Kre­ma­to­rion­hoi­ta­jan työ ei sovi kai­kil­le luon­teil­le

Työmme vaatii henkistä kanttia, myöntävät Tampereen Kalevankankaan krematorionhoitajat Hannu Korhonen ja Mika Pirskanen. He tietävät, että työ kuolleiden parissa ei sovi kaikille.

Työmme vaatii henkistä kanttia, myöntävät Tampereen Kalevankankaan krematorionhoitajat Hannu Korhonen ja Mika Pirskanen. He tietävät, että työ kuolleiden parissa ei sovi kaikille.

"Täälläkin on käynyt kokeilijoita, ja moni on lähtenyt pois. Eihän työssä voikaan jatkaa, jos siitä tulee pelkoja ja pahoja unia", Hannu Korhonen pohtii.

Itse hän totutteli työhönsä vähitellen, kun kävi lomittamassa hautausmaalla seurakunnan muista tehtävistä. Mika Pirskanen sen sijaan haki avointa paikkaa ja aloitti työt kylmiltään.

Molemmat korostavat, että tuhkaaminen on heille työtä muiden joukossa. Tiettyjä luonteenpiirteitä se kuitenkin vaatii.

"Pitää olla rauhallinen ja osata kuunnella omaisia. Moni kohtaa kuoleman ensimmäistä kertaa", Mika Pirskanen sanoo.

Työ tuntuukin vaativan persoonaa, jossa yhdistyy kaksi erilaista puolta. Toisaalta tarvitaan kylmäpäisyyttä, toisaalta sielunhoitajan kykyjä.

Miesten tehtävät ovat moninaisia. Alkuviikosta he tuhkaavat ja muulloin valmistelevat siunauksia, hoitavat uurna- ja arkkusaattoja ja esittelevät paikkaa. Puhelinkin pirisee taajaan, sillä omaisilla on paljon kysymyksiä. Haudattavia on vuosittain lähes 1 200.

Työn antoisia puolia ovat vaihtelevuus ja uusien ihmisten tapaaminen. Vaikeinta on lasten, nuorten ja tuttujen hautaaminen. Joskus myös omaisten murhe purkautuu aggressiona. Miehet eivät siitä järkyty, koska osaavat varautua asiaan.

"Saatoissa keskustelemme omaisten kanssa vain, jos he haluavat. Hienotunteisuus on muutenkin tärkeää Suomessa. Asemasta riippumatta kaikki saavat arvokkaan hautauksen."

Ilmoita asiavirheestä