Kova talousdata osoittaa jo kiistattomasti, että pian kuuden vuoden ikään ehtinyt maailmanlaajuinen talouskurimus on hellittämässä. Finanssikriisinä alkanut syöksy sysäsi liikkeelle euroalueen kriisin, sitten reaalitalouden kriisin ja lopulta julkisen talouden kriisin. Kasvun hyytyminen on tappanut firmoja, työpaikkoja ja verotuloja. On varmaa, että tuhojen korjaaminen vie vuosia.
Rahasta maksetut riskilisät ovat euroalueella jo palanneet finanssikriisiä edeltävälle tasolle, ja pankkien itselleen hamuama lisälikviditeetti on enää kuudesosa vuoden 2012 huippulukemasta, jolloin määrä lähenteli 800 miljardia euroa.
Julkisen talouden puolella euroalueen valtionlainojen tuottoero verrattuna Saksaan on sekin palannut vuoden 2011 tasolle ja on nyt alle prosenttiyksikön. Korkeimmillaan ero oli noin 2,5 prosenttiyksikköä. Tosin matkaa Lehman Brothersin kaatumista edeltävään aikaan on edelleen paljon. Italian ja Espanjan valtionlainojen korot ovat parissa vuodessa puolittuneet ja ongelmamaiden pankkien ottolainauksestaan maksamat riskilisät pudonneet jopa seitsemänteen osaan.
Kyllä tämä tästä. Kierre pyörii nyt parempaan päin. Finanssikriisi on taltutettu, eurokriisikin osittain. Reaalitalouden paranemista on havaittavissa pitkin Eurooppaa. Kun talous lopulta kasvaa, se näkyy myös valtion ja kuntien verotulojen kasvuna. Tähän kuluu vielä aikaa eri arvioiden mukaan kahdesta vuodesta kolmeen, joten tiukka julkinen talous kiusaa euroaluetta vielä vuosikaudet eteenpäin.
Merkittävää on, ettei euron hajoamisesta enää keskustella, ja nekin vähät äänet, jotka ovat vaatineet Suomen irrottautumista eurosta, ovat vaientuneet.
Kasvu tarttuu kyllä aikanaan Suomeenkin. Vaikka rakennemuutos, lähinnä Nokian poistuminen ja paperiteollisuuden ahdinko, hidastavat aallonpohjasta nousemista, lamavuosien aikana syntynyt investointipatoutuma odottaa purkautumistaan. Finanssikriisin alku säikäytti monet investoinnit pöytälaatikkoon odottamaan. Julkisen sektorin puolella infrarakentamisesta on tingitty rajujen säästökuurien vuoksi.
Jossakin vaiheessa on tehtaita korjattava ja laajennettava sekä maanteitä ja siltoja rakennettava. On myös täysin mahdollista, että kierre ylöspäin on odotettua nopeampi. Suhdanne-ennusteet menevät yleensä aina pieleen nousun tai laskun jyrkkyyden ennakoinnissa. Nousu arvioidaan liian loivaksi, samoin tuleva laskusuhdanne. Mistään ei ole luettavissa, etteikö tilanne olisi tälläkin kertaa samanlainen.
Suomen valtion- tai kuntataloutta tuleva nousu ei säästä rankalta rakennekuurilta. Muutosten tarve ei ole hävinnyt mihinkään. Paranevat ajat antavat vain vähän liikkumatilaa. Suomesta on löydyttävä pitkälle kantava talouspoliittinen konsensus, jonka avulla kansantalouden rakenteet peruskorjataan.
Tässä on se suurin kysymysmerkki. Kun rakenneongelmien tunnustaminen on ollut vaikeaa hankalina aikoina, se tuskin on yhtään helpompaa suhdanteen kohentuessa.