Kirjoittaja on oululainen
europarlamentaarikko (sd.).
Timo Soini haluaa lehtihaastattelun mukaan "vetää EU:ta turpiin".
Pian Suomeenkin saapuva Soinin ryhmätoveri, tiukka EU-vastustaja ja britti Nigel Farage menee pitemmälle. Hän sanoi puheenvuorossaan Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa syvästi toivovansa, että markkinat vihdoin murskaisivat Euroopan unionin.
Molemmat puheenvuorot kuvaavat hyvin eurooppalaista poliittista trendiä: kasvavaa oikeistopopulismia.
Ranskan Marine Le Penn´in ja Suomen Timo Soinin politiikan kolme pääpilaria ovat hämmästyttävän samanlaisia: tiukka EU:n vastustus, maahanmuuttokritiikki ja työväenluokkainen retoriikka. Maltillinen konservatismi on pian helisemässä.
Miksi teroittaa veistä, vaikka liha on jo suikaleina? Kannattaako maassa makaavaa EU:ta potkia lisää? Kaiken lisäksi EU ei ole edes syyllinen velkakriisiin vaan pikemminkin viaton uhri?
EU:n tehtävä on nyt päinvastoin pelastaa velkaantuneita jäsenvaltioita ja luoda yhteisiä pelisääntöjä, jotta uudet kriisit voitaisiin estää.
EU:n perustajaisä Robert Schuman on sanonut, että EU kehittyy kriisien kautta. Pelko romahduksesta vie nyt eurooppalaista ajattelua eteenpäin enemmän kuin perustajaisien unelmat. Voidaan oikeastaan puhua kvanttihypystä tulevaisuuteen.
Kasvu-ja vakaussopimusta uudistetaan. Talouspolitiikkaa tehostetaan ja koordinoidaan, ja toistaiseksi kaikki haluavat tulla myös koordinoiduiksi. Talouskasvu on jo piristynyt. Luottamus euroalueeseen on myös hiukkasen vahvistunut.
Kreikka ja Irlanti ovat tehneet korjausliikkeitä. Pankkien valvontaa tehostetaan. Mikä tärkeintä: vihdoin on opittu - kantapään kautta, että yhteinen valuutta edellyttää yhteistä tahtoa myös talouspolitiikassa.
Uudistusten päätavoitteena on havaita ja korjata tehokkaasti makrotalouden epäkohtia. Ennen EU vain koordinoi ja antoi ohjeita, joita harva jäsenmaa viitsi noudattaa. Nyt luvassa on tarkempaa syyniä, jopa keppiä eli sanktioita.
Pari viikkoa sitten EU:n komissio teki historiaa julkistamalla uuden talouden ohjausjakson. Tarkoitus on ohjastaa puolen vuoden aikana jäsenmaiden talouspolitiikkaa oikein isän kädestä kestäville raiteille.
Suomen ja muiden jäsenmaiden pitää laatia yksityiskohtaiset ohjelmat, kuinka paljon rahaa pistetään innovaatioihin ja kuinka korkeaa työllisyysastetta tavoitellaan.
Komissio vaatii tietoja, miten jäsenmaat aikovat vähentää köyhyyttä ja koulupudokkaiden määrää, puhumattakaan kuinka tarkkaan syyniin joutuu velan määrä, ja vaihtotase. Näin on vaadittu ennenkin, mutta tällä kertaa vahvemmalla poliittisella sitoumuksella. Toivottavasti.
Suomessa talouden vastausten pitäisi olla EU:ssa samaan aikaan, kun hallitusohjelmaneuvottelut ovat kiihkeimmillään. Mielenkiintoista nähdä, millä tavalla Soini sitten käytännössä "vetää EU:ta turpaan".
Vaikka komissio on vienyt eteenpäin ajatuksia, joita kovinkaan federalisti ei olisi uskaltanut esittää vielä muutama vuosi sitten, on EU:n toiminta ollut kriisin syvyyteen verrattuna hidasta ja haparoivaa.
Liian paljon julkista väittelyä, hidastelua ja ristiriitaisia puheenvuoroja.
On nähtävissä, että kun poliitikot rauhoittelevat markkinoita, kansalaiset hermostuvat. Ja kun äänestäjät hermostuvat, poliitikot ryntäävät sinne tänne tyynnyttelemään äänestäjiä ristiriitaisilla lausunnoilla.
EU:n yllä on edelleen kaksiteräinen Demokleen miekka: talouskriisi ja kasvava nationalismi. Erityisesti nuorisotyöttömyys on aikapommi, joka saattaa räjäyttää poliittisen järjestelmän. Alkanut vuosi onkin Euroopalle vaaran vuosi.
Joko löydämme eurooppalaisia ratkaisuja velka- ja työttömyyskriisiin tai annamme nationalismin kasvaa. Nationalismin kasvu on kautta historian merkinnyt sotaa eikä sillä ole mitään tekemistä patriotismin eli isänmaan rakkauden kanssa.
Suuri eurooppalainen Helmut Schmidt totesi die Zeit lehdessä, että jos yhteisen valuutan puolustaminen epäonnistuu, EU hajoaa. Euro ja Euroopan unioni kestävät niin kauan kuin Saksa ja Ranska ovat sitä tukemassa.
Suomessa ei aina ymmärretä, miten vakavasti Saksa ja Ranska suhtautuvat yhteiseen valuuttaan. Jopa kannatustaan menettänyt Saksan liberaalipuolue on malttanut pysyä rivissä, vaikka Saksan markan nostalgialla voisi saada kannatuksen nousemaan.
Yhteinen valuutta oli myös Ranskan vaatimus Saksojen yhdistymisen seurauksena.
Yhdistynyttä Saksaa ilmeisesti pelättiin ja yhteisvaluutan katsottiin olevan keino estää Saksa koskaan eksymästä historian kaidalle polulle. Siksi Saksassa ei haikailla D-markan perään, sillä paluu menneisyyteen ei ole ratkaisu ongelmiin.
Suomessa käydään jonkinlaista jatkosotaa - tai pitäisikö sanoa erillissotaa siitä, miten Euroopan unioniin pitäisi suhtautua. Käpertyminen ja näköalojen supistuminen on tapahtunut nopeasti. Tämän havainnon tein lukiessani Suomen eduskunnassa käydyn Irlantia ja Kreikkaa koskevan keskustelun. Näitä vanhoja sivistysmaita vähäteltiin jonkinlaisina kaalimaina.
Kriittisyys on hyve, mutta naureskelu ja pilkkaaminen vaikeita rakenteellisia uudistuksia tekeville jäsenmaille voi osua omaan nilkkaan. Tällä menolla meillä on ainakin vähemmän ystäviä.
Suomen EU-politiikasta päättää Suomen eduskunta. Siksi on tärkeää, että Suomen eduskuntavaalien yksi ydinteemoista on Eurooppa-politiikka. Jokaisen puoluejohtajan on pian aika esittää oma Eurooppa-visionsa ja käsityksensä siitä, miten Suomen otetta Eurooppa-politiikassa voidaan vahvistaa.