Teatteriesitys
Uusi Iloinen Teatteri & Meri Oulun kesäteatteri: Aavan meren tällä puolen. Käsikirjoitus Timo Kärkkäinen. Ohjaus Mikko Rantaniva. Koreografia Helinä Kareinen. Näyttämöllä Puntti Valtonen, Jussi Lampi ja Timo Rautiainen. Toppilan Möljä 31.7. Seuraavat esitykset mm. 3.8. klo 19 sekä 4.8. klo 14.
Uusimmassa musiikkinäytelmässään UIT tarkastelee kaihon ja kotimaisen musiikin yhteistä historiaa. Keskushenkilönä on säveltäjä Unto Mononen.
Mikko Rantanivan ohjaama Aavan meren tällä puolen on tänä kesänä nähty jo Muuramessa, Riihivuoren kesäteatterissa. Meri Oulun kesäteatterissa näytelmää esitetään tiiviisti kolmen viikon ajan.
Kohtalon arpa on arvaamaton. Sen saa tuta myös Unto Monosen taiteilijapersoonan kolme ruumiillistumaa (Puntti Valtonen, Jussi Lampi ja Timo Rautiainen), jotka on äkkiarvaamatta viskattu kolkkoon odotushuoneeseen. Ääni kaiuttimista kertoo hämmentyneille herroille, että paikka on kuoleman jälkeinen välitila.
Täällä katsotaan taaksepäin ja reflektoidaan oman elämän käännekohtia musiikillisten tehtävien avulla. Samalla etsitään sielunrauhaa ja vastausta siihen, mikä on ollut elämän tarkoitus.
Timo Kärkkäisen käsikirjoituksen paikoin varsin osuvat musiikkivalinnat vaihtelevat Monosen tangotuotannosta nykymusiikkiin. Yhteistä sovituksille on pyrkimys kääntää molli duuriksi. Niinpä Satumaa taivutetaan ruotsalaiseksi merimiesvalssiksi ja Juice Leskisen Syksyn sävel kiepsautetaan kasarihumpaksi.
Valtonen tuo näyttämölle karismaattista energiaa, joka kannattelee esitystä. Valtosen Monosessa on aimo annos huomionhakuista melodramaattisuutta ja luovuuden voimaa. Rautiaisen Mononen kärsii alemmuuskompleksista ja Lampi esittää herkkää pikkupoikaa, joka taiteilija-Monosessa asui läpi tämän elämän.
Näytelmän jälkimmäisellä puoliskolla kolmikko irrottelee karikatyyrimaisilla sivuhenkilöillä. Huomion herättää Lammen karski ja korstomainen tulkinta Tove Janssonista.
Miksi Tove saapui paikalle? Koska oli lohkaistava mörkö-vitsi, mutta puhuttava myös asiaa. “Ilman kaihoa ei ole toivoa”, Tove muistuttaa. Juuri toivoa ja uskoa jossain odottavaan onneen Monosenkin kaihoisa musiikki on meihin suomalaisiin valanut.
“Kuin tunturilla puro hiljaa helää, ja luopi kultatähkät pajurukkaan, niin sinäkin, sä Laulu, saatat kukkaan, sen ihmismielen, jossa kaiho elää.”
Näin alkaa V. E. Törmäsen runo Laululle, jonka on säveltänyt 1920-luvulla Yrjö Kilpinen. Tämän laulun myötä näytelmän Unto Monoset löytävät luontevimman olotilansa ja koskettavan, sisäisen rauhan. Kappale nouseekin esityksen tähtihetkeksi – myös musiikillisesti, sillä tässä kolmen miehen stemmat soivat komeasti yhteen.
Kriitikko kiteyttää
Huomion arvoista: Kesäteatteriesityksessä harvemmin vakavoidutaan. Myös Aavan meren tällä puolen on haluttu pitää kevyenä. Siitäkin huolimatta, että niin esiintyjätrio kuin itse esityskin on kaikkein tasapainoisimmillaan, luontevimmillaan ja ansioituneimmillaan juuri vakavoitumisen hetkellä.