Jos Ranska äänestää ei EU:n perustuslaille, se olisi paha takaisku, mutta ei unionin loppu.
Euroopan unioni on aina kehittynyt kriisien kautta. Kriisien aikanakin EU:n perusidea on pysynyt kirkkaana. Unionin tukipilareina on totuttu pitämään sen kuutta perustajajäsentä, ja kahden johtomaan, Ranskan ja Saksan, yhteistyö ja asema EU:n vetureina ja ankkureina on ollut itsestäänselvyys.
Nyt tämä itsestäänselvyydet ovat joutuneet kyseenalaisiksi etenkin Ranskan sunnuntaisen, unionin perustuslakia koskevan kansanäänestyksen takia. On täysin mahdollista, että ranskalaisten enemmistö äänestää perustuslakia vastaan. Ei-puoli imee voimaa tyytymättömyydestä presidentti Jacques Chiracia ja hallitusta kohtaan. Työttömyys on korkealla, ja kansantalous yskii. EU:n perustuslaki on tavallaan sijaiskärsijä.
Hollanti pitää oman kansanäänestyksensä Ranskan vanavedessä tiistaina. Hollannissa ei-puoli on mielipidetiedusteluissa vielä vahvemmilla kuin Ranskassa, jonka asettuminen perustuslakia vastaan olisi todennäköisesti sinetti Hollanninkin ei-tulokselle.
Vielä kuukausi sitten kyllä-puoli oli mielipidetiedusteluissa johdossa. Ranskan hallitus on jakanut parin viime viikon aikana 46 miljoonaa kopiota perustuslaista. Ei-puoli onkin palannut johtoon, ja sen käyrä on ollut nousussa. Avainasemassa ovat kannastaan vielä epävarmat äänestäjät, joita on vielä joka viides. Muistissa on, että kun Ranska äänesti Maastrichtin sopimuksesta 1992, gallupit näyttivät selvää kyllä-puolen voittoa, mutta lopulta voitto oli vain parin prosenttiyksikön luokkaa.
Ei-puolen voitto ei olisi Ranskan saati unionin loppu, mutta syvä kriisi siitä väistämättä molemmissa seuraisi. Unionin perustajamaassa tuskin voitaisiin järjestää uutta äänestystä ainakaan aivan heti. Kielteinen tulos Ranskassa olisi huono enne vielä edessä oleville muille kansanäänestyksille.
Perustuslaki on laajentuneen unionin tarpeisiin laadittu sääntökirja. Jos sitä ei hyväksytä, unioni voi noudattaa voimassa olevaa Nizzan sopimusta. Se olisi taka-askel. Nizzan sopimus antaa keskikokoisille jäsenmaille suhteellisesti liikaa valtaa. Lisäksi unioni ei voisi tehostaa toimintaansa lisäämällä määräenemmistöllä tehtäviä päätöksiä. EU toimisi, mutta tehottomammin. Tästä seuraisi varmasti se, että kansalaisten närä unionia kohtaan kasvaisi. Ranskan ei-tuloksessa vakavinta olisikin, mitä siitä seuraisi unionille pitkällä aikavälillä.
Kielteisestä tuloksesta seuraisi paljon sekä Ranskassa että EU:ssa. Presidentti Chirac on ilmoittanut pysyvänsä virassaan, vaikka ei-puoli voittaisikin. Poliittiseksi uhrilampaaksi joutuisi keskustaoikeistolainen hallitus ja sen pääministeri Jean-Pierre Raffarin. Ei-tulos olisi joka tapauksessa kylmä suihku Chiracin kolmannelle presidenttikaudelle. Chiracilla on kansanäänestyksessä kaikki pelissä; tästä kertoo, että hän piti torstai-iltana vasta viidennen kansallisen tv-puheensa kymmenvuotisella presidenttikaudellaan.
Tuloksen ratkaisee lopun perin se, kummalle puolelle kahtia jakautuneen sosialistipuolueen valtavirta kallistuu. Ei-puolen voitto avaisi sosialistien ei-leirin johtajalle Laurent Fabiukselle ja yhtä lailla Chiracin haastajalle Nicholas Sarkozylle oven pyrkiä presidentiksi 2007.
Jos ei-leiri voittaa, muiden EU-maiden epäkiitollinen tehtävä on valaa öljyä laineille. Kielteisestä tuloksesta koituisi pulmia neuvotteluille seuraavasta rahoituskehyksestä, Turkin jäsenyyshankkeelle ja myös Suomen puheenjohtajuuskaudelle. Ylipäätänsä ei-tulos olisi epäluottamuslause koko EU:n idealle. Siksi Ranskan olisi syytä äänestää "kyllä".