Vaikka EU:n komissio on oikealla asialla, euroalueen huonokuntoisten pankkien ongelmia ei pidä hoitaa yhteisvastuullisesti. Komission ehdotus ei ole viimeinen sana.
Euroopan komissio esittää, että euroalueen pankkikriisiä ratkottaisiin seuraavaksi perustamalla yhteinen pankkikriisien ratkaisumekanismi. Komissio ottaisi itselleen viimekätisen vallan päättää ongelmapankin lopetuksesta tai saneerauksesta.
Aiemmin euroalue on jo päättänyt yhteisen pankkivalvontaelimen perustamisesta. Sen on määrä aloittaa toimintansa ensi vuonna.
Komission ehdottama uusi askel on sinänsä looginen ja kannatettava. Kova vääntö on kuitenkin luvassa monesta asiasta ennen kuin askel voidaan ottaa. Jo nyt on selvää, ettei ehdotus saa sellaisenaan euromaiden hyväksyntää.
Kiistakysymyksiä riittää. Annetaanko mekanismille niin paljon valtaa kuin komissio ehdottaa? Maksetaanko viulut yhteisestä kriisirahastosta, johon varat kerättäisiin pankeilta? Pitääkö ongelmapankit panna kuntoon ennen kuin mekanismi perustetaan vai voisivatko ne tulla nopeasti yhteisrahaston niskoille?
Ensimmäiseksi komission pitkälle menevästä ehdotuksesta on älähtänyt Saksa. Se kuten eivät varmaan muutkaan vahvimmat eurotaloudet, Suomi mukaan luettuna, hevin niele komission vallan kasvattamista eivätkä muitakaan ehdotuksen yksityiskohtia.
Saksa katsoo, että EU:n perussopimuksia tulisi muuttaa, jos mentäisiin niin pitkälle kuin komissio esittää. Sopimusten rukkaus vaatii tunnetusti vuosia ja voi tuottaa epämieluisia yllätyksiä.
Saksan ajanpeluun taustalla on tietenkin se, että näin euromaat joutuisivat panemaan ongelmapankkeja kuntoon omin voimin ennen kuin kriisirahasto saataisiin kasaan.
Rahoitus on määrä koota valtiovarainministerien jo aiemmin päättämän mukaisesti ensisijaisesti pankkien omistajilta ja velkojilta. Tämä ns. sijoittajavastuu onkin tärkeä sen kannalta, ettei ongelmapankkeja aleta heti pelastaa veronmaksajien varoin.
Komission ehdotusta tukee se, että ylikansallinen mekanismi on tarpeen, koska jos ongelmapankkien remontointi jätetään vain jäsenvaltioille, ongelmiin ei tartuta ajoissa ja tiukasti. Juuri näin kävi esimerkiksi Irlannissa ja Kyproksessa.
Komission esitystä pönkittää sekin, että kansallinen päätöksenteko on vaikeaa pankkien ylikansallisten rakenteiden takia.
Komission mukaan kriisirahastoon kerättäisiin pankeilta 10–15 vuodessa 60–70 miljardia euroa. Suomessa Finanssialan keskusliitto vastustaa yhteisrahastoa ja katsoo, että pankkien taseet pitäisi puhdistaa ongelmaeristä ennen mekanismin käyttöönottoa.
Suomen on varmaankin helppo asettua samoille linjoille Saksan kanssa. Ne, Hollanti ja Itävalta ovat koko finanssikriisin ajan jarrutelleet kriisimaiden ongelmien kippaamista koko euroalueen harteille.
Suomalaisten pankkien ja pankkiasiakkaiden kannalta on tärkeintä, etteivät ne joudu vastaamaan yhteisvastuullisesti muiden euromaiden pankeista.
Ongelmapankkien pääomittaminen ja taseiden puhdistaminen kuuluu omistajille ja pankkien kotimaille.