Kuusamon rajanylityspaikalla muodollisuudet sujuvat kuin vettä valaen. Matka jatkuu kohti Venäjän puolella muutaman sadan metrin päässä komeilevaa lasipalatsia, Suoperän raja-asemaa. Tälläkin välillä ehtii kokea häivähdyksen itää. Passit tarkastetaan ensimmäisellä rajapuomin kopilla, jonka jälkeen päästään vasta varsinaisiin venäläisiin rajamuodollisuuksiin.
Ranskalaiset turistit, matkailuvirkailija Veronika Zwahlen ja saksankielen opettaja Francis Rajchman, täyttävät pienet rekisteröintilippuset levollisesti. Innokkaasti matkaillut pari on jo kuudetta kertaa Suomessa, mutta tällä kertaa edessä on jotain ainutlaatuista: päivän matka Kuusamosta rajan taakse Vienan Karjalaan. Aluksi 1930-lukua elävään Suvannon kylään, sitten karjalaista kulttuuria Sohjanankoskella, tutustuminen Paanajärven kansallispuiston opastuskeskukseen, paikallista ruokaa ja shoppailua Pääjärvellä.
Ensimmäistä kertaa Venäjälle. Ranskalaisia mahtaa jännittää.
"Ei lainkaan", Veronika Swahlen vakuuttaa.
Venäläiseen tyyliin auto pysäytetään vielä raja-aseman jälkeen kaksi kertaa. Passit tarkastetaan jälleen kerran ja kyydissä olevat ihmiset lasketaan huolellisesti. Rajavyöhykkeen laajentamisen jälkeen hiljattain rakennetulla kolmannella tarkastuspaikalla ollaan jo höylillä tuulella. Matka jatkuu pysähtymättä.
Harashoo, nyt idän väylä taisi aueta railona eteenpäin? Ei sittenkään. Suvannon kylän risteyksessä näkee heti, että edellispäivien myräkän jälkeen kylän raitille on länsivehkeillä turha edes yrittää. Auto juuttuu risteykseen, eikä suostu änähtämäänkään, vaikka matkustajat kuinka työntäisivät. Edessä on puolen kilometrin patikointi, jos aiotaan tutustua vanhaan kylään.
"Ensimmäinen elämys", Swahlen hymyilee ja nostaa repun selkään.
Varttitunnin tarpomisen jälkeen Suvannon kylä avautuu talvisena, hiirenhiljaisena. Kallellaan olevat rakennukset näyttävät ensin autioilta, mutta pian talorykelmä herää henkiin. Ensimmäisinä säntäävät esiin iloisina pomppivat koirat, kohta heidän jälkeensä kiirehtii mies ja perään vielä traktori, raskaasti savuten.
Paksussa hangessa vaivalloisesti liikkuvan traktorin kopista hyppää kylän ainoa ympärivuotinen asukas Topi Timonen käsi ojossa ja haastaa mutkattomasti karjalaksi: "Voi helvetti, millainen ilma oli".
Mari-vaimonsa, karjalaisittain akkansa, kanssa asuva Topi on monelle rajanylittäjälle tuttu. Turistien lisäksi Timosten elinpiiriään käyvät katsomassa muutkin kulkijat. Aitan perältä löytyy melkoinen vuori pärekoreja. Pariskunta saa iltapuhteina Topin käsissä syntyneistä koreista vähän tienestiä.
"Oikein on mukava, kun ihmisiä tulee tuolta lännestä. Idän suunnasta tulevista en niin välitä", Topi Timonen röhähtää.
Swahlen ja Rajchman katselevat vienalaisia uteliaina, silittelevät koiria ja kuvaavat ympäristöä ilmeenkään värähtämättä. Myöhemmin paljastuu, että Euroopan syvimmän elintasokuilun ylittäminen ei ollut heille järkytys.
"Tiesimme, että elämä on kovaa Venäjällä", Francis Rajchman sanoi.
Idästä avautunut elinpiiri ei ollut kulttuurishokki kummallekaan, sillä pari kertoi lähteneensä liikkeelle "avoimin mielin".
"Emme oikeastaan odottaneet mitään, siksi tämä ei yllättänyt. Nyt en kuitenkaan vielä osaa kertoa näkemästäni. Huomenna olen ehkä kokonaan eri mieltä", Swahlen pohti.
Lyhyen jutustelun jälkeen matka jatkuu Pääjärven kautta kohti Sohjanankoskea. Matkan varrelta autoon nousee paikallinen opas Konstantin Denisov. Hän puhuu yllättävän hyvin suomea parin vuoden opiskelun jälkeen.
Päivän kantavana teemana piti olla edullisten venäläisten kristallien shoppailu, mutta Swahlen menettääkin sydämensä Sohjanankoskella kymmenvuotiaille lapsille. Karjalankielinen teatteriesitys on niin sykähdyttävä, että Swahlen rutistaa yhtä kuvaamistaan tyttösistä ja suutelee häntä ranskalaisittain poskelle.
"Lasten esitys oli päivän kohokohta. On hienoa, että heille opetetaan omaa alkuperäistä kulttuuria. Suuresta osasta Eurooppaa se on jo kadonnut", Swahlen ihasteli.
Sohjanankoskella edessä on vielä kierros museossa, jossa kirjastonhoitaja Nina Grigorieva arvuuttelee, mitä vanhoilla esineillä on muinoin tehty. Aika monen käyttötarkoituksen ranskalaisetkin osaavat päätellä, mutta naurua nurkkauksessa piisaa.
Kuusamon korkeudelta vajaat pari vuotta sitten kansainväliselle liikenteelle avautunut raja ei ole vielä suuria mullistuksia Sohjanankoskelle tuonut.
"Äijää tulloo liian vähän, tie on niin huono", Grigorieva harmittelee - tietysti karjalaksi.
Ranskalaisten elämysten päivästä puuttuu enää kierros Pääjärven torilla ja kaupoissa. Näissä kaikki on naurettavan halpaa, mutta se ei tunnu vieraita suuremmin kiihdyttävän.
"Onko tämä tosiaankin aitoa kristallia", Rajchman ihmettelee kaupungin uusimmassa kaupassa ja pyörittelee käsissään karahvia, jonka hinta on 20 euroa.
Karjalaiset perinneruoat tekevät kauppansa aterialla. Salaatit, keitot ja piirakat ovat myös elämys, mutta pääruoka on epämieluinen yllätys. Kun ranskalaiset kuulevat, että pihvi on valmistettu hirvestä tai porosta, he eivät enää koskekaan edessään olevaan ruokaan.
"Olemme lihansyöjiä, mutta luonnon eläimiä ei saa tappaa. Siksi emme periaatteessa syö niiden lihasta tehtyä ruokaa", Veronika Swahlman perustelee.
Suomessa Swahlman ja Rajchman ovat ehtineet tutustua Helsinkiin, Inariin, Kemiin ja Kuusamoon. Kuusamossa he kävivät jo tämän vuoden helmikuussa. Silloin päivän matka Venäjälle ei onnistunut, siksi se piti kokea ehdottomasti nyt toisella reissulla.
Kuudes kerta Suomessa - mikä tässä maassa kiehtoo ranskalaista?
"Luonto, ihmiset ja hiljaisuus", Pariisista 150 kilometrin päässä, Champagnen alueella asuva Francis Rajchman listaa.