Pallo on ollut pitkään hukassa Euroopan unionilta. Energia on mennyt finanssipalon sammutukseen, yhdentymisjuna on seissyt ja jos jonkinsorttinen populismi on nostanut päätään.
Kunnes tuli Ukrainan kriisi.
Venäjän Anschluss-otteet Krimin liittämiseksi omaan alueeseensa ovat antaneet Euroopan unionille uutta pontta, ehkäpä uuden tarkoituksenkin. Venäjän suora toiminta on yhdistänyt normaalioloissa hyvin eriseuraisen unionin rivit.
Unionin uusi yhtenäisyys on näkynyt konkreettisimmin siinä, miten EU on päättänyt ensimmäisistä Venäjän vastaisista pakotteista. Rivistä ei ole livetty.
Pakotteiden tehosta voi olla monta mieltä, mutta jo se on yllätys, että unioni ylipäätään päätyi niihin, vieläpä nopeasti ja yksituumaisesti.
EU:n yksituumaisuus on ollut Venäjälle varmasti epämiellyttävä yllätys. Venäjä on yleensä onnistunut viipaloimaan unionia tekemällä yksittäisten EU-maiden kanssa kahdenvälisiä sopimuksia.
Aiemmissa kansainvälisissä kriiseissä EU on yleensä hajonnut kuin varpusparvi. Isot jäsenmaat ovat sooloilleet ja vähät välittäneet yhteisestä EU-linjasta. Ukrainan kriisi on ensimmäinen poikkeus tähän kaavaan.
Euroopan unioni on Yhdysvaltoihin ja Venäjään verrattuna ulko- ja sotilaspoliittinen paperitiikeri. Unionin vahvuus on niin sanottu pehmeä voima, joka perustuu muiden kuin sotilaallisten keinojen käyttöön.
Kriisi on kuitenkin osoittanut, että unioni tarvitsee muutakin.
Näyttää siltä, että Ukrainan kriisi jatkuu ja hyydyttää maailmanpolitiikan pitkäksi aikaa. Tämä ei voi olla vauhdittamatta unionin tiivistymistä paitsi yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa myös yleisemminkin.
EU:ssa on puhuttu kauan harhaanjohtavasti ”yhteisestä puolustuksesta”. Käytännössä se on näkynyt taisteluosastojen perustamisena.
Ukrainan kriisin myötä EU:ssa varmasti viriää keskustelu, pitäisikö mennä pidemmälle. EU-asiantuntija Teija Tiilikainen visioikin jo STT:n haastattelussa Euroopan liittovaltiota yhteisine puolustusvoimineen.
Jännittynyt tilanne heijastuu väkisinkin toukokuussa pidettäviin europarlamenttivaaleihin. Niissä on tähän asti veikkailtu jytkyä populistipuolueille.
Eurovaaleja on käyty myös aiemmin eurooppalaisen sodan aikana, mutta Ukrainan kriisi on ilman sotaakin vakavin niitä varjostanut konflikti.
Kriisitilanteissa äänestäjät valitsevat yleensä varman päälle turvallisemmaksi katsomansa vaihtoehdon. Siksi populistipuolueet voivat joutua nuolemaan näppejään.
Suomessa on alettu spekuloida puolustusliitosta Ruotsin kanssa ja Natoon menosta Ruotsi-liiton mutkan kautta.
Tulevaa on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan tiivistämispaine voi johtaa keskusteluun Naton ja EU:n tehtävien yhdistämisestä. Kysymys Suomen Nato-jäsenyydestä voi siis tulla esille paitsi Ruotsin myös EU:n kautta.
On varmaa, että kun Ukrainan kriisin nostamat laineet tasoittuvat jonkinlaiseksi jääkaudeksi, Suomessa alkaa uusi Nato-keskustelukierros.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhui etenkin vaalikampanjassaan paljon ”eurooppalaisesta Natosta”.
Presidenttinä Niinistö on todennut, että Suomen on hyvä istua aidalla eli pitää kiinni Nato-optiosta. Palaako hän Ukrainan kriisin jälkeen puheisiinsa eurooppalaisesta Natosta?
Eduskuntavaaleihin on enää vuosi. Suomessa on tapana niitata turvallisuuspoliittinen linja vaalikaudeksi. Ukrainan kriisin jälkiaallossa on kuuma kysymys, mikä linja kirjoitetaan hallitusohjelmaan.
Luoko Ukrainan kriisi tarpeen eurooppalaiselle Natolle ja olisiko se se Nato, johon Suomi voisi liittyä? Eurooppalainen Nato sopisi myös Yhdysvalloille, joka on perinteisesti halunnut, että Eurooppa ottaisi suuremman vastuun puolustuksestaan.
On kuitenkin selvää, että Yhdysvaltain täytyy pysyä ”eurooppalaisen Naton” perälautana niissä tilanteissa, joissa sen voima ei riittäisi.