Muutaman kerran vuodessa Oulun seurakuntayhtymän kansainvälisen työn pastori Árpád Kovácsin ovelle ilmestyy hätääntynyt ihminen tai perhe, joka kertoo olevansa hengenvaarassa.
Miehen mieltä painaa. "Suomesta ei ole helppo saada valituslupaa kielteiseen turvapaikkapäätökseen. Muihin EU-maihin pakenevat palautetaan Dublin-asetuksen myötä takaisin Suomeen. "
Selvennettyään politiikkaa Kovács järjestää tarvittaessa katon pään päälle, ruokaa ja vaippoja vauvalle. "Autan näin tietyn aikaa, jos ihmisellä on visio siitä, miten hän aikoo toimia. Ohjaan lakimiehen puheille tarkistamaan, voisiko hakemusta vielä tarkistaa."
Kovács korostaa toimivansa yksittäisenä kristittynä ja pappina, joka uskoo dramaattisia hetkiä elävien kohdalla enemmän yksilön kuin yhteisön mahdollisuuteen tarjota suojelua. "Mitä enemmän seurakuntalaisia on mukana, sitä vähemmän toimitaan."
Poliisi kuitenkin löytää ihmiset yleensä pian. Valituksen vastaanotto ei välttämättä estä käännytyksen toimeenpanoa. "Miten Ulkomaalaisvirasto kehtaa edes harkita palauttamista sellaisiin maihin kuin Irak?", pappi sanoo pöyristyneenä.
Keskustelu kääntyy avunantamisen kriteereihin. Eikö Kovácsia häiritse, että hän saattaa tulla auttaneeksi ihmisiä, jotka eivät pakene aitoa poliittista tai uskonnollista vainoa, vaan esimerkiksi lähtevät taloudellisesti paremman tilanteen toivossa?
"Köyhyys voi olla yhtä pakottava syy lähteä," Balkanilta kotoisin oleva mies vastaa.
Maahanmuuttajien aktiivisempaa integraatiotyötä valtiolta penäävä Kovács kuulee hyvin harvoin, miten hänen auttamilleen ihmisille lopulta kävi.