Helsinki Kriisihoito ei vaimenna uhrien omaisten surua ja ahdistusta, mutta koulutetun työntekijän avulla he voivat käydä läpi psyykkistä järkytystä eivätkä jää sen vangiksi koko loppuelämäkseen. Suuronnettomuuksissa myös henkiin jääneet sekä pelastushenkilöstö tarvitsevat kriisihoitoa.
Ensimmäinen kriisiryhmä aloitti Suomessa 1990-luvun alussa Pietarsaaressa. Estonian uppoamisen jälkeen Suomeen alettiin kouluttaa valtakunnallista kriisiverkostoa. Ryhmät toimivat terveyskeskuksissa ja vastaavat omalla alueellaan kolareihin, tulipaloihin, itsemurhiin ja muihin äkillisiin traumoihin liittyvästä kriisihoidosta.
Suomen Punaisen Ristin suuronnettomuuksien valtakunnallinen valmiusryhmä on toiminut kymmenen vuotta. SPR:n kriisipsykologien kouluttaja Salli Saari on vetänyt ryhmää alusta lähtien.
"Meidän verkostoomme kuuluu 25 kriisityöhön koulutettua psykologia eri puolilla maata. Heillä on valmius aloittaa hoito vuorokauden kuluessa onnettomuudesta. Konginkankaan onnettomuudessa kriisihoidon tarve ulottuu laajalle, koska uhrien omaisia asuu useilla paikkakunnilla", Salli Saari kertoi.
Kun ihminen kokee voimakkaan järkytyksen, ensimmäinen reaktio on psyykkinen sokki. "Tapahtunutta on vaikea käsittää ja ajatukset eivät kulje. Sisäinen olotila voi olla täydessä kaaoksessa, mutta ulospäin ihminen voi näyttää rauhalliselta. Sokki on suojareaktio sellaista kokemusta vastaan, jota psyyke ei kestä. Kriisihoito on tässä vaiheessa rauhoittamista, keskustelemista ja levollista läsnäoloa", Salli Saari kertoi.
"Tuskallinen kriisivaihe alkaa kahden kolmen päivän kuluttua onnettomuudesta, kun ihminen alkaa käsittää tapahtunutta. Psykologinen jälkipuinti ja tapahtumien käyminen läpi on tämän vaiheen toimintaa. Kriisivaihe on hyvin ahdistava ja kestää yleensä viikosta kymmeneen päivään."
Hiljainen, hitaampi työskentely ja traumaterapia voivat jatkua useita kuukausia tai tarvittaessa jopa useita vuosia.
Kriisityöskentelyssä pyritään Salli Saaren mukaan tukemaan ja tehostamaan sitä, mitä ihmisen mielessä parhaillaan tapahtuu. "Voimakas psyykkinen trauma jättää jälkensä ja vaikuttaa elämänkulkuun ja valintoihin ilman että ihminen itse sitä edes huomaa. Jos paranemisprosessi ei pääse alkuun, ihminen voi jäädä trauman vangiksi koko loppuelämäkseen."