tässä ole vain kunnon palkasta vaan opettajien mahdollisuuksista kehittää itseään sekä heidän työssään kokemastaan vapaudesta.
Suomessa huomiota kannattaa kiinnittää myös siihen ilmiöön, että kodit ovat yhä useammin kyseenalaistavat opettajien auktoriteetin jopa opetukseen ja kurinpitoon liittyvissä kysymyksissä. Keskustelua kodin ja koulun välillä tarvitaan, mutta vastakkainasettelusta ei hyödy kukaan.
Suomalaisen opetuksen taso on ollut pohjana uuden ilmiön, koulutusviennin, synnylle. Ilmiö on vasta parin vuoden ikäinen, eikä sen laajuudesta tai Suomeen tuomasta tulosta ole vielä edes tilastoja.
Ulkomaiden kiinnostus kohdistuu meillä ennen kaikkea opettajankoulutukseen, mutta koulutusvienti voi sisältää myös esimerkiksi opetustekniikkaa ja -välineitä sekä koulurakentamisosaamista.
Kolme suomalaisten koulutusviennin keskeistä kohdealuetta ovat nyt Venäjä, Kiina ja Persianlahden alue. Selvästi kyseessä on ala, jolla kasvunäkymät ovat mittavat.
Suomen koulutusmallia tuskin voi sellaisenaan siirtoistuttaa aivan erilaisiin ympäristöihin. Oma mallimme on myös ympäröivän kulttuurin tuote. Jos osaamisellamme kuitenkin saadaan hyvää aikaan maailmalla, siitä on syytä iloita. Aina parempi, jos samalla saadaan euroja kotimaan tarpeisiin.