Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin lausunnot Israelin ja Gazan konfliktista herättävät hämmennystä.
Soini kertoo saaneensa ”kristikansalta” runsaasti palautetta ja arvioi, että Israelin asia on tällä perusteella Suomessa suuri. Hän myöntää (Helsingin Sanomat 2.8.), että hänen oma Israel-mielisyytensä kumpuaa nimenomaan kristinuskosta.
”Kristikansan” tuntemusten omiminen on kuohuttanut mieliä. Kaikki eivät jaa Soinin näkemystä siitä, että kristinusko olisi määräävä tekijä, jonka perusteella ihmiset arvioivat Israelin harjoittamaa politiikkaa.
Kristinuskon käyttäminen perusteena onkin kokonaisuuteen nähden ontuvaa. Olisi sama, jos Gazan kaistaleella olevia palestiinalaisia väitettäisiin sympatisoitavan Suomessa islamin pohjalta.
Sen sijaan Lähi-idän aina vain uudestaan toistuvan konfliktin taustalla on räikeää ja monimutkaista valtapolitiikkaa, joka on jatkunut vuosikymmenestä toiseen.
Terroristijärjestönä pidetty Hamas toimii raukkamaisesti taistellessaan siviilien keskellä. Israel puolestaan pommittaa armoa tuntematta Gazaa siviiliuhreista piittaamatta.
Soini on Israelin ystävä. Se hänelle sallittakoon. Sen sijaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalle sopii huonosti, että hän ottaa kovin yksipuolisia kantoja asioihin, oli kristitty tai ei.
Soini ei liioin malta olla mollaamatta muita poliitikkoja. Presidentti Tarja Halosen, ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) ja europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren (sd.) tölvintä ”beduiinitelttaan menemisestä” on ala-arvoista. Sutkautukset ja letkautukset eivät auta Israelia saati Palestiinaa eivätkä helpota konfliktialueen ihmisten hätää.
Pääkirjoitus