Joulunaikana yksinäisyys korostuu. Varsinkin silloin voi olla vaikeaa, jos kaikki muut viettävät joulua perheiden ja rakkaidensa kanssa, eikä itsellä ole ketään, jonka seurassa joulua viettäisi. Jo nyt monet, jotka kokevat ahdistusta joulusta, ovat olleet yhteydessä Suomen Mielenterveysseuran Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen.
Toisin kuin voisi luulla joulu ei ole kaikista ruuhkaisinta aikaa kriisipuhelimessa. Pahimmat päivät yksinäisille ja läheistensä kanssa riitautuneille koittavat kaikkein valoisimpaan aikaan vuodesta.
– Keskikesä on kaikista kiireisintä aikaa. Soittojen määrä nousee hyvin selkeästi heti juhannusviikolla ja jatkuu elokuulle, toteaa kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter.
Sekä jouluna että kesällä yksinäisyyden lisäksi soittojen syyt liittyvät pari- ja perhesuhdeongelmiin. Kesälomakuukausina ei välttämättä pääsekään rentoutumaan, vaikka niin olisi ollut tarkoitus.
– Kesällä kun ollaan enemmän yhdessä kuin normaalisti arjessa, monet syrjään laitetut ja puhumattomat asiat nousevat pintaat. Kesällä myös korostuu se että useat palvelut ovat aikalailla kiinni.
Vuosittain kriisipuhelimeen tulee noin 150 000–160 000 puhelinsoittoa. Tänä vuonna puhelinsoittoja oli jo marraskuun loppuun mennessä tullut ennätysmäärä, yli 160 000. Erityisesti viime kesä oli tavallista kiireisempää aikaa. Winterin mukaan ihmisillä näyttäisi olevan yhä enemmän tarvetta keskustella elämäntilanteistaan. Kriisipuhelin päivystää myös joulun yli tarjoten keskusteluapua.
Joulusta voi kuitenkin mahdollisuuksien mukaan nauttia, vaikka sen viettäisi yksin tai tavanomaisesta poiketen.
– On tärkeää, että joulun rakentaa niiden asioiden ympärille, mitkä itselle ovat tärkeitä ja tuovat voimaa sekä rentouttavat. Se voi olla kävelyä, elokuvan katsomista tai herkuttelua. Jos ei halua viettää joulua yksin on hyvä, että pyrkisi lämmittämään välejään läheisiinsä tai hakeutuisi yhteisiin joulunviettoihin. Mutta jos läheinen on menehtynyt ja on ensimmäinen joulu leskenä, on tärkeää, ettei fyysisesti jää yksin ja jakaa menetys läheisten kanssa. Surra se suru, mikä vaatii suremista – olla tässä hetkessä ja ajassa, Winter toteaa.