Suomen entinen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Richard Müller on liittynyt siihen joukkoon, joka ampuu täyslaidallisia presidentti Tarja Halosen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan viitoittamaa ulkopolitiikan linjaa kohtaan. Müller oli kirjoittanut torstain Turun Sanomiin alakerran otsikolla "Suomen ulkopolitiikka vahingoittaa kansallisia etuja". Tekstissään kirjoittaja antaa ymmärtää Halosen unohtaneen realistiset lähtökohdat.
Samalla Müller luettelee niitä, jotka ovat esittäneet viime aikoina samantapaista kritiikkiä: kokoomusjohdon ohella muun muassa Risto E.J. Penttilä, Jukka Tarkka, Max Jakobson, Jaakko Iloniemi, Ilkka Pastinen ja Leif Blomqvist.
Tähän listaan kiteytyykin iso osa suomalaisen ulkopoliittisen keskustelun nykyisistä ongelmista. Joko kritiikki liittyy ilmeisen suoraan lähestyviin presidentinvaaleihin tai sitten se tulee eläkkeeltä tai muuten "puun takaa". Asiassa häiritsee myös se, että sitä esittävät syrjässä olevat ihmiset, joista ei aina tiedä, ovatko he kunnolla perillä asioista.
Edistystä on sentään tapahtunut Urho Kekkosen aikaan nähden: silloin hankalat asiat piti kierrättää Ruotsin lehtien kautta. Nyt palstatilaa saa Suomessakin, mutta sen luontevista käyttäjistä on pulaa.
Presidentti ja ulkoministeri ovat reagoineet kritiikkiin ärtyneesti ja lyhytsanaisesti. He eivät ole antautuneet todelliseen keskusteluun. Kaiken tämän tuloksena on syntynyt omituinen asetelma, jossa ulkopoliittisen pelikentän laidoilla kuhisee, mutta sen keskellä on hiljaista.
Mitä oikein ajattelevat virassa olevat diplomaatit ja ne, jotka nykyisen ulkopolitiikan linjauksia todellisuudessa toteuttavat? Onko kaikki hyvin? Ajetaanko hienoja globaaleja tavoitteita niihin aidosti uskoen, vai totellaanko vain esimiehiä? Sitä on vaikea tietää, sillä diplomatian roolina on tietysti aina toteuttaa ulkopolitiikan linjaa eikä keskustella siitä - mutta samalla se tarkoittaa, että kansalaisten on hyvin vaikea muodostaa käsitystä siitä, missä oikein mennään.
Tämä ei merkitse, etteikö esimerkiksi rauhanturvalakiin liittyvästä YK-mandaatin poistamisesta käytäisi aitoa poliittista keskustelua. Ei Suomessa sensuuria ole. Kyse on pikemminkin siitä, että ulkopoliittinen keskustelu on satunnaista ja tölvivää, ja siihen näyttävät helpoimmin ryhtyvän ne, joilla ei ole mitään menetettävää.
Se ei ole terve merkki. Ulkopoliittisessa keskusteluilmapiirissä on yhä jotain tunkkaista ja väkinäistä, vaikka kehityksen pitäisi kulkea koko ajan avoimempaan suuntaan. Emme elä enää YYA-ajassa.
paakirjoitus@kaleva.fi