ARS Kärsämäki -kesänäyttely on avoinna 28. elokuuta saakka Taidetalo Nahkurissa ja sen
piharakennuksessa.
Kärsämäki Navetan oven takana avautuu muovinen maisema. Pressuista, sankoista ja maalikanistereista muodostuu kasveja ja muita luonnon elementtejä. Pienet vihreät nippusiteet nousevat ruukuista kuin kevään ensimmäiset taimet.
Helsinkiläinen kuvataiteilija Pia Sirén tekee rautakauppa- ja rakennustarvikkeista keinotekoisia maisemia. Suhde tilaan ja taiteen tekemisen kokeellisuus ovat tämän vuoden keskeiset teemat Ars Kärsämäki 2011, Kokeellinen elämä -näyttelyssä.
Kokeilu on keskeisessä roolissa muun muassa Lotta Ingmanin ja Jaana Laakkosen maalauksissa.
Laakkoselle töiden ripustaminen on hetki, jolloin kokonaisuuteen tulee järkeä. Laakkonen ei työskentele sarjallisesti yhden teeman parissa, vaan tekeminen rönsyilee. Hän pyrkii tekemään kokonaisuuksia, joissa teokset aukeaisivat eri suuntiin ja jokainen maalaus olisi ansainnut paikkansa.
"Maalaamalla keskustelen siitä, mitä maalaus voi olla", hän toteaa töitä ripustaessaan.
Kokeellisuus on läsnä myös Route Couture -taiteilijaryhmän työskentelyssä, mutta heidän teoksensa linkittyvät erityisesti näyttelyn nimessä esiintyvään elämään.
Route Couture tekee muotivaatteita yliajettujen eläinten turkeista ja muista osista. Kärsämäellä on esillä kevät ja kesä 2011 -mallisto.
Karoliina Paapan mukaan työt käsittelevät muun muassa elämän arvostusta ja millaista elämä yleensä on. Hän huomauttaa, että eläimen fyysinen koko ja haitta suhteessa ihmiseen tekevät eläimestä arvokkaamman: hirveen suhtaudutaan vakavammin kuin supikoiraan.
Paappa ja Leena Pukki pohtivat, mikä on eläinten ja myös erilaisten ihmisten hinta.
"Kun ostaa kalliin vaatteen, ostaako itselleen lisää hintaa", Pukki kysyy.
Kuraattori Jussi Koitela nostaa kokeilevuuden rinnalle teosten ja ympäristön suhteen - sen miten taide kytkeytyy arkeen näyttelypaikan ympärillä.
"Haluan kokeilla, mitä teokset tekevät paikan kanssa."
Ars Kärsämäen näyttely jakautuu kahteen tilaan: Nahkurin taloon ja sen pihapiirissä olevaan navettaan.
Koitela pohtii, että navetta itse edustaa vanhaa Suomea, kun taas sinne tulevien teosten materiaalit ja aihepiirit kuuluvat teolliseen ja sen jälkeiseen Suomeen.
Sirénin installaatio, Jouna Karsin urbaanit pienoismaailmat ja Antti Nyyssölän pakkausteipillä tehdyt maalaukset luovat kontrastia hirsiselle navetalle.
Vastakohtaisuus tilan kanssa on keskeisessä roolissa myös Kaisa Luukkosen teoksessa Cycles of Fear. Katosta roikkuva keittiöveitsikruunu pyörii taustanaan Franky Shannonin tekemä ihmisen ääniä ja teollisia ääniä yhdistävä äänimaisema.
Luukkonen kertoo, että sukupolvesta toiseen jatkuva aggression kulttuuri on teoksen keskeinen teema. Hän kyseenalaistaa nykypäivän kiireisen elämänrytmin, jossa perheissä ei ole aikaa käsitellä omia tunteita.
Luukkonen kertoo pohtivansa teoksiaan niin moneen suuntaan, että valmistuessaan ne kertovat vähän kaikesta.
"Henkilö saa kokea rauhassa ja ottaa omat tulkintansa", Luukkonen sanoo.
Maija Kovari puolestaan pyrkii hämärään tilaan sijoitetulla valoteoksellaan muuttamaan tilan tunnelmaa entistä intensiivisemmäksi. Kovaria kiinnostaa tilan muokkaus pienillä elementeillä. Hän haluaa korostaa läsnäolon tunnetta ja saada ihmiset huomaamaan, että he ovat jossain tilassa.
Kovari on tyytyväinen, jos hänen teoksestaan on vaikea ottaa valokuvaa. Tällöin teos liittyy kokemukseen tai liikkeeseen.
Kenties konkreettisimmillaan paikan ja taiteen suhde on kuitenkin Jukka Silokunnaksen työskentelyssä. Silokunnas kun purki näyttelyrakennusten pihapiirissä olleen varastorakennuksen. Syntyi animaatio.
www.kaleva.fi