Eipä olisi uskonut pari kolme vuotta sitten, että pienehkö eteläeurooppalainen maa nimeltään Kreikka aiheuttaa kroonisen päänsäryn muulle Euroopalle.
Helleenien maalle on harsittu kasaan kymmenien ja satojen miljardien apupaketteja. Ateenan parlamentti on kiristänyt talouspolitiikan vyötä reikä kerrallaan.
Mutta mikään ei tunnu auttavan. Kreikka ei näytä pääsevän jaloilleen.
Pahinta lienee luottamuspula. Vaikka Kreikka on sinällään tehnyt paljon hyviä päätöksiä talouden tervehdyttämiseksi, Kreikan kykyyn panna päätöksiä toimeen ei oikein luoteta.
Kärsivällisyys on katkeamispisteessä varsinkin Saksassa, joka joutuu kaivamaan kuvetta kaikkein syvimmältä Kreikan apupaketteja kasattaessa.
Etenkin kreikkalaisten veronkerääjien tehokkuus jättää paljon toivomisen varaa. Kyse on yhteiskuntamoraalista, jossa verojen välttely on suosittua ja hyväksyttyä urheilua. Tällaista toimintamallia on vaikea muuttaa lyhyessä ajassa.
Valtionhallinnon vahvin ominaisuus taitaa olla kapuloiden heittäminen uudistusten rattaisiin.
Myöskään valtion omaisuuden myynti ei ole edennyt toivotulla tavalla. Myytävää kyllä riittäisi, mutta valtionyritykset ovat olleet suosikkipaikkoja poliittisille palkkioviroille. Näiden siteiden katkominen on tuskallista puuhaa.
Kreikka pysyy vielä pitkään kansainvälisten rahoituslaitosten letkuissa. EU:ssa on vain totuttava siihen, että mantereen etelälaidalla on potilas, joka tarvitsee jatkuvaa lääkitsemistä ja kaitsemista.
Mitään ihmeparanemista tai pikaista muutosta on turha odottaa. Palkkojen, eläkkeiden ja sosiaaliavustusten leikkaaminen eivät tietenkään lisää ostovoimaa, mutta ne on yhdessä muiden säästötoimien ja yksityistämisten kanssa pakko tehdä, jotta kreikkalainen talous tervehtyisi.
Se toinen vaihtoehto eli euroalueesta irtaantuminen on nimittäin paljon pahempi myrkky sekä Kreikalle että muulle Euroopalle.
Kreikkalaisille se johtaisi varmuudella elintason jyrkkään laskuun, kun euron korvaava drakma devalvoituisi rajusti. Se merkitsisi kaikkien tuontitavaroiden voimakasta kallistumista.
Joku voi huomauttaa tähän, että kreikkalaisten vientituotteiden kilpailukyky kasvaisi samassa suhteessa. Valitettavasti Kreikalla on kovin vähän tarjottavaa vientimarkkinoille: oliiviöljyä ja muita elintarvikkeita on, koneita tai kemikaaleja ei nimeksikään. Ainoa voittaja olisi matkailu, kun Kreikasta tulisi yhdessä yössä halpa kohdemaa.
Kreikkalaiset tajuavat nämä kylmät tosiasiat. Heistä suuri enemmistö ei halua luopua eurosta, eikä Kreikkaa voida erottaa euroalueesta vastoin tahtoaan.
Kreikan irtaantuminen yhteisvaluutasta olisi hyppy tuntemattomaan myös muille euromaille. Se voisi johtaa ketjureaktioon euroalueen muissa heikoissa lenkeissä.
Rahoitusmarkkinat toimivat kuin sopulit. Ne juosta kipittävät samaan suuntaan, eikä kukaan tiedä, onko suunta oikea. Jos epäluottamus euromaita pääsee valloilleen, vyöryn pysäyttäminen on mahdotonta.
Siinä tilanteessa voidaan sanoa hyvästit yhteisvaluutalle. Siitä puolestaan seuraisi valtava myllerrys kansainvälisessä taloudessa ja syvä taantuma. Parin vuoden takainen pankkikriisi antoi siitä esimakua.
Kreikan ottaminen euro-alueen jäseneksi raakileena oli virhe. Siitä maksetaan iso lasku, mutta on siitä saatu myös monenlaista oppia. Yhteinen valuutta edellyttää yhteisiä pelisääntöjä, joiden noudattamista kontrolloidaan pikkupiirteisen tarkasti.
Nyt tällaista valvontamekanismia ollaan kiireen kaupalla rakentamassa. 10--15 vuotta liian myöhään.